Siirry suoraan sisältöön

Tietopaketti Jyväskylään muuttaville

Jyväskylä on viihtyisä ja voimakkaasti kehittyvä 148 000 asukkaan kaupunki keskellä Suomea. Jyväskylä tunnetaan erityisesti korkeatasoisena koulutuskaupunkina ja Suomen liikuntapääkaupunkina.

Jyväskylällä on hyvä maine, syystäkin. Jyväskylä on tutkimusten mukaan vuodesta toiseen yksi Suomen halutuimmista muuttokohteista.

Moni miettii nykyään, mikä elämässä on tärkeää. Yhä useampi suomalainen haluaa panostaa terveyteen, arjen ja työn mielekkääseen yhdistämiseen, viihtyisämpään elinympäristöön ja edullisempiin asumiskustannuksiin. 

Meillä Jyväskylässä on tarjolla kaikkea tätä!

Kangas_palaveri_hero

Mistä töitä?

Monessa perheessä muuton hidasteena ovat työpaikat – löytyykö Jyväskylästä koulutusta vastaavaa, haastavaa ja kiinnostavaa työtä? Kyllä löytyy. Tänä päivänä erilaiset joustot ovat myös mahdollisia: erityisesti asiantuntijatyötä voi tehdä aika- ja paikkariippumattomasti.

Yritykset ovat yhä avoimempia perustamaan uusia toimipisteitä Jyväskylään pitääkseen avaintekijänsä talossa ja tyytyväisinä. Jyväskylässä on useita co-working-tiloja, jonne toimipisteen voi perustaa matalalla kynnyksellä. Katso esimerkiksi Crazy Townin, Kielon ja Digi & Game Centerin tarjoamat mahdollisuudet.

Jos juuri sinulle sopivaa vaihtoehtoa ei ole, huomioi, että moni suorahakutoimisto tarjoaa palveluja myös työnhakijoille. Voit jättää heille yhteystietosi ja antaa asiantuntija etsiä juuri sinulle sopivaa työtehtävää.

Tutustu Jyväskylän avoimiin työpaikkoihin

Jyväskylässä on tällä hetkellä tarjolla paljon mielenkiintoisia työtehtäviä. Kannattaa seurata säännöllisesti  Jyväskylän alueen yritysten ja organisaatioiden omia rekrytointisivuja, Moni yritys hakee myös hiljaisesti uutta työvoimaa, joten aina kannattaa kiinnostuksen herätessä lähestyä yritystä työnhakumielessä suoraan. Voit tutustua tarjontaan eri työnvälityssivujen kautta. 

Tässä muutamia alkuun pääsemiseksi:

Asu Jyväskylässä, tee töitä etänä

Koronavuodet muuttivat voimakkaasti yritysten toimintakulttuuria ja ovat lisänneet työnteon joustavuutta ja paikkariippumattomuutta.

Yksi helpoimpia keinoja tehdä elämänmuutos onkin muuttaa fyysisesti Jyväskylään, mutta jatkaa nykyisen työnantajan palveluksessa ja tehdä töitä Jyväskylästä käsin. Etätyöskentely helpottaa erityisesti kahden aikuisen talouksia, missä työpaikan löytyminen molemmille osapuolille on aikaisemmin saattanut olla este muutolle.

Koti Jyväskylässä

Jyväskylä on yleisilmeeltään vehreä ja viihtyisä kaupunki, missä kaikki arjen tärkeimmät palvelut sijaitsevat alle puolen tunnin päässä. Asuntojen hintataso on kilpailukykyinen. Kompakti keskusta tiivistyy tulevina vuosina entisestään uuden kerrostalorakentamisen kautta. Omakotitalossa on mahdollista asua ihan keskustan kupeessa ja omaa rauhaa kaipaaville löytyy runsaasti vaihtoehtoja vähän kauempaa.

Jyväskylä on kasvanut voimakkaasti viime vuosikymmeninä, ja täysin uusia asuinalueita on syntynyt eri puolille kaupunkia. Tällaisia ovat esimerkiksi Sääksvuori, Haukkala, Kortesuo, Kangas, Mankola ja Rasinrinne. Parhaillaan rakennetaan esimerkiksi Kauramäen ja Kinkovuoren asuinalueita.

Myynnissä olevia asuntoja löydät esimerkiksi Oikotien tai Etuoven sivuilta ja muita vaihtoehtoja Jyväskylän kaupungin sivuilta

Tutustu myös jaettaviin omakotitontteihin Jyväskylän kaupungin sivuilta.

DJI_0334

Koulut, päiväkodit ja eskarit – aina lähellä

Jyväskylässä toimii kaikkiaan 36 peruskoulua ja kolme yksityistä koulua. Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetusryhmät sijaitsevat Jyväskylän kaupungin Huhtasuon yhtenäiskoulussa. Lukio- ja ammatillista opetusta tarjoaa Gradia Jyväskylä. Tutustu perusopetuksen tarjontaan ja palveluihin täällä. 

Myös varhaiskasvatusta tarjoavien päiväkotien verkosto on kattava. Verkostoa täydentävät yksityiset päiväkodit sekä muut varhaiskasvatusta tarjoavat tahot. Jyväskylän varhaiskasvatuksen vahvuuksia ovat tiivis yhteistyö kunnallisen ja yksityisen varhaiskasvatuksen välillä sekä koulutettu ja erittäin ammattitaitoinen henkilökunta.

Jyväskylässä päiväkodeissa ja kouluissa lapset oppivat ja viihtyvät terveissä, turvallisissa ja ajanmukaisissa ympäristöissä. Esiopetus pyritään järjestämään lapselle ensisijaisesti omaa kotia lähinnä sijaitsevalla päiväkodilla tai koululla.

Eikä kannata unohtaa, että Jyväskylässä on erinomaiset mahdollisuudet elinikäiseen oppimiseen. Monipuolisen toisen asteen koulutuksen lisäksi Jyväskylässä on mahdollista opiskella Jyväskylän yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Hyvät koulutusmahdollisuudet näkyvät esimerkiksi siinä, että Jyväskylän opiskeluikäisistä asukkaista yli kolmanneksella on korkeakoulututkinto.

opiskelijapari_saapuu_yliopistolle_kevat_ylakaupunginyo_tte

Opiskelijan kokoinen kaupunki

Jyväskylässä opiskelijalla on varaa valita. Voi kouluttautua melkein miksi haluaa. Ja vaihtaa vaikka suuntaa. Oppia on tarjolla neljässä korkeakoulussa, useissa opistoissa tai Suomen kolmanneksi suurimman lukio- ja ammatillisen koulutuksen järjestäjän Gradian koulutuksessa. Jyväskylää ei turhaan kutsuta Suomen Ateenaksi. Täällä on helppo tutustua mitä erilaisimpiin ihmisiin. Lähes joka kolmas Jyväskylän asukas on opiskelija. Opiskelijoita tulee joka puolelta Suomea – ja yhä useampi ulkomailta. Monitaustaisessa joukossa kielitaito ja murrevalikoima kohenee huomaamatta.

Valmistumisen jälkeen ei tarvitse lähteä minnekään. Voihan nimittäin olla, että opiskelukaupungista tulee uusi koti. Jyväskylässä on paljon yrityksiä, jotka tarjoavat mielenkiintoisia tehtäviä ja urahaasteita. Parasta onkin verkostoitua hyvin jo ennen valmistumista.

DSC09963

Kestävän kasvun ja valovoimaisen kulttuurin alusta

Jyväskylän vireä ja osallistava kulttuuritarjonta imaisee mukaansa ikään ja taustaan katsomatta. Kaupunki tunnetaan isoista kulttuuritapahtumista kuten Jyväskylän Kesästä, SuomiPOP-festivaalista syksyisestä Valon kaupunki -tapahtumasta. Värikkäitä kulttuurinautintoja ympäri vuoden tarjoavat myös Jyväskylän kaupunginteatteri, Jyväskylän Sinfonia sekä kaupungin museot.

Kaupunkilaisena sinulla on mahdollisuus harrastaa ja nauttia kulttuurista sekä osallistua sen tekemiseen ja tuottamiseen. Opi uutta kansalaisopistossa, vieraile lähikirjastollasi tai tutustu kulttuuripalveluiden ja vapaan kentän tarjontaan.

Satama_Jyvaskyla14

Jyväskylässä asut Suomen liikuntapääkaupungissa

Jyväskylää ei suotta kutsuta Suomen liikuntapääkaupungiksi. Jyväskylä ei ole pelkästään huippu-urheilun tutkimuksen ja osaamisen keskus ja monen ammattiurheilijan kotikaupunki, vaan ihan tavallisetkin ihmiset harrastavat liikuntaa muuta maata aktiivisemmin. Liikunnan harrastusmahdollisuuksia löytyy yli 70 lajissa ja yli 200 seurassa.

Viime vuosina Jyväskylässä on panostettu mm. lähiliikuntapaikkojen kehittämiseen. Jyväsjärveä kiertävä Rantaraitti kerää lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä, ja Kehä Vihreä on ainutlaatuinen puistomainen ulkoilureitti ihan keskustan tuntumassa. Lähes kaikkialta löytyy lenkkipolkuja ja matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia. Tutustu Jyväskylän kattavaan liikuntatarjontaan.

Jyväskylän ympäristössä on monipuolinen latu- ja retkeilyverkosto ja alle 100 km:n päässä sijaitsevat Pyhä-Häkin, Etelä-Konneveden ja Leivonmäen kansallispuistot.

Harrastukset ja hyvinvointi

Jyväskylässä kaikki voi harrastaa iästä riippumatta monipuolisesti. Erilaisiin harrastusmahdollisuuksiin pääsee tutustumaan kaupungin harrastesivujen kautta. 

Terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä asioissa Jyväskylässä palvelee Keski-Suomen hyvinvointialueen terveys- ja sosiaaliasemat, joista uusin sijaitsee vuonna 2021 ovensa avanneessa Suomen moderneimmassa keskussairaalassa eli Sairaala Novassa. Terveyspalveluiden sähköisiä vastaanottokäyntejä on kehitetty aktiivisesti ja ammattilaisen avun saa digipalveluna jopa omalle kotisohvalle. Monipuoliset sosiaalipalvelut tarjoavat tukea silloin, jos elämässä on haasteita tai vaikkapa lapsen kehitys huolettaa.

jalat-venytys-metsa-urheilu