Siirry suoraan sisältöön

Hyvä sijainti ja positiivinen mielikuva – asukkaiden mielestä Kankaan alue on lunastanut maineensa

Kankaan alue ilmasta kuvattuna, taustalla siintää Jyväsjärvi.
Kankaan alue ilmasta kuvattuna, taustalla siintää Jyväsjärvi.

Tuoreen asukaskyselyn perusteella hyvä sijainti on yhä ykkössyy Kankaalle muuttamiseen. Kiitosta saavat myös luonnonläheisyys, hyvät lähipalvelut ja julkinen liikenne. Kangas on vastannut odotuksia 90 % mielestä.

Uusin Kankaan alueen asukaskysely toteutettiin marraskuussa 2023. Sijainnin ohella suurin muuttosyy Kankaalle on alueen hyvä mielikuva, näin koki 90 % kyselyyn vastanneista. Alueen parhaiksi puoliksi keskustan ja lähipalveluiden läheisyyden lisäksi vastaajat mainitsivat luonnonläheisen miljöön, rauhallisuuden ja yleisen siistiyden.

- Alueen hyvästä vetovoimasta kertoo se, että kaiken kaikkiaan alue kehittyy suunnitellusti rakentamisen yleisestä alavireisyydestä huolimatta, kertoo Kankaan projektipäällikkö Kaisa Hirvaskoski-Leinonen.

- Kankaan rakentaminen on edennyt tasaisesti, tällä hetkellä rakennettua on reilu kolmannes. Lähipalvelutarjonta on alueella kehittynyt, esimerkiksi 130-paikkainen päiväkoti Fabriikki on kokonaisuudessaan valmistunut. Rakennusten ohella on valmistunut myös yleisten puistoalueiden ja kevyenliikenteen reittien osia.

Verrattuna vuonna 2019 toteutettuun vastaavaan kyselyyn, tyytyväisyys lähipalveluihin ja julkiseen liikenteeseen on parantunut. Yli 90 % vastaajista on tyytyväisiä kävelyn ja pyöräilyn olosuhteisiin sekä yleisten alueiden kunnossapitoon ja viihtyisyyteen.

Pysäköintiratkaisu jakaa mielipiteitä

Kaikkiaan tyytyväisyys alueeseen on noussut vuodesta 2019, tyytymättömyyttä oli vain 6 % vastauksista. Kysyttäessä alueen huonoja puolia, esille nousivat pysäköintijärjestelyt, kallis parkkeeraus ja esimerkiksi rakennustöistä johtuvat liikenneratkaisut.

- Kankaalla pysäköinti on monesta muusta alueesta poiketen keskitetty pysäköintitaloihin. Keskitetty pysäköinti mahdollistaa viihtyisämmän ja luonnonläheisemmän ympäristön, ja pysäköinnistä maksavat vain sitä käyttävät. Samalla ratkaisu vaikuttaa jakavan mielipiteitä. Kyselyn perusteella osa piti pysäköintitaloja ja vähäistä läpiajoliikennettä alueen hyvinä puolina ja osa nosti pysäköinnin hinnan esille alueen huonona puolena, kertoo kaupungin kaavoitusarkkitehti Virva Hannula.

Kysyttäessä, onko vastaajilla aikeena muuttaa pois Kankaalta, puolet vastaajista arveli asuvansa alueella vielä viiden vuoden päästä. Poismuuttoa harkitsevista suurin osa oli opiskelijoita ja elämäntilanne selitti heidän vastauksiaan.

Muutaman vuoden välein toteutettava kysely on osa Kankaan asumisohjelmaa, joka ohjaa alueen asuntokantaa.

- Pysäköintijärjestelyjen lisäksi esimerkiksi kierrätysjärjestelyt poikkeavat tavanomaisista järjestelyistä, jonka vuoksi asukkaiden kokemuksista ja viihtyvyydestä uudenlaisella alueella halutaan pysyä ajan tasalla, sanoo asumisen asiantuntija Piia Sipinen Jyväskylän kaupungilta.

 

Tutustu Kankaan alueeseen.

Kysely toteutettiin marraskuussa 2023 ja siihen vastasi 201 henkilöä, joka vastaa 15 % alueen asukasmäärästä. Kyselyn toteuttivat yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa alueen rakentajat Skanska ja YIT. Kankaalla asui vuonna 2023 yli 1 300 asukasta, lähes kaksi kertaa enemmän kuin vuoden 2019 kyselyn aikana. Alueella käy töissä noin 1 200 henkilöä. 

Tutustu muihin artikkeleihin