Siirry suoraan sisältöön

“Kirjavaa ja pyöräilevää sakkia”

Sirpa Hänninen seuranaan pyöräilevät työkaverit Heikki Turunen ja Tuomas Hakulinen.
Sirpa Hänninen seuranaan pyöräilevät työkaverit Heikki Turunen ja Tuomas Hakulinen.

Innofactor on IT-alan yritys, jolla on noin 450 asiantuntijaa eri puolilla Suomea – osa heistä myös Jyväskylässä. Innofactor on keskittynyt digitalisoimaan asiakkaidensa arkea ja prosesseja Microsoft-alustaratkaisuilla. Jyväskylään Innofactorin toi alueen vahva kyberturvallisuusosaaminen. Koti löytyi Kankaalta hyvien palveluiden keskeltä.

Vuonna 2000 perustettu Innofactor on suomalainen Microsoft-ratkaisuihin keskittyvä ohjelmistotoimittaja sekä ohjelmistotuotteiden ja -palveluiden kehittäjä. Innofactorin lähes 600 asiantuntijasta valtaosa työskentelee Suomessa ja loput Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2022 noin 71 miljoonaa euroa. 

– Käytännössä kaikki menee tänä päivänä pilveen. Autamme asiakkaitamme hallitsemaan, automatisoimaan ja rakentamaan migraatioita Microsoft-ekosysteemin alustaratkaisuja hyödyntäen. Osaamisemme ja tarjontamme on hyvin laajaa, analytiikasta ja datasta asiakaspalvelu-, CRM-, ERP- ja esimerkiksi asian- ja dokumenttienhallintajärjestelmiin, listaa Jyväskylän toimistolla työskentelevä myyntipäällikkö Sirpa Hänninen.

Kangas Innofactor_011Sirpa Hännisen oma työura it-alalla alkoi 40 vuotta sitten Tietoväylä-nimisessä yrityksessä. Hänninen on aina työskennellyt Keski-Suomesta käsin. Vasta koronan myötä Teams-kokoukset korvasivat pitkälti kasvokkain tapahtuvan myynnin ja myös Hännisen vuosittaiset työkilometrit ovat vähentyneet viime vuosina merkittävästi.

 

Kyberturvallisuusosaaminen Jyväskylän valtti

IT-alan yrityksille erilaiset etätyö- ja hybridiratkaisut ovat olleet arkipäivää jo kauan ennen koronaa. Innofactorilla ei ollut entuudestaan toimipistettä Jyväskylässä, vaan se perustettiin suoraan Kankaalle marraskuussa 2021. 

Innofactor on Alvan alivuokralaisena, mutta kuitenkin heistä erillään olevissa omissa tiloissa.
– Meillä on asiakkaita, jotka edellyttävät tietoturvallisuuteen liittyviä erityisjärjestelyjä tilojen suhteen. Nämä on saatu hyvin toimimaan, Hänninen kertoo.

Hän mainitsee, että Innofactorille yksi syy perustaa yksikkö Jyväskylään oli alueen vahva kyberturvallisuusosaaminen. 
– Kyberturvallisuus on yksi liiketoiminta-alueemme. Kankaalla olemme lähellä ihan fyysisestikin koulutus- ja osaamiskeskittymiä.

Kyberturvallisuuden kärki vahvistui tänä keväänä entisestään, kun Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän yliopisto kertoivat uuden, yhteisen osaamiskeskuksen perustamisesta. Suomen kyberosaamiskeskus (Finnish Center of Expertise for Cybersecurity, FICEC) aloitti toimintansa 1.4.2023.

 

Toimistotiistaisin kasvokkain

Innofactorilla on suositus, että ihmiset kokoontuisivat toimistoille tapaamaan toisiaan ainakin kerran viikossa.
– Meillä Jyväskylässä se on tiistai – ainakin teoriassa, Hänninen nauraa. Kun kaikilla on hyvät etätyöyhteydet kotonaan, toimistopäivät muodostuvat yleensä sen mukaan mikä sopii oman arjen rytmiin.

Kangas Innofactor_013Senior Software Developer Heikki Turunen Innofactorin toimistolla Jyväskylässä.  

Paikasta se ei kuitenkaan jää kiinni, sillä Kankaan tiloihin on helppo olla tyytyväinen. Optimes Business Gardenissa sijaitsevissa tiloissa on tällä hetkellä 12 työpistettä sekä sopivasti “kasvunvaraa”. Pisteet ovat niin sanottuja heittopaikkoja, eli työpiste valitaan sen mukaan mitä on vapaana.
– Tila riittää tällä hetkellä mainiosti, sillä kaikki eivät kuitenkaan ole joka päivä toimistolla, Hänninen kertoo.

Paikkariippumaton työ mahdollistaa, että Jyväskylän toimistolla on ihmisiä eri yksiköistä hyvin monenlaisissa tehtävissä. 
– Koodareiden ja konsulttien lisäksi meillä on täällä myynnin ja taloushallinnon ihmisiä. Olemme tällaista kirjavaa ja pyöräilevää sakkia, Hänninen nauraa.

 

“Kympin” sijainti

Kankaaseen työpaikka-alueena sisältyy Hännisen mukaan monta hyvää asiaa.
– Kangas on sijainniltaan ihan kymppi meidänkaltaiselle organisaatiolle, hän kehuu. 
– Tänne pääsee keskustasta kävellen, bussilla viereen ja tietysti pyörällä ja autolla myös – siis joka suunnasta ja kaikilla välineillä.

“Kankaassa yhdistyy kaikki mitä tarvitsemme: viihtyisä ja moderni alue, jonne on helppo tulla, yhteistyökumppanit ja palvelut lähellä sekä tietysti nykyaikaiseen työhön sopivat tilat.” 

Alueen keskeneräisyys ei ole iso ongelma. Sen sijaan Hänninen on huolissaan palveluiden pysyvyydestä – lähipalvelut ovat tärkeitä myös yrityksille. 
– Lounasravintola on aktiivisessa käytössä. Kauppa on meille tärkeä, koska haemme sieltä “luontaisedut” eli limsaa jääkaappiin.

Kankaan ulkopiha-alueita innofactorilaiset eivät ole juuri käyttäneet, vaikka ovat tietoisia vapaasta käyttöoikeudesta.
– Ehkä ne mielletään kuitenkin asukkaiden alueiksi, vaikka hyvinhän sinne voisi mennä porukalla viettämään vaikka yhteistä virkistyshetkeä, Hänninen pohtii.

 

Lukittu pyöräsäilytys tärkeä kannustin

Innofactorilaiset ovat innokkaita työmatkapyöräilijöitä. Hännisen mukaan työntekijöille on iso asia, että kiinteistössä on lukittu pyöräparkki. Organisaatiossa missä tehdään paljon etätöitä, pyöräparkki voi madaltaa kynnystä lähteä päiväksi toimistolle.

– Hyvä pyörä maksaa useita tuhansia euroja, joten toimistolle lähteminen voisi hyvin olla siitä kiinni, saako pyörän varmaan talteen päivän ajaksi.
 – Kellarissa sijaitseva pyöräparkki on yliveto, hän kehuu.

– Työnantajana taas haluaa kannustaa ihmisiä liikkumaan, sillä pyöräilyn terveys- ja ilmastovaikutukset ovat kiistattomia.


Teksti: Annukka Ollitervo
Kuvat: Petteri Kivimäki

#kankaanyhteisö #yritystenKangas

Julkaisemme kevään aikana juttusarjan Kankaalla sijaitsevista yrityksistä. Juttusarjassa seitsemän yritystä kertoo, mikä sai heidät valitsemaan juuri Kankaan ja millaista työskentely on Kankaan ainutlaatuisessa miljöössä.

Tutustu muihin artikkeleihin