Siirry suoraan sisältöön
Lintukangas

Lintukangas

Jyväskylän Lintukankaan yritysalue nousee valtakunnallisesti logistiikan kärkipaikalle

Lintukankaan yritysalue sijaitsee logistisesti erinomaisella paikalla Nelostien varrella, vain 10 minuutin ajomatkan päässä Jyväskylän keskustasta pohjoiseen.

Alueelta on loistavat liikenneyhteydet eri puolille Suomea. Lintukankaalta on suora liittymä valtatie 4:lle, joten liikenneyhteys pohjoiseen ja etelään on Lintukankaan yritysalueelta saumaton.

Lintukankaan yritysalueen ohi kulkee reilusti yli 100 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, mikä tuo alueen yrityksille erinomaisen näkyvyyden.

Monipuoliset palvelut hypermarketteineen sekä lounasravintoloineen löytyvät läheltä, muutaman kilometrin päästä Palokasta.

Linnuntietä menestykseen

Lintukankaan yritysalue rakentuu parhaillaan Jyväskylän merkittävimmäksi uudeksi yritysalueeksi. Yritysalue kehittyy kolmessa vaiheessa. Ensimmäisen vaiheen kaava on saanut lainvoiman, ja toisen vaiheen kaavoitus on parhaillaan käynnissä.

Alueen faktat

 
Valmis kunnallistekniikka Kyllä
Etäisyys Jyväskylän keskustasta 10 km
Asemakaava mahdollistaa teollisuus-, varasto-, kuljetus-, logistiikka-, liike- ja toimistorakentamista. Alueen koko n.11 hehtaaria
Suunnittelualueen koko n. 15,3 ha
Palveluiden läheisyys Palokan palvelut 3 km

 

 

Kenelle Lintukangas sopii?

Lintukankaan yritysalue on ideaali paikka yrityksille, jotka haluavat yhdistää kilpailukykyisen sijainnin ja tulevaisuuden kasvun. Alue sopii erityisesti yrityksille, joille nopea yhteys nelostielle on tärkeää ja jotka hyötyvät alueen näkyvyydestä.

Lintukankaan yritysalue soveltuu monipuolisesti teollisuus-, kuljetus-, logistiikka-, liike- sekä toimistorakentamiselle. Alue mahdollistaa myös huoltoaseman tai polttoaineen jakeluun keskittyneen kylmäaseman sijoittumisen alueelle.

Luonnollinen valinta pesäpaikaksi

Yksi alueen näkyvimmistä korttelialueista on vielä vapaana! KTY-1 toimitilarakentamisen korttelialue on 3,15 ha, jolle voidaan sijoittaa toimitilarakentamista, polttoaineen jakelua sekä muita huoltoasemapalveluita.

Korttelialueet pidetään suurempina kokonaisuuksina ja tämäkin näköalapaikka on mahdollista lohkoa esimerkiksi kahteen osaan toimijoiden tarpeiden mukaan. Tontti on heti luovutettavissa, kysy meiltä lisää - aikainen lintu tontin nappaa!

Aikainen lintu tontin nappaa

Meillä on suunnitelmillesi tilaa ja uutta energiaa yritysekosysteemistä. Kerromme mielellämme lisää alueen mahdollisuuksista!

Lintukangas
Etäisyys matkakeskuksesta

Etäisyys matkakeskuksesta

n. 11 km

Paikallisliikenteen pysäkki

Paikallisliikenteen pysäkki

150m

Pyörätieyhteys

Pyörätieyhteys

Ei

Lounasravintola

Lounasravintola

3km

Päivittäistavarakauppa

Päivittäistavarakauppa

3km

Jätä yhteystietosi ja kerro tonttitarpeista

Oletko kiinnostunut tästä tontista? Tai haluaisitko keskustella vaihtoehdoista tonttiasiantuntijoidemme kanssa? Jätä meille yhteydenottopyyntö niin soitamme sinulle. Etsitään yhdessä juuri teidän yrityksellenne sopivin ratkaisu!

Alueen toimijoita

Tutustu muihin artikkeleihin

Täydennä tietosi ja kerro tonttitarpeistanne