Laita parkkipaikkasi vuokralle ja ansaitse rahaa
Pysäköintipaikkojen vertaisvuokraamiseen suunniteltu Shareway on uudenlainen palvelu, joka sai alkunsa kolmen yliopisto-opiskelijan ideasta. Sovelluksen kautta autopaikkansa voi laittaa vuokralle, kun ei itse sitä tarvitse ja vastaavasti hyödyntää muiden vuokralle tarjoamia paikkoja omaan pysäköintiin. Valtakunnalliseksi toimintansa laajentanut Shareway on saanut vauhtia bisnekseen Jyväskylän Yritystehtaalta.
Tiesitkö, että tyypillinen yksityinen parkkipaikka on tyhjillään 47–72 % ajasta? Jyväskyläläisen yrittäjätiimin rakentamassa palvelussa yksityiset parkkipaikat otetaan tehokäyttöön.
– Oman parkkipaikkansa voi laittaa vuokralle esimerkiksi työpäivän tai lomamatkan ajaksi. Palvelun avulla on mahdollista hyvin pienellä vaivalla vähintäänkin kattaa autopaikan hallinnoinnista syntyviä kuluja, mutta myös ansaita ihan mukavia summia, kertoo Shareway’n toimitusjohtaja Renne Hirsimäki.
– Vastavuoroisesti Shareway tarjoaa pysäköintipaikkaa etsiville enemmän edullisia vaihtoehtoja. Mikä parasta, paikan saatavuus on nähtävissä reaaliaikaisesti sovelluksesta eikä tarvitse käyttää aikaa vapaan paikan etsimiseen.
Vertaisvuokraamisesta lisäkapasiteettia kaupunkialueille
Shareway’ssä ei ole kysymys pelkästään bisneksestä vaan resurssi- ja ilmastoasioista. Hirsimäen mukaan merkittävä osa kaupunkiliikenteen päästöistä syntyy, kun autoilijat etsivät vapaata parkkipaikkaa.
– Ylimääräinen ajelu aiheuttaa päästöjen lisäksi turhia ruuhkia ja vie aikaa. Näitä on mahdollista välttää katsomalla sovelluksesta missä on vapaa paikka ja ajamalla suoraan sinne, Hirsimäki sanoo.Shareway’n tiimin muodostavat Renne Hirsimäki (edessä), Joel Tolvanen ja Akseli Jaara.
– Kipinä liikeideaan ei välttämättä synny luentosalissa, vaan vapaa-ajan aktiviteeteistä ja järjestöistä, Hirsimäki sanoo ja kiittelee erityisesti opiskeluaikaista Jyväskylä Entrepreneurship Societyn toimintaa.
Shareway tarjoaa lisäkapasiteettia erityisesti kaupunkialueille, missä paine esimerkiksi uusien pysäköintitalojen tai -alueiden rakentamiselle on suurin.
– Näen, että nimenomaan täydennämme toistemme tarjontaa kaupunkien omien pysäköintipalvelujen kanssa. Myös hinnoittelu noudattelee kaupungin hinnoittelua, Hirsimäki kertoo.
– Vaikka yksityisautoilu tulevaisuudessa vähenisi, kokonaan se ei katoa. Kun saadaan yritysten ja taloyhtiöiden tarjonta tehokkaasti käyttöön, paine uusille pysäköintihalleille vähenee ja rahat voidaan käyttää johonkin muuhun.
JAMKin parkkipaikalta kohti kansainvälisiä markkinoita
Shareway’n liikeidea kehittyi todellisesta tarpeesta.
– Kaupungilta tuli kysely, voisiko joku kehittää palvelun, missä fyysisesti vierekkäiset taloyhtiöt voisivat vuokrata toisilleen paikkoja. Ruvettiin iteroimaan asiaa ja huomattiin, että tässä on potentiaalia laajempaan palveluun, tuolloin Jyväskylän yliopiston Startup Labissa työskennellyt Akseli Jaara taustoittaa.
Ensimmäistä versiota pilotoitiin JAMKin Rajakadun kampuksella, missä paikan sai varata ilmaiseksi.
– Teknologiavalinnat osoittautuivat toimiviksi, joten palvelua jatkojalostettiin eteenpäin. Korona-aika viivästytti julkaisua, koska ihmiset eivät liikkuneet missään. Varsinainen launch olikin vasta syksyllä 2020, Hirsimäki kertoo.
Shareway on saanut ELYn ja Business Finlandin rahoitusta, mutta muuten palvelua on toistaiseksi kehitetty ilman pääomasijoittajaa.
– Rahoituskeskustelu on koko ajan käynnissä. Rahoitus ei kuitenkaan ole ainoa näkökulma, vaan arvostamme myös sopivanlaista osaamista kasvattaa bisnestä eteenpäin ja kohti kansainvälisiä markkinoita, Hirsimäki korostaa.
Shareway laajensi kesällä 2021 Turun seudulle ja alkusyksystä 2022 palvelu on ollut saatavilla valtakunnallisesti.
Sparria Yritystehtaan Hautomo-ohjelmasta
Shareway on ollut mukana Yritystehtaan hautomo-ohjelmassa 1,5 vuotta. Ohjelmaan hakeutuminen oli tiimille luonteva askel.
– Olemme itse asiassa kulkeneet melkein niin pitkän hautomopolun kuin mahdollista, sillä aloitimme oppilaitoshautomosta, mistä siirryimme esihautomoon ja lopulta tähän varsinaiseen hautomo-ohjelmaan, Hirsimäki nauraa.
– Tällainen putki on ihan mahdollista kulkea, jos vaan löytyy oikeanlaisia ihmisiä, jotka tukevat ja auttavat eteenpäin.
Hirsimäki ja Jaara kiittelevät Yritystehtaan valmennusta. Konkreettisen avun lisäksi he arvostavat ulkopuolisten ammattilaisten tuomaa objektiivista näkemystä ja omavalmentajamallia.
– Ulkopuolinen osaa ja uskaltaa esittää kiperiäkin kysymyksiä ja nostaa keskiöön mihin kannattaa milloinkin keskittyä. Yritystehtaalta löytyy todella monipuolista osaamista melkein mihin tahansa asiaan, oli kyse markkinoinnista ja myynnistä tai osakassopimuksista ja sijoittajakeskusteluista. Yritystehtaan verkostojen kautta myös omat verkostomme ovat laajentuneet huomattavasti, he kertovat.
“Yritystehtaalla voi luottaa siihen, että aina saa parhaan avun.”
Yritystehtaan hautomopalvelut sopivat heidän mukaansa mainiosti myös opiskeluvaiheessa syntyneiden liikeideoiden jalostamiseen.
– Jos on hyvä idea, niin kannattaa ehdottomasti selvittää eri hautomovaihtoehtoja ja lähteä viemään liiketoimintaa eteenpäin, Hirsimäki ja Jaara kannustavat.
Tutustu autopaikkojen vertaisvuokraamiseen www.shareway.fi ja lataa Shareway’n sovellus puhelimellesi joko Apple Storesta tai Google Play -kaupasta.