Monetra Keski-Suomen kirjanpitosihteeri Andrei Kostiuk: “Työharjoittelussa työnantaja näki, että olen hyvä tekijä”
Andrei Kostiuk on työskennellyt neljä vuotta Jyväskylän Monetralla taloushallinnon parissa. Hänen mukanaan työyhteisöön on tullut arvokasta tietotaitoa ja uusia näkökulmia.
Alku on aina vaikea. Sen tietää Andrei Kostiuk, 55, joka muutti noin kahdeksan vuotta sitten Moskovasta Suomeen.
Vaikka Kostiuk on korkeakoulutettu ja oli luonut uraa taloushallinnon parissa jo kotimaassaan, piti Suomessa kaikki aloittaa tietyllä tapaa nollasta.
“Se oli outo tilanne. En kuitenkaan pystynyt istumaan toimettomana kotona, vaan aloin aktiivisesti etsiä töitä”, Andrei Kostiuk sanoo.
Yksi iso syy, miksi Kostiuk muutti perheineen Suomeen oli koulutusjärjestelmä. Kostiuk oli seurannut hänen Jyväskylässä asuvien ystäviensä lasten koulunkäyntiä ja vaikuttunut siitä.
“Halusin, että tyttäreni saisivat kokea saman.”
Kostiuk aloitti pian muuton jälkeen ammattiin valmistavat opinnot koulutusyhtymä Gradiassa ja suoritti perään merkonomiopinnot.
Täydennyskoulutuksissa hän opiskeli muun muassa suomalaista lainsäädäntöä, verotusta ja muita työn kannalta tärkeitä käytännön asioita. Myös työharjoittelut kuuluivat koulutukseen.
“Ensimmäisen työharjoittelupaikan löytäminen oli todella vaikeaa. Kävelin yli 20 yritykseen henkilökohtaisesti paikan päälle kysymään töitä.”
Lopulta työharjoittelupaikka löytyi tuttavan vinkin kautta Keski-Suomen keskussairaalan talousosastolta.
Toisen työharjoittelun hän suoritti Jyväskylän kaupungin silloisessa talouskeskuksessa, jonka toimintaa hoitaa nykyään Monetra Keski-Suomi. Onnistunut työharjoittelu huipentui työtarjoukseen vuonna 2019.
“Työnantaja näki, että olen hyvä tekijä. Silloin kaikki muuttui. Nyt minulla on monipuolinen työ, jossa voin edetä ja kehittyä.”
Monimuotoisuus on työyhteisön rikkaus
Monetra Keski-Suomi Oy tarjoaa talous- ja henkilöstöhallinnon palveluita kuntatoimijoille Keski-Suomen alueella.
Koska asiakkaat ovat suomalaisia julkisyhteisöjä, ei yritys suoranaisesti tavoittele kansainvälistymistä. Silti kansainväliset osaajat tuovat yritykseen paljon hyvää.
“Heidän kauttaan saamme työyhteisöön monimuotoisuutta sekä erilaisia näkökulmia ja uusia ideoita, joita meillä itsellämme ei välttämättä ole”, sanoo Monetra Keski-Suomen palvelujohtaja Taimi Närhi.
Andrei Kostiukin yksi isoin vahvuus on matemaattinen osaaminen. Sitä hän opiskellut Moskovan fysiikan ja teknologian instituutissa, joka on yksi Venäjän johtavista teknillisistä korkeakouluista.
“Andrein osaaminen on ollut meille todella arvokasta. Hän on pystynyt taidoillaan tukemaan myös muita työntekijöitä. Lisäksi hän on työmoraaliltaan tunnollinen työntekijä ja pidetty persoona työporukassa”, Närhi jatkaa.
Monetra on rekrynnyt kansainvälistä työvoimaa yritykseen sekä työharjoitteluiden että avoimien työpaikkojen kautta.
Lähes kaikki kansainväliset työntekijät ovat Närhen mukaan käyneet ohessa jonkin täydennyskoulutuksen, josta on ollut hyötyä myös yrityksen näkökulmasta.
“Koska tuotamme palveluja julkiselle sektorille, on tärkeää ymmärtää suomalaisen yhteiskunnan rakenteita, lainsäädäntöä sekä työehtosopimuksia. Erilaiset täydennyskoulutukset auttavat ymmärtämään paremmin suomalaista toimintaympäristöä ja työkulttuuria sekä näihin liittyviä käytäntöjä”, Närhi avaa.
Kostiukilla on kaksi vinkkiä muille Suomeen muuttaneille töitä etsiville: ole itse aktiivinen ja opettele suomen kieltä.
“Suomessa on paljon töitä. Kun etsii, lopulta löytää. Ensimmäinen askel on vaikein, mutta sen jälkeen asiat alkavat edetä automaattisesti”, hän summaa.
JAMK, Jyväskylän yliopisto ja Jyväskylän kaupunki toteuttavat yhdessä Keski-Suomen TE-toimiston ja Keski-Suomen kauppakamarin kanssa HOKSAUTUS-hanketta. Hankkeen tarkoituksena on auttaa keskisuomalaisia yrityksiä palkkaamaan kansainvälisiä työntekijöitä. Hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto ja Keski-Suomen ELY-keskus.
Lue lisää hankkeesta.
Etsitkö kansainvälisiä osaajaa? Tutustu rekrypalveluihin: etsitalentti.fi