Siirry suoraan sisältöön

Vanhojen rakennusten vaalija

Vanhojen rakennusten vaalija

Rakennuttajayritys WSP:llä ja sen toimistorakennuksella Jyväskylässä on jotain yhteistä: molemmat ovat jo reilusti yli 100-vuotiaita. Vuonna 2016 vanhaan paperitehtaaseen muuttanutta WSP:tä voi hyvällä syyllä kutsua “uudisraivaajaksi”, sillä se on yksi nykymuotoisen Kankaan alueen ensimmäisiä asukkaita.

WSP on 130-vuotias kansainvälinen rakennuttamisalan suuryritys, jonka pääkonttori sijaitsee Montrealissa Kanadassa. Konsernin tytäryhtiö WSP Finland suunnittelee, muotoilee ja kehittää rakennetun ympäristön ratkaisuja Suomessa. Palvelutarjoomaan kuuluvat rakennuttamisen, arkkitehtisuunnittelun, rakennesuunnittelun, korjausrakentamisen ja liikennesuunnittelun ratkaisut sekä infrarakentamisen ja ympäristörakentamisen asiantuntijapalvelut.

wsp_013_esa_visuri

Esa Visuri on luotsannut WSP:n rakennuttamispalvelujen yksikköä vuodesta 2019 alkaen. Nykyisin hän toimii myös Jyväskylän toimiston päällikkönä.

 

Kiinteistöjen elinkaaren pidentäminen on osa vastuullisuutta

WSP:n kädenjälki näkyy monessa paikkaa pelkästään Jyväskylässä. Infrapuolella WSP oli mukana toteuttamassa Puistokadun uudistusta – seuraavaksi käynnistyy Rajakadun laajennus. Perusparannushankkeita on käynnissä mm. Jyväskylän kaupunginteatterilla, Jyväskylän Alvar Aalto -museolla ja yliopiston tiloissa Ylistönrinteellä.

WSP:llä on hyvä tatsi myös vanhoihin rakennuksiin. Lyseon lisäksi listalla on kohta 100-vuotiaan “pinkin talon” eli vuonna 1925 rakennetun Cygnaeus-koulun korjaushankkeen rakennesuunnittelu.

 Vanhat saneerauskohteet sopivat WSP:lle hyvin, sillä yrityksen kestävän kehityksen periaatteisiin ja arvomaailmaan sisältyy kiertotalouden mukaisesti kiinteistöjen elinkaaren pidentäminen.

– Pyrimme konkreettisesti kaikessa tekemisessä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen ja vihreän siirtymän edistämiseen, kertoo WSP:n Jyväskylän yksikön vetäjä Esa Visuri.

wsp_018_palapeli

Kahvitaukoa voi viettää myös yhteistä palapeliä kooten. Näin tekevät Esa Visurin seurassa sähköasiantuntija Niina Kemppainen, rakennusarkkitehti Sara Sakala, arkkitehti Sanna Kallantie ja liiketoiminnan assistentti Jenna Okkonen.

 

– Pitkää elinkaarta tulisi tarkastella esimerkiksi siitä näkökulmasta, miltä nykyiset uudisrakennukset näyttävät 100 vuoden päästä – ovatko ne vielä täydessä pelissä vai jo purettu pois, Visuri antaa esimerkin.

 

Vanhalla rakennuksella on aina tarina

Kun WSP muutti Kankaalle vuonna 2016, uusista toimistorakennuksista ei ollut vielä tietoakaan. Se, että WSP toimii juuri Kankaan 1890-luvulla valmistuneessa vanhassa paperitehtaassa, ei kuitenkaan ole sattumaa.

– Osa meidän ideologiaa ja arvoja on vanhojen rakennusten vaaliminen. Myös Tampereella toimistomme sijaitsee vanhalla Tampellan tehdasalueella. Historiallisten tehdasmiljöiden tiiliarkkitehtuuri on kiinnostavaa ja huokuu arvokkuutta, Visuri sanoo.

wsp_007_paperitehdas2

Kankaan alueelle on laadittu oma aurinkokaava, mikä mahdollistaa aurinkopaneelien asentamisen kiinteistöjen katolle. Vanhan paperitehtaan katolla aurinkoenergiaa on tuotettu vuodesta 2016 alkaen.

 

Hän pitää Kankaan vanhaa paperitehdasta hienona esimerkkinä siitä, miten tehdasrakennus muuntuu erityyppiseen käyttöön oikealla suunnittelulla. Samalla rakennus saa uuden elämän.

 – Tiili ja kivi ovat hienoja materiaaleja. Kiinteistössä saattaa olla massiiviset, muuratut seinät eikä mitään muita seinärakenteita. Tämäkin rakennus on kestänyt yli 100 vuotta tuulet ja tuiskut eikä ole mennyt miksikään.

 – Vanhalla kiinteistöllä on aina tarina – ja miten merkittävä tarina tämä vanhan paperitehtaan tarina onkaan Jyväskylälle, hän pohtii.

 

Moderni ilme, historialliset puitteet

Yhtenä rakennuksen ensimmäisistä uusista vuokralaisista WSP osallistui innokkaasti omien tilojensa suunnitteluun.

– Meillä oli tiettyjä erityistarpeita, kuten sisäilmalaboratorio, jonka suunnitteluun ja rakentamiseen pystyimme vaikuttamaan olemalla oikeaan aikaan liikkeellä.

 Kasvavaan henkilöstömäärään on vastattu muuttamalla laboratorio hiljattain toimistotiloiksi. Muuten tilat ovat WSP:n kokoiselle 60 hengen organisaatiolle todella sopivat, Visuri kertoo.

 – Olosuhteet työskentelylle ovat täällä erinomaiset. Tilat ovat sisältä modernit ja viihtyisät, ja rouheaa ilmeikkyyttä tilaan tuovat esimerkiksi vanhat kattopalkit, hän sanoo.

wsp_020_avotila

WSP:llä työskentelee rakennuttajien lisäksi esimerkiksi arkkitehtejä, rakennesuunnittelijoita ja infrasuunnittelijoita. Työntekijät viettävät toimistolla vähintään kaksi päivää viikossa, esihenkilöt kolme.

”On tärkeää kohdata toisemme aina välillä. Ongelmia ei kannata jäädä pähkimään itsekseen, sillä joku aina tietää vastauksen. Varsinkin nuoremmille työntekijöille on oppimisen kannalta arvokasta olla ja touhuta yhdessä, jotta piilotieto ja -osaaminen siirtyvät eteenpäin”, Esa Visuri pohtii. Keskusteluja hänen kanssaan käyvät energia- ja elinkaariasiantuntija Tuomas Seppänen ja LVI-suunnittelija Tomi Lempinen. Taustalla istuu rakennussuunnittelija Joni Virtanen.

 

Kankaalla edistyksellistä yhdyskuntasuunnittelua

Kangas sopii WSP:lle muistakin syistä. Tärkein on keskeinen sijainti, sillä työmaaprojektien johtaminen pitää osan työntekijöistä aktiivisessa liikkeessä käynnissä olevilla työmailla.

 – Tänne on hyvä tulla ja täältä on hyvä lähteä, Visuri tiivistää.

 Pitkillä matkoilla WSP:llä suositaan julkisia liikennevälineitä ja minimoidaan autolla-ajo.

– Siksikin Kankaan sijainti on hyvä, sillä tänne on lyhyt matka rautatieasemalta.

Visuri kehuu alueen yhdyskuntarakenteellista suunnittelua ja pysäköintijärjestelyjä edistyksellisiksi.

– On hienoa, että Kankaalla on monentyyppistä toimintaa, eli asumista, työpaikkoja ja oppilaitoksia. Tällaisessa ympäristössä myös keskitetty pysäköintihalli toimii loistavasti. Lisäksi vieressä virtaava Tourujoki nostaa luontoarvojen merkitystä, hän mainitsee.

 

 Julkaisemme kevään aikana juttusarjan Kankaalla sijaitsevista yrityksistä. Juttusarjassa seitsemän yritystä kertoo, mikä sai heidät valitsemaan juuri Kankaan ja millaista työskentely on Kankaan ainutlaatuisessa miljöössä.

#kankaanyhteisö #yritystenKangas

 

Teksti: Annukka Ollitervo

Kuvat: Petteri Kivimäki

Tutustu muihin artikkeleihin