Kaupunki kiittää Lehtoa yhteistyöstä suurhankkeen eteen.
Lehto Group Oyj on päättänyt käyttää sopimukseen perustuvaa oikeuttaan myydä osuutensa Hippos-hankkeesta. Myynti tuli mahdolliseksi hankkeista tehtyjen valitusten kaaduttua ja uuden osakas- ja yhtiösopimuspäätöksen saatua lainvoiman.
Käytännössä muutos tarkoittaa Lehdon luopumista Jyväskylän Hippos kommandiittiyhtiön omistuksesta. Omaisuusjärjestelyjen myötä osakkuus ja vastuut kommandiittiyhtiössä siirtyvät Hippoksen Yhteissijoitus Ky:lle, joka on Sepos Oy:n ja kumppaneina toimivien sijoittajien yhdessä perustama sijoitusyhtiö. Sepos Oy on jo Hippoksen kehittämiskumppani ja kommandiittiyhtiön osakas.
- Kaupunki haluaa kiittää Lehtoa pitkästä, yhteisestä kehitystyöstä Hippokselle rakentuvan suurhankkeen eteen. Ratkaisu on täysin ymmärrettävä hankkeen viivästyttyä vuosien valituskierteen vuoksi. Olemme samalla iloisia siitä, että omaisuusjärjestelyt pystyttiin tekemään uusiksi kommandiittiyhtiön nykyomistajien kesken. Kaupungin oma sijoitusosuus, 23 miljoonaa Hippos Ky:ön ei järjestelyjen myötä kasva, kertoo elinkeinojohtaja Anne Sandelin.
Hippoksen kommandiittiyhtiö jatkaa täysipainoista työtään Hippos-hankkeen edistämiseksi. Tavoitteena on luoda Jyväskylään Pohjoismaiden merkittävin liikunnan, urheilun, hyvinvoinnin, terveyden edistämisen ja tutkimuksen keskittymä. Hippos tulee lisäämään kaupungin vetovoimaa, luomaan uutta yrittäjyyttä sekä tarjoamaan asukkaille ainutlaatuiset puitteet harrastamiseen.
- Hippoksen liikuntaan ja tutkimukseen keskittyvä kokonaisuus on ainutlaatuinen hanke koko Euroopan mittakaavassa, ja siksi uskomme sen toteutumiseen valitusprosessin aiheuttamasta viivästyksestä sekä haastavasta taloustilanteesta huolimatta. Olemme Jyväskylän kaupungin kanssa vahvasti viemässä hanketta eteenpäin ja tulevien uusien kumppanuuksien myötä etenemme toivottavasti pikaisesti kohti rakentamisen aloitusta, tiivistää Sepos Oy:n toimitusjohtaja Jouni Alho.
Kuva: PES-Arkkitehdit Oy