Siirry suoraan sisältöön

Kaikki julkaisut kirjoittajalta
Jyväskylän kaupungin elinkeinopalvelut

Tuoreimmat uutiset Jyväskylän hankkeista, kärkialoista, palveluista ja yleisesti Jyväskylästä.

Teräsmyynti investoi tulevaisuuteen

Teräsmyynti Suomi Oy on esimerkki siitä, että menestyä voi vaikeinakin aikoina. Se onnistuu panostamalla asiakaslähtöisyyteen ja kehitystyöhön.

Uutta liiketoimintaa Natosta

Järjestimme marraskuussa webinaarin teemalla ”Uutta liiketoimintaa Natosta”. Tällä hetkellä yrityksiä kiinnostavat erityisesti kaksikäyttötuotteiden potentiaali sekä kansainvälistyminen, ja omien tuotteiden saaminen puolustusmarkkinoille.

Mitä kuuluu, vety?

Vedyn ja vetytalouden ympärillä tapahtuu paljon myös Keski-Suomessa. Olemme tehneet määrätietoisesti työtä vedyn mahdollisuuksien edistämiseksi Jyväskylässä jo yli puolentoista vuoden ajan.

Maastoon vaikka joka päivä

Jyväskyläläinen Vaellan kehitti auton peräkonttiin mahtuvan monitoimiajoneuvon, joka sopii niin pilkkijöille kuin ammattilaisillekin. Yrittäjien taustalla on pitkä kokemus kansainvälisestä teollisuudesta ja kaupasta.

Tiimiakatemiasta virtaa liikeideoihin

Kesällä 2024 Kankaan Keidas, Kankaan Sauna ja Matkaparkki tarjoavat palveluja, unohtumattomia kohtaamisia ja viihdettä kaupunkilaisille ja tapahtumavieraille.

Jyväskylän nuori ja osallistava Kangas on Vuoden kaupunginosa

Jyväskylän Kangas on valittu Vuoden kaupunginosaksi Suomen Kotiseutuliiton järjestämässä kilpailussa. Kankaalla yhdistyvät kunnianhimoinen kaupunkisuunnittelu ja aktiivinen, kierto- ja jakamistaloutta käytännössä toteuttava asukastoiminta.

Jyväskylän kaupunki selvittää uuden kulttuurikeskuksen rakentamista Lyseon kortteliin

Jyväskylän kaupunki on käynnistänyt tarkastelun pääkirjaston, Jyväskylän taidemuseon ja Suomen käsityön museon tilojen tulevaisuudesta. Palveluiden nykyiset toimitilat ovat tulossa lähivuosina korjausvaiheeseen. Tilojen peruskorjauksen vaihtoehtona on lähdetty selvittämään kokonaan uusien yhteisten tilojen rakentamista Lyseon kortteliin.

Seed Village kiihdyttää pk-yritysten TKI-toimintaa

Seed Village on maksuton TKI-kiihdyttämö kotimaisille pk-yrityksille. Vuoden 2024 ensimmäisen kiihdyttämön teema on “Optimal Human Performance & Wellbeing”. Hakuaika kiihdyttämöön on 2.4.–5.5.2024.