Euroopan Investointipankki myöntää lainaa ja toimii takaajana
Euroopan investointipankki (EIP) on Euroopan unionin jäsenvaltioiden yhteisesti omistama rahoituslaitos. Sen tehtävänä on edistää talouskasvua ja työllisyyttä EU:ssa, tukea ilmastonmuutoksen hillintää sekä vahvistaa EU:n politiikkatavoitteiden toteutumista myös unionin ulkopuolella. Käytännössä EIP rahoittaa investointeja, joiden katsotaan tukevan Euroopan taloudellista kehitystä ja pitkän aikavälin tavoitteita. EIP:n Suomen toimisto sijaitsee Helsingissä.
Lainananto ja investointien edistäminen EIP:n toiminnan keskiössä
EIP ei rahoita toimintaansa suoraan EU:n talousarviosta. Sen sijaan pankki hankkii varoja kansainvälisiltä pääomamarkkinoilta ja myöntää näitä varoja edelleen lainoina hankkeisiin, jotka tukevat EU:n strategisia tavoitteita. Valtaosa rahoituksesta, noin 90 prosenttia, kohdistuu EU:n sisällä toteutettaviin investointeihin.
Suurin osa EIP:n toiminnasta on lainanantoa. Rahoitusta voidaan myöntää erikokoisille toimijoille, kuten yrityksille, julkisille organisaatioille ja erilaisille projektirahoituspohjaisille investointihankkeille. EIP:n rahoituksella on usein myös laajempi vaikutus, sillä sen osallistuminen voi helpottaa muiden rahoittajien ja sijoittajien mukaan saamista. Lisäksi EIP:n rahoitusta voidaan yhdistää muihin EU:n tukimuotoisiin rahoitusohjelmiin.
Euroopan investointipankki -ryhmä on määritellyt toiminnalleen kahdeksan keskeistä strategista prioriteettia. Näihin kuuluvat muun muassa ilmasto ja ympäristön kestävyys, digitalisaatio ja teknologinen innovaatio, turvallisuus ja puolustus, moderni koheesiopolitiikka, maatalous ja biotalous sekä sosiaalinen infrastruktuuri. Näiden painopisteiden tavoitteena on edistää vihreää siirtymää, vahvistaa teknologista kehitystä ja tukea alueellista sekä sosiaalista kehitystä Euroopassa.
EIP-ryhmän Suomen toimisto Helsingissä koordinoi pankkiryhmän rahoitustoimintaa Suomessa seitsemän henkilön tiimillä. Suomen toimistossa toimivat pankkiirit vastaavat rahoituksesta julkiselle sektorille, suuryrityksille ja projektirahoitushankkeille. Toimistoon voi ottaa yhteyttä kaikissa EIP-ryhmän toimintaa koskevissa kysymyksissä oli kyse pk-sektorin rahoitustarpeista tai julkisen sektorin suurista infrahankkeista. Toimistoon saa yhteyden sähköpostin kautta osoitteella helsinki@eib.org.
EIP-konserni varmistaa investointeja energiamurrokseen
Euroopan investointipankkia kutsutaan usein myös EU:n ilmastopankiksi, sillä ilmastonmuutoksen hillintä ja vihreän siirtymän rahoittaminen ovat nousseet keskeiseksi osaksi sen toimintaa. Vuonna 2025 lähes 60 % kokonaisrahoituksesta osoitettiin vihreisiin hankkeisiin. EIP:n hallitus on hyväksynyt ilmastotiekartan toisen vaiheen, joka perustuu kolmeen keskeiseen painopisteeseen.
- Ensimmäinen painopiste liittyy kilpailukyvyn, turvallisuuden ja energian hinnan alentamisen tukemiseen. Tavoitteena on lisätä edullisen ja paikallisesti tuotetun puhtaan energian saatavuutta sekä yrityksille että kotitalouksille, edistää innovatiivisia ratkaisuja ja vahvistaa Euroopan teknologista johtajuutta. EIP-ryhmä on tähän mennessä tukenut yli 560 miljardin euron edestä vihreitä investointeja ja pyrkii saavuttamaan tavoitteensa mobilisoida vähintään 1 biljoona euroa vihreitä investointeja tämän vuosikymmenen aikana. Lisäksi uusi 17 miljardin euron aloite tukee noin 350 000 eurooppalaista pientä ja keskisuurta yritystä investoimaan energiatehokkuuteen. Samalla vastatakuujärjestelyt tuuli- ja sähköverkkoteollisuudelle pyrkivät varmistamaan kestävän toimitusketjun.
- Toinen keskeinen painopiste on ilmastonmuutokseen sopeutumisen rahoituksen merkittävä lisääminen. EIP-konserni aikoo kaksinkertaistaa sopeutumisrahoituksensa 30 miljardiin euroon vuosien 2026–2030 aikana verrattuna edelliseen viisivuotiskauteen. Rahoitusta kohdennetaan erityisesti maatalouteen, vesivarojen hallintaan, yrityksiin, kaupunkeihin, alueisiin sekä haavoittuviin yhteisöihin. Toteutuksessa tehdään tiivistä yhteistyötä Euroopan komission sekä kansallisten, alueellisten ja yksityisen sektorin toimijoiden kanssa.
- Kolmas painopiste koskee rahoitusprosessien yksinkertaistamista. EIP-konserni pyrkii nopeuttamaan vihreän rahoituksen saatavuutta ja vähentämään hallinnollista taakkaa, erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten näkökulmasta.

Kuva: EIB/Caroline Martin
EIP myöntää yli 25 miljoonan euron lainoja suoraan
EIP myöntää rahoitusta sekä julkiselle että yksityiselle sektorille. Pienempiä yrityksiä tuetaan pääasiassa paikallisten pankkien ja rahoituslaitosten kautta, joiden välityksellä EIP:n varat kanavoidaan eteenpäin pk-yrityksille. Keskisuurille ja suuremmille yrityksille pankki voi myöntää rahoitusta myös suoraan, erityisesti tutkimus- ja kehitysinvestointeihin sekä innovaatiohankkeisiin.
EIP:n lainat ovat yleensä pitkäaikaisia ja niiden korko on usein markkinoita edullisempia. Pankilla on korkea luottoluokitus ja se pystyy hankkimaan rahoitusta pääomamarkkinoilta edullisesti. Laina-aika voi olla tyypillisesti noin 5–30 vuotta ja se sovitetaan usein investoinnin taloudelliseen käyttöikään.
Rahoitukselle asetetaan myös tiettyjä ehtoja. Hankkeen tulee tukea EU:n politiikkatavoitteita, kuten kestävää kasvua, ilmastotoimia, innovaatioita tai alueellista kehitystä. Lisäksi hankkeiden taloudellinen ja tekninen toteuttamiskelpoisuus arvioidaan ennen rahoituspäätöstä. EIP rahoittaa yleensä vain osan hankkeen kokonaiskustannuksista, usein enintään noin 50 %, jolloin muu rahoitus tulee muilta sijoittajilta tai rahoittajilta.
Nopeasti kasvaville ja innovatiivisille yrityksille EIP tarjoaa Venture debt -rahoitusmuotoa, joka on vaihtoehto yrityksille, joille perinteisen pankkilainan saaminen voi olla haastavaa korkeamman riskitason vuoksi. Se on lainarahoitusta, jota myönnetään tyypillisesti yrityksille, jotka ovat jo saaneet riskipääomasijoituksia mutta tarvitsevat lisärahoitusta kasvun vauhdittamiseen esimerkiksi tuotekehitykseen, markkinoille laajentumiseen tai tuotannon lisäämiseen. Venture debt täydentää yrityksen omaa pääomaa ja antaa yritykselle mahdollisuuden rahoittaa kasvua ilman välitöntä omistuksen laimentumista.
Tiesitkö, että EU voi toimia pk-yritysten ja taloyhtiöiden takaajana?
Rahoituksen hakeminen kasvuun tai uusiin laiteinvestointeihin tyssää usein yhteen ja samaan ongelmaan: vakuuksien puutteeseen. EIR eli Euroopan investointirahasto on osa EIP-ryhmää, joka keskittyy rahoitusinstrumentteihin, jotka tekevät rahoituksesta yrityksille saavutettavampaa ja edullisempaa. EIR ei tarjoa suoraan rahoitusta, vaan se toimii pankkien taustatukena. Se antaa pankille takauksen, joka pienentää pankin riskiä lainata. Kun riski on pienempi, pankin on helpompi näyttää vihreää valoa lainahakemuksellesi ja usein paremmilla ehdoilla tai pienemmällä omalla pääomalla. Takaus kattaa jopa 70 % lainan vakuustarpeesta.
Ilmasto- ja ympäristölaina tarjoaa pk-yrityksille poikkeuksellisen laajat mahdollisuudet uudistaa toimintaansa kestävämpään suuntaan. Rahoitusta ja siihen liittyvää EIR-takausta voi hyödyntää hyvinkin erilaisiin investointeihin, kuten aurinkopaneelien, maalämmön tai muiden uusiutuvien energiamuotojen käyttöönottoon sekä toimitilojen energiatehokkaaseen peruskorjaamiseen. Myös teollisuuden energiansäästötoimet, sähköisen liikenteen latausinfra sekä kiertotaloutta edistävät ratkaisut, kuten jätteiden vähentäminen ja tuotteiden uudelleenkäyttö, ovat rahoituksen keskiössä. Lisäksi se soveltuu rahoittamaan yrityksen kaikkea digitaalista kehitystä, aina uusista innovatiivisista tuotteista ja liiketoimintamalleista toimitusketjun ja asiakkuuksien digitalisoinnin tehostamiseen saakka.
Miten hyödynnät tämän? Riittää, että otat asian puheeksi omassa pankissasi. Suomessa lainatakauksia tarjoaa Aktia, Ålandsbanken, Danske Bank, Finnvera, Lähitapiola, Nordea, OP-ryhmä, Oma Säästöpankki ja POP-pankkikeskus. Takaus arvioidaan ja myönnetään suoraan pankissasi osana normaaleja lainaneuvotteluita, pankin luottopolitiikan mukaisesti.
Tämän artikkelin on tuottanut Vetyinnovaatioita Jyväskylästä, Keski-Suomesta -hanke yhteistyössä EIP:n Suomen toimiston kanssa. Vetyinnovaatioita Jyväskylästä, Keski-Suomesta -hankkeen rahoittaa EAKR-rahoitus, joka tulee Keski-Suomen liitolta.
