Siirry suoraan sisältöön
BSJKL_art-20-1

TE-palvelut 2024 -uudistus

Jyväskylän kaupunki tarjoaa lisää palveluita yrityksille

Jyväskylän kaupungin elinkeinopalvelut tarjoaa jyväskyläläisille yrityksille entistä kattavammin palveluita kasvun ja kansainvälistymisen tueksi ensi vuonna. TE-palvelut sekä yritysten että työnhakijoiden osalta siirtyvät Jyväskylän kaupungin palveluiksi 1.1.2025 alkaen kun valtion TE-toimistot lakkautetaan.

Jyväskylän kaupungin elinkeinopalveluista jyväskyläläiset yritykset saavat maksuttomia palveluita yrityksen eri vaiheisiin ja työntekijöiden rekrytointiin jo nyt, mutta vuodenvaihteessa palvelutarjonta laajenee entisestään uudistuksen myötä.

Palveluita yrityksille ja työnantajille

Aloittavan yrittäjän palvelut

Tuemme alkavia yrittäjiä ja myönnämme harkinnanvaraisesti starttirahaa.

Jyväskylässä yrityksen perustamiseen liittyvää maksutonta neuvontaa antaa Keski-Suomen Yritysidea

Starttiraha on valtion myöntämää harkinnanvaraista toimeentulotukea aloittavalle, päätoimiselle yrittäjälle.

Starttirahan mahdollisuus on luontevaa selvittää samalla kun suunnittelet yritystoimintaa esimerkiksi K-S Yritysidean asiantuntijoiden tukemana.

Rekrytointipalvelut

Voit avata avoimen työpaikan kauttamme avoimeen hakuun tai voimme etsiä osaajat yrityksen tarpeisiin työnhakijoiden osaajapoolista. Voit myös järjestää yrityksessäsi RekryKoulutuksen, jonka aikana työnhakija opettelee osaajatarpeitasi vastaavia työtehtäviä yrityksessäsi.

Voit hakea meiltä työntekijän alkuvaiheen tueksi palkkatukea, jos palkattavalla työnhakijalla on oikeus palkkatukeen. Meiltä saat tukea myös kansainväliseen rekrytointiin. Voit etsiä kansainvälisiä osaajia EURES-portaalista Työmarkkinatorilta.

Yrityksen kansainvälistyminen ja kansainvälisen osaajan rekrytointi

Jyväskylän elinkeinopalvelut auttaa yritystäsi kansainvälisen liiketoiminnan aloituksen eri vaiheissa. Autamme tunnistamaan yrityksesi kansainvälistymispolkua ja sen edellytyksiä ja vaatimuksia. Meidän kauttamme saat yhteydet toimiviin verkostoihin ja löydät luotettavia yhteistyökumppaneita.

Jos haluat yritykseesi kansainvälistä osaamista, eikä Suomesta löydy sopivaa tekijää, kannattaa etsiä työntekijää tai harjoittelijaa ulkomailta. Tarjoamme tukea myös tähän.

Neuvontapalvelut: Yritysklinikat

Yritysklinikoissa voit sparrata asiantuntijan kanssa yritystoimintaan liittyvissä haasteissa mm. digitaalisen markkinoinnin tai rahoituksen osalta. Klinikoita järjestetään muutamia kertoja vuodessa ja ne on tarkoitettu jyväskyläläisille kasvuhaluisille pk-yrityksille. Käynnistyvistä klinikoista ilmoitetaan elinkeinopalveluiden tapahtumakalenterissa.

Sijoittumispalvelut

Jos olet kiinnostunut liiketoimintasi laajentamisesta Jyväskylään, saat meiltä apua ja tukea mm. toimitilan tai yritystontin etsintään, henkilöstön rekrytointiin ja verkostojen ja kontaktien löytymiseen.

Muutosturva (2.1.2025 alkaen)

Tarjoamme tukea yrityksellesi muutos- sekä irtisanomistilanteissa. Jos sinun on irtisanottava työntekijöitä tuotannollisista ja taloudellisista syistä, tutustu muutosturvaan. Muutosturvan tavoite on auttaa irtisanottua työntekijää ja tehdä muutostilanteesta helpompi sinulle työnantajana.

Työmarkkinatorilta löydät työntekijöitä ja tietoa verkosta yrityksen eri vaiheisiin

Työmarkkinatorilta löydät uusia työntekijöitä yritykseesi. Työmarkkinatorilla voit avata avoimen työpaikkailmoituksen tai selata työnhakijoiden julkaisemia työnhakuprofiileja. Työpaikan voi avata myös kansainväliseen rekrytointiin EURES-portaalin kautta. Työmarkkinatori on korvannut TE-palveluiden vanhan vanhan mol.fi -sivuston.

Työntekijöitä hakiessasi sinun tulee tunnistautua Työmarkkinatorin Asiointi-verkkopalveluun. Työmarkkinatorilta löydät tietoa yrityksille suunnatuista palveluista sekä valtakunnalliset yrityspalvelunumerot.

Lisätietoa ja ohjausta työntekijöiden rekrytointiin saat elinkeinopalveluiden verkkosivuilta tai Työmarkkinatorilta.

Jos yritykselläsi on tällä hetkellä yhteyshenkilö Keski-Suomen TE-toimistosta, puhelinnumero lakkaa toimimasta 2.1.2025 alkaen. Voit olla meihin yhteydessä alla olevalla lomakkeelle tai soittamalla päivystävälle yrityskoordinaattorille.

Ota meihin yhteyttä!

Jätä yhteystietosi, niin otamme sinuun pian yhteyttä.

Päivystävä yrityskoordinaattori on tavoitettavissa numerosta 014 569 1332 arkisin klo 9-15.30.