Lintukangas nousee paalupaikalle
Liikenteellisesti erinomaiselle paikalle valtatie 4:n varteen, isojen liikennevirtojen äärelle nousee lähivuosina uusi vihreän kasvun yrityskeskittymä – Jyväskylän Lintukangas. Lintukankaan ensimmäiseen vaiheen kaavoitus on jo käynnissä. Tontit tulevat tavoitteen mukaan tarjolle vuoden 2024 aikana.
Lähivuosina rakentuva Lintukangas on Jyväskylän merkittävin uusi yritysalue. Sen erityispiirteisiin kuuluu erinomaisen sijainnin lisäksi vahva ote ympäristövastuullisuuteen, jota on tarkoitus kehittää yhdessä alueelle sijoittuvien yritysten kanssa. Lintukangas muodostuu kolmessa vaiheessa, joista ensimmäisen kaavoitus on jo pitkällä. Tontit tulevat tavoitteen mukaan tarjolle vuoden 2024 aikana.
Hyvät yhteydet eri puolille Suomea
Jyväskylän sijainti valtatie 9:n ja valtatie 4:n risteyksessä takaa loistavat liikenneyhteydet eri puolille Suomea. Lintukankaan yritysalue sijaitsee logistisesti erinomaisella paikalla vain 10 minuutin ajomatkan päässä Jyväskylän keskustasta pohjoiseen.
– Yritysten liiketoimintojen näkökulmasta vieressä kulkeva Nelostie tarjoaa suoran yhteyden Helsinkiin ja Utsjoelle. Nopeat yhteydet keskustaan ja eri puolille Jyväskylää tekevät puolestaan arjesta sujuvaa alueella työskenteleville, kertoo Lintukankaan projektipäällikkö Tanja Rönn Jyväskylän kaupungilta.
Lintukangas tarjoaa yrityksille myös rahanarvoisen näyteikkunan. Viikoittain nelostietä pitkin alueen ohi kulkee reilusti yli 100 000 ajoneuvoa. Tontille sijoitetut logot tai mainospylväät näkyvät kauas.
Energiaomavarainen vihreän siirtymän GIA-pilottikohde
Lintukangas on Suomen pilottikohde Itämeren alueen laajuisessa GIA-hankkeessa (green industrial areas). Vuosien 2023–2025 aikana toteutettava GIA-projekti edistää teollisuus- ja yritysalueiden vihreää siirtymää suunnittelemalla ja toteuttamalla uusia malleja, joilla esimerkiksi energiaintensiiviset teollisuusyritykset voivat toimia kestävämmin.
– Maankäytön suunnittelulla voidaan edistää merkittävästi teollisuuden vihreää siirtymää. Erityisesti suunnittelun alkuvaiheessa muodostettavat reunaehdot vaikuttavat olennaisesti myöhemmän vaiheen energia- ja ekotehokkuuden ratkaisuihin, kertoo Jyväskylän kaupungin yrityskaava-asiantuntija Henriikka Lonka.
Lintukankaalla suunnittelun fokus kiinnitetään alueen energiaomavaraisuuteen ja energian tehokkaaseen käyttöön. Uusiutuvaan energiaan perustuva ratkaisu auttaa Lintukankaalle sijoittuvia yrityksiä pienentämään omia ympäristövaikutuksiaan.
– Sijoittumalla Lintukankaalle yritys voi aidosti helpottaa omaa vastuullisuustyötään ja -raportointiaan, Rönn mainitsee.
Alueen energiaselvitys valmistuu syksyn 2023 aikana.
– Energiaselvityksen pohjalta avaamme keskustelut alueelle sijoittumaan kiinnostuneiden toimijoiden kesken. Systeeminen muutos edellyttää jatkuvaa dialogia yritysten kanssa, Lonka korostaa.
Sijainti toi Meltexin Lintukankaalle
Yksi osa energiaratkaisua voi esimerkiksi olla alueella jo sijaitsevan, putkia, kaivoja sekä rakennustarvikkeita valmistavan Meltexin tuotannosta syntyvän hukkalämmön hyödyntäminen.
– Muovituotannossa energiaa kuluu raaka-aineen kuumentamiseen ja valmiin tuotteen jäähdyttämiseen. Tutkimme, miten tuotannossa syntyvän hukkalämmön hyödyntäminen voisi olla yksi osa alueen energiaratkaisua, vahvistaa Jyväskylässä työskentelevä tuotantojohtaja Tony Burman.
Meltex on asettunut Lintukankaan alueelle jo 2000-luvun alussa. Paikka valikoitui hyvien liikenneyhteyksien perusteella. Parinkymmenen vuoden aikana yritys on kasvanut ja laajentanut pala kerrallaan. Neliömäärä on käytännössä seitsenkertaistunut – nykyisin Meltexillä on Jyväskylässä jo yli 10 000 m2 tuotanto- ja toimitilat.
Yhteistyö kaupungin ja kaavoituksen kanssa saa Burmanilta paljon kiitosta.
– Asioiden hoitaminen on sujunut todella hyvin rennossa yhteistyön hengessä, hän kehaisee.
Rahtiliikenteen kannalta sijainti on erinomainen. Myös asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä.
– Jyväskylässä emme ole ehkä se matkallisesti lähin vaihtoehto, mutta ajallisesti kyllä. Tänne on helppo tulla ja tavaran saa nopeasti mukaan. Olemme kuitenkin vain 10 minuutin ajomatkan päässä keskustasta, Burman kertoo. Hän kehuu yhteyksiä myös työntekijän roolissa – Vaajakoskella asuvana häneltä kuluu työmatkaan vain vartti, sillä lähes koko matka on nykyisin moottoritietä.
Aikaisemmin yritys on näkynyt erityisesti Puuppolantietä ajaville. Kun Nelostien uusi linjaus valmistui, “takapihalle” tilattiin näyttävä valopylväs, jonka ohi ajaa noin 20 000 autoa vuorokaudessa.
– Näkyvyys on tietysti erinomaisen hyvä juttu. Ehdottomasti tärkeintä meille on silti liikenteellisesti hyvä saavutettavuus, Burman korostaa.
Lähituotanto on osa vastuullisuutta
Vastuullisuus ja vihreät arvot ovat osa Meltexin toimintakulttuuria. Yritys on innokkaasti mukana Lintukankaan energiaratkaisujen kehittämisessä.
Tuotannossa ja jakelussa pyritään siihen, että kuljetusmatkat olisivat mahdollisimman lyhyitä. Vastuullisuuden merkityksestä kertoo esimerkiksi Meltexin tuore investointi Jyväskylään.
– Aikaisemmin maahantoimme suodatinkangasta Italiasta yli 200 rekallista vuodessa, nyt valmistamme sitä itse Jyväskylässä. Olemme tällä hetkellä Suomen, Ruotsin ja Norjan alueella ainoa suodatinkankaan valmistaja, Burman antaa esimerkin.
Osa Meltexin vastuullisuutta on pitää tuotanto lähellä asiakkaita.
Oman jakelukanavan rakentaneella Meltexillä on valtakunnallisen myynnin ja verkkokaupan lisäksi 10 myymälää eri puolilla Suomea. Vielä tänä vuonna yritys avaa ensimmäisen tuotantolaitoksen Ruotsiin Göteborgin lähelle.
– Ruotsi on meille merkittävä markkina-alue. On arvojemme mukaista, että olemme myös siellä lähellä asiakkaitamme, Burman sanoo.
– Nämä ovat isoja investointeja, mutta uskon, että vastuullisuus ja kestävään kehitykseen panostaminen myös kantavat hedelmää pitkällä aikajänteellä.
Lintukangas sijaitsee valtatie 4:n varrella Jyväskylässä.
>> Tutustu Lintukankaan yritystontteihin.
Oletko kiinnostunut sijoittumaan Lintukankaalle?
Ota yhteyttä Tanjaan: +358 40 481 8920, tanja.ronn@jyvaskyla.fi