Starttiraha on aloittavan yrittäjän pelastusrengas
Valtion myöntämä starttiraha on uudelle yrittäjälle kuin pelastusrengas: se tuo yrittäjyyden ensikuukausille taloudellista turvaa ja mahdollisuuden keskittyä liiketoiminnan käynnistämiseen. Starttirahaa ovat hyödyntäneet myös jyväskyläläisen Kehosfäärin yrittäjät Marianna Räsänen ja Meri Nisula.
Kehosfääri on keväällä 2023 toimintansa aloittanut tanssi-liiketerapiaan ja palauttavaan joogaan erikoistunut hyvinvointialan yritys.
Vaikka yritys on uusi, yrittäjillä eli Marianna Räsäsellä ja Meri Nisulalla on takanaan monipuolinen ja pitkä työelämäkokemus. Tanssi-liiketerapeuteiksi hiljattain kouluttautuneet Räsänen ja Nisula tutustuivat toisiinsa viime syksynä. Yrityksen perustaminen oli pyörinyt molemmilla mielessä.
– Mietimme, että miksi kilpailisimme samalla alalla, kun voimme olla yhdessä yrittäjiä, he kertovat.
Ja näin syntyi kahden naisen Kehosfääri.
Marianna Räsänen ja Meri Nisula tutustuivat toisiinsa viime syksynä. Sen sijaan että kilpailisivat samalla toimialalla, he päättivät perustaa yhteisen yrityksen.
Liike auttaa pysähtymään
Kehosfäärin ytimen muodostavat yksilöille ja ryhmille suunnattu tanssi-liiketerapia ja palauttava jooga. Kuten yrityksen nimessä, myös palveluissa yhdistyvät keho ja mieli.
Räsänen ja Nisula kuvailevat tanssi-liiketerapiaa mielen ja kehon vuorovaikutukseksi.
– Kehomme on jotain mikä on ja pysyy, mutta muuten voimme ihmisinä liikkua eri sfääreissä – mielen, ajatusten, muistojen ja esimerkiksi tunteiden tasolla, Räsänen ja Nisula taustoittavat. Tanssi-liiketerapiassa liikutaan kaikilla näillä alueilla.
– Keskiössä on kuitenkin aina keho, he korostavat.
Kehosfäärin tutustumistyöpajoissa asiakkaat ovat päässeet kokeilemaan tanssin terapeuttista vaikutusta ja löytäneet itsestään uusia puoli.
– Viime kädessä kysymys on luvasta: että antaa itselleen luvan olla omanlainen ja antaa itselleen luvan liikkua ja kokea tunteita ja asioita oman kehon kautta, Räsänen kertoo.
– Jokainen osallistuu sillä intensiteetillä ja tavalla mikä tuntuu itselle hyvältä ja turvalliselta, Nisula tarkentaa.
Sekä Räsänen että Nisula ovat molemmat kouluttautuneet tanssi-liiketerapeuteiksi Jyväskylässä toimivasta Roiha-instituutista. Ennen yrittäjäksi ryhtymistä Meri Nisula työskenteli mm. lähes 20 vuotta varhaiskasvatuksen erityisopettajana. Marianna Räsänen taas on tehnyt koko uransa freelance-töitä draama- ja impro-opettajana sekä näyttelijänä.
– Yrittäjän elämäntyyli on tullut hyvin tutuksi viimeisen 25 vuoden aikana, hän nauraa.
Terapiassa on lopulta kysymys yksinkertaisesta asiasta: oman hyvinvoinnin ylläpidosta, sen lisäämisestä ja omaan itseen tutustumisesta.
– On tärkeää pysähtyä säännöllisesti kuuntelemaan itseään – miten minulla menee ja onko suuntani se minkä olen oikeasti valinnut, Nisula antaa esimerkin.
Hän muistuttaa, että tanssi-liiketerapiaa voidaan käyttää psykoterapian tavoin esimerkiksi masennuksen hoidossa.
Vauhtia yrittäjyyteen TE-toimiston ja Keski-Suomen Yritysidean palveluista
Räsänen on toiminut sekä freelance- että osuuskuntayrittäjänä, joten hän oli melko hyvin kartalla yrityksen käynnistämiseen liittyvistä vaiheista. Räsänen ja Nisula hyödynsivät kuitenkin myös Jyväskylän kaupungin mahdollistamia maksuttomia palveluja – kuten K-S Yritysidean sparrausta – valmistautuessaan yrittäjyyteen.
– Kävimme Merin kanssa myös muutaman kerran Keski-Suomen Yritysidean konsultaatiossa. Heidän kanssaan katsottiin liiketoimintasuunnitelmaa erityisesti lukujen kautta. Mietimme yhdessä esimerkiksi mikä on yrityksen unelmaliikevaihto, mikä taas realistinen taso, Räsänen kertoo.
Nisulalla ei ollut entuudestaan yrittäjätaustaa, joten hän osallistui viime talvena TE-toimiston järjestämään yrittäjyyskoulutukseen.
– Aika paljon tuli asiaa kolmen viikon aikana, mutta yritin tarttua niihin, jotka tuntuivat relevanteilta oman liiketoiminnan kannalta. Esimerkiksi markkinointi on tärkeää, mutta sitä on tullut tehtyä aikaisemmin todella vähän, hän pohtii.
Starttiraha voi madaltaa kynnystä ryhtyä yrittäjäksi
Molemmat yrittäjät olivat tietoisia starttirahasta, jota haetaan ja maksetaan henkilökohtaisesti päätoimiselle yrittäjälle.
– Starttirahalla on kyllä iso merkitys alkuvaiheessa. Se on kuin pelastusrengas, tuo turvaa ja mielenrauhaa siihen, että saa laskut maksettua, vaikka yritys itsessään ei vielä tuota mitään, Räsänen kuvailee.
Nisula on samoilla linjoilla. Hän nostaa myös esille ne uudet yrittäjät, joilla ei ole merkittäviä säästöjä tai puolisoa jakamassa arjen kustannuksia.
– Vaikka ei puhuta isoista rahoista, niin on starttirahalla varmasti oma roolinsa yrittäjyyteen hyppäämisessä, hän pohtii.
Molemmat yrittäjät hakivat Kehosfäärin perustamisen yhteydessä starttirahaa. Starttirahan hakuprosessia Nisula ja Räsänen pitivät selkeänä, “kunhan muistaa lukea ohjeet”.
– Useimmat liitteet, mitä hakemukseen tarvitaan, täytyy joka tapauksessa olla yritystoiminnan perustamista varten, he huomauttavat.
He suosittelevat tarttumaan starttirahaan, jos sitä on mahdollista hakea ja saada myöntämisen ehdot huomioiden.
– Starttiraha kannattaa varsinkin siinä tapauksessa, että yrityksen kehittäminen vie alussa aikaa ennen kuin se alkaa tuottamaan, Nisula kannustaa.
Starttiraha pähkinänkuoressa
Starttiraha on aloittavalle yrittäjälle maksettava tuki, jonka tavoitteena on edistää uutta yritystoimintaa ja työllistymistä. Starttirahalla turvataan yrittäjän toimeentulo sinä aikana, jonka yritystoiminnan käynnistymisen ja vakiinnuttamisen arvioidaan kestävän – kuitenkin enintään 12 kuukauden ajan. Starttirahahakemus tehdään hakijan tilanteen mukaan joko Jyväskylän kaupungin työllisyyspalveluille (työllisyyden kuntakokeilun asiakkaana olevat) tai TE-toimistolle.
Starttirahan myöntämisen edellytyksiä ovat muun muassa:
- päätoiminen yrittäjyys
- riittävät valmiudet aiottuun yritystoimintaan
- tarpeellisuus toimeentulon kannalta
- yritystoiminnalla on jatkuvan kannattavan toiminnan edellytykset
Starttirahan myöntämiseen vaikuttaa myös saman alan yritysten kilpailutilanne ja uuden yritystoiminnan tarve paikkakunnalla. Starttiraha on peruspäivärahan suuruinen ja sitä maksetaan enintään viideltä kalenteripäivältä viikossa.
>> Lue lisää starttirahasta
Lisätietoja antaa myös yrityskoordinaattori Jouni Puura, puh. +358 40 587 7520
Teksti: Annukka Ollitervo
Kuvat: Petteri Kivimäki