Siirry suoraan sisältöön
Itäinen Seppälänkangas

Itäinen Seppälänkangas

Seppälänkankaan teollisuusalueen uutta osaa rakennetaan parhaillaan Jyväskylän koillisosassa, Laukaantien molemmin puolin. Kaikkiaan suunnitelmissa on noin 30 hehtaarin teollisuusalue, josta Laukaantien itäpuolelle rakentuu viiden vuoden kuluessa noin 20 hehtaaria ja läntiselle puolelle 10 hehtaaria. Läntinen alue on alkanut rakentumaan vuonna 2022.

Alueelta on hyvät yhteydet Jyväskylän keskustaan ja noin 10 minuutin ajomatka 4-tielle. Rakentamattomille tonteille on tieyhteys ja kunnallistekniikka valmiina. Lähimmät kaupat ja lounaspaikat sijaitsevat Seppälänkankaalla ja Seppälässä.

Alueen faktat

 

Alueen koko hehtaareissa n. 90 ha
Tonttien pinta-ala 6 400–32 100  m2
Neliöhinta 15–60 €
Rakennusoikeus 3 200–12 800 k-m2
Valmis kunnallistekniikka Kyllä
Korkeuserot Vähäisiä
Itäinen Seppälänkangas

Kenelle Itäinen Seppälänkangas sopii?

Seppälänkankaan uusi itäinen alue sopii liiketoimintaan, joka edellyttää reilummin neliöitä, esimerkiksi hallivetoiselle liiketoiminnalle ja kuljetus- sekä logistiikkayrityksille. Alue on erityisesti keskisuurten yritysten suosiossa. 

Kuormaajantien liikenneympyrän vieressä sijaitseva Huletie 1:n tontti on yksi alueen näkyvimmistä ja suurimmista tonteista. Sen ohittaa yli 10 000 ajoneuvoa vuorokaudessa. Noin 30 000 m2:n tontille voi sijoittaa alle 10 000 kerrosalaneliömetrin suuruisen moottoriajoneuvojen toimialaan kuuluvan vähittäiskaupan suuryksikön. Lisäksi alueelle saa sijoittaa moottoriajoneuvojen toimialaan kuuluvaa huoltotoimintaa sekä enintään 3 000 kerrosalaneliömetriä paljon tilaa vaativaa erikoistavarakauppaa.  

Tutustu Seppälänkankaan uuteen alueeseen

Suurin osa tarjolla olevista Itäisen Seppälänkankaan tonteista on tasattuja ja rakennusvalmiita. Rakennusvalmiissa tonteissa on kunnallistekniikka valmiina eli vesi, viemäri ja sähkö on tuotu tontin rajalle. Seppälänkankaan alue on liikenteellisesti hyvällä paikalla. Se on saavutettavissa jalan, pyörällä ja paikallisliikenteen busseilla.

Tutustu Seppälänkankaan uuteen alueeseen oheisen videon avulla.

Etäisyys matkakeskuksesta

Etäisyys matkakeskuksesta

n. 7 km

Neliöhinta

Neliöhinta

15-60 €

Yritykset alueella

Yritykset alueella

50+

Paikallisliikenteen pysäkki

Paikallisliikenteen pysäkki

750 m

Pyörätieyhteys

Pyörätieyhteys

Kyllä

Lounasravintola

Lounasravintola

n. 3 km

Päivittäistavarakauppa

Päivittäistavarakauppa

n. 3 km

Jätä yhteystietosi ja kerro tonttitarpeista

Oletko kiinnostunut tästä tontista? Tai haluaisitko keskustella vaihtoehdoista tonttiasiantuntijoidemme kanssa? Jätä meille yhteydenottopyyntö niin soitamme sinulle. Etsitään yhdessä juuri teidän yrityksellenne sopivin ratkaisu!

Alueen toimijoita

Tutustu muihin artikkeleihin

Täydennä tietosi ja kerro tonttitarpeistanne