Siirry suoraan sisältöön

Nyt on aika levätä - äläkä huoli, se kasvattaa suorituskykyäsi

Heikki huovinen piti esityksen Optimal Performance -verkostossa.
Heikki huovinen piti esityksen Optimal Performance -verkostossa.

Tarvitsemme lepoa, mutta silti moni meistä on levoton, eikä malttaisi pysähtyä. Töissäkin on aiempaa enemmän stressiä ja ahdistusta, ja monella on haasteita levon kanssa, toteaa suorituskyvyn valmentaja Heikki Huovinen.

Mistä sitten tietää, että olisi aika levätä? Vastaus piilee oman vireystilan tunnistamisessa. Ylivirittynyt hengittää pinnallisesti ja hänen on vaikea nukkua. Alivirittyneenä puolestaan on vaikea saada asioita aikaiseksi tai tehdä päätöksiä. Alivireyskin voi olla merkki levon tarpeesta, sillä pitkään jatkunutta ylivirittyneisyyttä seuraa usein palautumisvelka ja alivireys. Tämän voi huomata esimerkiksi loman ensimmäisinä päivinä: pitkään ylivireyteen tottunut keho ei osaakaan heittäytyä lepäämään.

Levon puutteessa oleva ihminen ei kuitenkaan aina näe tilaansa. Stressi ja kuormitus eivät sinällään ole ongelma, vaan niiden kesto: ihminen sopeutuu pistemäisiin kuormituspiikkeihin ja jopa tarvitsee niitä, mutta niitä tulisi seurata lepo.

- Suorituskyky noudattelee käänteistä U-käyrää: liian korkea vireystila laskee suorituskykyä, ja ajattelu- ja päätöksentekoalue kaventuu, Huovinen kuvailee.

Koska mahdollisuutemme muuttaa ympäristöämme ovat rajalliset, on oma, aktiivinen vireystilan hallinta keskeistä. Huovinen puhuu periodisoinnista, jossa omaan arkeen mahdutetaan lepojaksoja. Lepäämisellä hän ei tarkoita täyttä lomailua, vaan sitä, että elämään on varattu säännöllisesti kevyitä viikkoja, jolloin tekee vain kaiken tarpeellisen, muttei mitään sen enempää. Tällaisilla viikoilla kannattaa pysytellä mukavuusalueella ja tehdä tehtäviä, joissa voi hyödyntää omia vahvuuksiaan.

- Lepoviikoilla minimoidaan tehtävät ja maksimoidaan hyvä olo ja palautuminen, Huovinen sanoo.

Miksi ihmeessä emme sitten tee tätä riittävästi?

- Lepo on haastavaa, koska se ei anna välitöntä palkkiota. Suorittaminen sen sijaan on usein heti palkitsevaa. Kannustan kuitenkin miettimään, millaista minäkuvaa ruokkii: suorittajan vai myös inhimillisen ihmisen. Ruoho kasvaa siellä, missä sitä kastelet. Meillä kaikilla on myös inhimilliset tarpeet, ja jos ne unohtuvat, ei erinomainen suorituskykykään toimi, Huovinen toteaa.

Jos lepo onkin vaikeaa, on Huovisella kaikille suorittajille porkkana tarjottavanaan: hallitsemalla vireystilaansa voi suorituskyky kasvaa jopa 40 prosenttia. Johda siis itseäsi viisaasti ja aloita levosta.

Haluatko tietää lisää suorituskyvystä? Ota kuunteluun Higher Performance Academyn podcast suorituskyvyn kehittämisestä. Podcastin löydät nimellä Suorituskyvyn ytimessä.

Artikkeli pohjautuu Heikki Huovisen puheenvuoroon Optimal Performance -verkottamossa. Optimal Performance -verkottamo on osa Jyväskylän kaupungin elinkeinopalveluiden innovaatioekosysteemityötä. Teemme ekosysteemityötä julkisen rahoituksen tukemana ja Työ- ja elinkeinoministeriön ekosysteemisopimuksen puitteissa vuosina 2021–2027 yhdessä alueen korkeakoulujen ja muiden kehittäjätahojen kanssa. Rahoituksen myöntäjä on Keski-Suomen liitto (EAKR-rahoitus, Jyväskylän kasvu ja kestävä kaupunkikehitys -hanke 2022–2025).

Rahoittajien logot yhdessä-1

 

Tutustu muihin artikkeleihin