Tarvitsetko osaajia? Nämä maksuttomat palvelut helpottavat kansainvälistä rekrytointia
Kansainvälisen työntekijän rekrytointi on monelle työnantajalle uusi tilanne, joka voi aiheuttaa monenlaista huolta. Tilanteessa ei kuitenkaan kannata jäädä yksin, sillä työnantajille on tarjolla laajasti maksuttomia palveluita rekrytoinnin tueksi.
Maalaishotelli Morvan yrittäjällä Teija Värelällä oli ongelma. Yrityksessä tarvittiin osaavaa kokkia, joten hän julkaisi työpaikkailmoituksen. Pian valkeni, että hakemuksia tuli ulkomailta paljon enemmän kuin kotimaasta. Lopulta sopiva kokki löytyikin ulkomailta.
- Mä tein aluksi ihan hirveän työn itse. Lupa-asioiden hoitamisesta tuli harmaita hiuksia, Teija Värelä kertoo.
Värelän onneksi hän sai vinkin olla yhteydessä TE-toimiston EURES-neuvoja Jani Vaajalaan, joka osasi auttaa käytännön asioissa. EURES-neuvojat ovat kansainvälisen rekrytoinnin asiantuntijoita, joiden palvelut ovat täysin maksuttomia työnantajille.
- Janin kanssa oli todella helppoa hoitaa näitä asioita. Tuli tunne, että ihan kuin oltaisiin tunnettu aina, Värelä kertoo yhteistyöstä.
Pian Vaajala saapuikin paikan päälle auttamaan kokin perehdytyksessä. Yhdessä käytiin läpi muun muassa monia suomalaiseen työkulttuuriin, verotukseen ja politiikkaan liittyviä asioita.
- Näitä vaikeita asioita olisi ollut todella haastavaa käydä itse läpi, varsinkin englanniksi, Värelä muistelee.
EURES-palvelut auttavat löytämään työntekijöitä ympäri Euroopan
EURES-palvelut tarjoavat työnantajalle mahdollisuuden laajentaa rekrytointia kaikkiin EU- ja ETA-maihin sekä Sveitsiin. Työpaikat kokoavassa EURES-portaalissa on tällä hetkellä yli miljoona työnhakijaa.
Palvelua on tarjolla kaikkiin kansainvälisen rekrytoinnin vaiheisiin aina tarpeen ilmenemisestä työntekijän perehdyttämiseen. Toimenpiteet räätälöidään yksiköllisesti kunkin työnantajan erityistarpeiden mukaan.
EURES-palveluiden käyttö on työnantajalle vaivatonta, ja hän voi itse päättää, kuinka aktiivisesti haluaa osallistua rekrytointiprosessiin.
- Halutessaan työnantaja voi keskittyä omaan bisnekseensä ja antaa prosessin pyöriä itsenäisesti. Jos työnantaja haluaa, niin voimme esimerkiksi olla tekemässä esivalintaa rekrytoinnissa ja tuoda työnantajalle vain potentiaalisimmat ehdokkaat tehtävään, Vaajala kertoo.
EURES-palvelut siirtyvät tammikuussa 2025 Jyväskylän kaupungin palveluksi TE-uudistuksen myötä.
Työnantaja, älä jää yksin kielen ja kulttuurin opettamisen kanssa
Erityisesti ensimmäistä vieraskielistä työntekijää rekrytoidessa monen työnantajan mielessä voi olla huolia yhteisestä kielestä ja työkulttuurin omaksumisesta. International House Jyväskylän palvelut on tarkoitettu juuri tällaisten tilanteiden varalle.
- Työnantajien palaute palveluistamme on ollut positiivista. Kiitosta on tullut erityisesti palveluiden joustavuudesta ja siitä, että esimerkiksi kielenopiskelussa harjoitellaan sellaista sanastoa, jota juuri sillä työpaikalla tarvitaan, suomen kielen valmentaja Roosa Berg kertoo.
International House Jyväskylä tarjoaa työnantajille suomen kielen valmennusta, tukea vieraskielisen työntekijän perehdyttämiseen ja neuvontaa työntekijän löytämiseen sekä palkkaamiseen. Tutustu palveluihin verkkosivuilta.
Myös yrittäjä Teija Värelä on vakuuttunut siitä, että kv-työntekijöitä rekrytoidessa kannattaa luottaa asiantuntijoiden apuun:
- Ehdottomasti kannattaa hyödyntää näitä asiantuntijoita: heillä on tieto ja taito tukea rekrytoinnissa, Värelä kertoo.
Lisätiedot:
Päivystävä yrityskoordinaattori p. 014 569 1332 arkisin klo 9.00-15.30.
Lue lisää TE-uudistuksesta verkkosivuiltamme.