Kankaan Palvelu Oy on näkyvästi mukana Kankaan arjessa
Pääkaupunkiseudulta sovellettu alueellisen palveluyhtiön malli on osoittautunut toimivaksi Kankaalla. Kankaan Palvelu Oy:n toiminnanjohtaja Ulla-Maija Valtonen haluaa palvella alueen asukkaita ja muita toimijoita yhden luukun -periaatteella.
Vuonna 2023 toteutetussa asukaskyselyssä yli 90 prosenttia vastaajista kertoi, että Kangas on vastannut odotuksia melko tai erittäin hyvin. Tärkein syy muuttaa Kankaalle on alueen sijainti. Lisäksi kyselyssä kävi ilmi, että hyvä mielikuva alueesta on tärkeämpi muuttosyy kuin aikaisemmassa kyselyssä.
Jotta asukaskyselyissä tulevaisuudessakin saataisiin yhtä hyviä tuloksia, Kankaan Palvelu Oy:n toiminnanjohtaja Ulla-Maija Valtonen sanoo pyrkivänsä palvelemaan asukkaita, yhteistyökumppaneita ja alueen yrityksiä niin hyvin kuin taitaa. Hänen mielestään asiat on hyvä hoitaa kerralla loppuun asti.
Kankaan Palvelu Oy:n toiminnanjohtaja Ulla-Maija Valtonen.
Kankaan Palvelun tavoitteena on olla helposti saavutettavissa ja vastata nopeasti asukkaiden mieltä painaviin kysymyksiin. Yhtiön toimitilat ovat luontevasti Kympinkatu 3:ssa, Kankaan tehtaan yli 100-vuotiaassa porttirakennuksessa.
- Itse olen pyrkinyt siihen, että kysyjät saavat nopeasti vastauksen kysymyksiinsä tai ainakin tiedon siitä, mistä tietoa löytyy. On mielestäni hyvä, että alueen asukkaat ja yrittäjät saavat yhdeltä luukulta tarvitsemansa tiedon. Kysymyksiä tulee laidasta laitaan: voidaan ihmetellä esimerkiksi sitä, miksi jätepiste on täyttynyt tai joku hurjastelee kadulla, Valtonen kertoo.
Kankaan Palvelu on tavalla tai toisella mukana lähes kaikessa - niin käytännön arjessa kuin uuden rakentamisessa. Sen keskeisimmät toiminnot keskittyvätkin palveluiden investointeihin ja ylläpitoon.
Viestintä on tärkeä osa yhtiön toimintaa. Tietoa jaetaan monikanavaisesti kangasverkko.fi-verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa sekä kiinteistöjen aulojen digitaalisilla ilmoitustauluilla.
Valtonen sanoo olevansa erityisen ylpeä siitä, että Suomen Kotiseutuliitto valitsi viime keväänä Jyväskylän Kankaan Vuoden kaupunginosaksi. Tänä vuonna kilpailun teemana oli kiertotalous.
Yhteispihat yhtiön omistuksessa
Kankaan Palvelu vastaa yhteispihoista, jätehuollosta, prosenttikulttuurilla mahdollistetusta taiteesta ja tapahtumista sekä alueportaalista. Se omistaa tällä hetkellä yhdeksän yhteispihaa. Piipputorin, Kangasleikin, Kangasviljelyn, Sydänpyörän, Sydänmetsän, Kangaskokkauksen, Sydänsukupolvien ja Kangaskulttuuri I:n yhteispinta-ala on noin 13 300 neliömetriä.
Kangaskokkaus-pihalta löytyy tulipaikka, joka on kaikkien kankaalaisten käytettävissä.
- Tiivistäen voi sanoa, että olemme mukana Kankaan alueen pienissä arkisissa asioissa, mutta pitkällä tähtäimellä mukana kehittämässä koko aluetta, Valtonen miettii.
- Esimerkiksi keväisin rutiinitöihin kuuluu viljelylaatikoiden vuokrauksesta huolehtiminen. Viljelylaatikoita on kahdessa paikassa yhteensä 34. Osa laatikoista on korkeita, mikä helpottaa ikääntyneiden kotitarveviljelyä.
Kankaan viljelylaatikot ovat vuokrattavissa Kankaan Palvelu Oy:n kautta.
Valtosen työajasta noin kaksi kolmasosaa kuluu Kankaan Palvelu Oy:n palkkalistoilla. Lopun ajan hän työskentelee Jyväskylän kaupungilla Kankaan alueella palvelupäällikkönä, mutta roolien raja on häilyvä.
Omistus taloyhtiöille alueen valmistuttua
Idea alueellisesta palveluyhtiöstä juontaa juurensa jo vuoteen 2010, kun Jyväskylän kaupunki hankki Kankaan alueen omistukseensa. Alueen kehittämisen alkuaikoina Valtonen työskenteli alueen haltuunottoa hoitaneen Jykes Kiinteistöt Oy:n (nykyinen Jykia Oy) palveluksessa.
Vuonna 2014 Jyväskylän kaupunki, Skanska Talonrakennus Oy, YIT Housing Oy ja Jyväs-Parkki Oy allekirjoittivat toteutumissopimuksen, jonka myötä Skanskasta ja YIT:stä tuli kaupungin pitkäaikaisia kumppaneita myös Kankaan Palvelu Oy:n kehittämisessä. Edellä mainitut sopijaosapuolet ovat Jyväskylän kaupungin kanssa Kankaan Palvelun perustajaosakkaita.
Yhtiön omistus siirtyy alueen asunto- ja kiinteistöosakeyhtiöille, kun Kangas valmistuu vuosien 2035–2040 tienoilla ja nykyiset omistajat irtautuvat siitä.
Kansainvälistä kiinnostusta
Noin 30 prosenttia Kankaan alueesta on rakennettu. Tourujoen kunnostus valmistuu vuonna 2026, mikä lisää alueen viihtyisyyttä ja vetovoimaa. Valtosen mukaan Kankaan keskeiset periaatteet, kuten yhteispihat, kiertotalous ja prosenttikulttuuri, kiinnostavat myös kansainvälisesti, sillä alueeseen käy säännöllisesti tutustumassa ulkomaisia vieraita.
- Tavoitteena on ollut, että joka vuosi käynnistyisi kaksi tai kolme uutta rakennushanketta. Toivottavasti talous elpyy, jotta rakentaminen taas vilkastuisi.
Kangas rakentuu vaiheittain, alue kerrallaan. Vaiheittaisella toteuttamisella varmistetaan ajan hermolla pysyvä kehittäminen ja kulloinkin soveltuvat maankäytön ratkaisut. Piippurannan alue edustaa tällä hetkellä valmista osaa Kankaasta.
Lue lisää aiheesta: www.kangasverkko.fi