Siirry suoraan sisältöön

Kankaan keskipisteessä

Kankaan keskipisteessä

Yritysten toimitilavalinnassa painavat yhä enemmän tilatehokkuus ja energiankäyttö, muuntojoustavuus sekä työskentelyolosuhteet. Tämän tietää erityisen hyvin rakennusliike Peab, joka rakennutti keskelle Kangasta Optimes Business Garden -toimistokiinteistön ja jäi siihen myös itse vuokralle.

Rakennusliike Peabin perustivat vuonna 1959 Malmön kupeessa asuneet teinipojat Mats ja Erik Paulsson. 60 vuodessa pohjoismaiseksi, miljardiluokan yritykseksi kasvaneella Peabilla on Suomessa noin 2000 työntekijää ja liikevaihto noin 900 miljoonaa.

– Koostaan huolimatta Peabia voisi kuvata hyvin juurevaksi ja maanläheiseksi yritykseksi, jolla on vahva ihmisten kunnioittamiseen perustuva arvopohja. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että organisaatio on haluttu pitää matalana ja johtamisen ketjut lyhyinä, kuvailee yli kuusi vuotta Jyväskylän yksikön johtajana toiminut Timo Riikonen.

– Peabin tarina on mielenkiintoinen ja toinen perustajista, eli Mats, on edelleen mukana yrityksen taustalla.

peab_timo_riikonen

Peabin nimi tulee sanoista “Paulsson entrepreneur AB”. Jyväskylän toimiston seinää koristaa vanha kuva Peabin perustajista Mats ja Erik Paulssonista. Itsekin yli 40 vuotta rakennusalalla työskennellyt Timo Riikonen arvostaa Peabin ihmis- ja maanläheistä kulttuuria.

 

Peabin ja kaupungin intressit kohtasivat Kankaalla

Peab on ollut merkittävä toimija Kankaan Optimes Business Gardenin toteuttamisessa. Peab osti tontin, käynnisti rakennusprojektin ja etsi kiinteistöön vuokralaiset. Kokonaisuus myytiin Fennia kiinteistörahastolle (nyk. S-pankki), minkä jälkeen Peab toteutti hankkeen kvr-urakkana ja jäi lopulta myös rakennukseen vuokralaiseksi.

Business Garden on nykyaikainen toimistotalokonsepti, jonka mukaisia sisarrakennuksia löytyy mm. pääkaupunkiseudulta ja Turusta.

– Peab etsi sopivaa paikkaa Business Garden -rakennukselle, kaupunki puolestaan uusia toimijoita alueelle. Kaupungin ja meidän intressit yhdistyivät tässä kohtaa hyvin. Optimes Business Garden oli ensimmäinen maakuntiin toteutettu toimistokonseptirakennus, Riikonen kertoo.

Muuntojoustavuuden ansiosta samaan kiinteistöön voi sijoittua hyvin erikokoisia vuokralaisia, ja tilojen monipuolinen muokkaus onnistuu vuokrakauden aikana.

peab_toimisto_ja_timo_riikonen

“Kangas ei ole keskustassa, mutta hämmästyttävän lähellä kuitenkin”, kehuu Timo Riikonen.

 

Optimes Business Garden valmistui aikataulussa juuri koronapandemian alla. Riikonen kiittelee Anne Sandelinia ja muita kaupungin henkilöitä, jotka ratkoivat aktiivisesti ongelmia ja myötävaikuttivat rakennusprojektin suotuisaan etenemiseen.

– Muuten ei olisi ehkä aikataulut pitäneet, Riikonen aprikoi.

 

Ympäristökysymykset ja työskentelyolosuhteet yhä tärkeämpiä

Riikosen mukaan yritysten toimitilakriteereissä korostuvat yhä enemmän ympäristö- ja energiaratkaisut, sillä toimitilapäätökset viestivät myös vuokralaiselta vastuullisia valintoja. Optimes Business Garden on LEED Gold -sertifioitu.

– Toki myös kiinteistön hyvä saavutettavuus on aina yhtä tärkeää. Yhä suurempaan rooliin nousevat myös arkea helpottavat oheispalvelut, kuten esimerkiksi kiinteistön sisätiloissa sijaitseva lukittu pyöräparkki, joka tukee työntekijöiden arkiliikkumista, Riikonen mainitsee.

 – Vuokralaisen näkökulmasta Business Garden -konseptin vahvuus on neliötehokkuus. Jos aikaisemmin tarvittiin 50 hengen organisaatiolle 1000 neliön tilat, nyt riittää 600 neliötä. Eli vaikka neliövuokra olisi vanhaa toimistoa korkeampi, vuokrakustannukset kokonaisuutena ovat pienemmät.

 >> Lue Landis+Gyrin tarina: Tilat mittojen mukaan. 

 Riikosen mukaan työskentelyolosuhteisiin, kuten sisäilman laatuun, kiinnitetään nykyisin paljon huomiota. Siinä uudet rakennukset ovat usein vahvoilla.

– Uudet toimistot pysyvät myös talvella tasaisen lämpiminä ja kesällä puolestaan miellyttävän viileinä.

peab_henkilosto

Peabin omat tilat sijaitsevat Optimes Business Gardenin ylimmässä kerroksessa. “Saatiin ne, jotka olivat viimeisenä vapaana”, Riikonen virnistää. Seuranaan hänellä on projekti-insinööri Noora Ulvila ja laskentapäällikkö Saara Suhanto.

 

Peab omistaa myös Optimes Business Gardenin viereisen tontin. “Kakkosvaiheen” käynnistyminen on tulossa pian ajankohtaiseksi.

– Jyväskylässä ei ole hetkeen valmistunut uusia toimistotiloja, vaikka patoutunutta tarvetta erikokoisille tiloille on.

“Optimes Business Garden 2” voisi Riikosen mukaan käynnistyä noin vuoden sisään.

– Kartoitamme tällä hetkellä potentiaalisia kumppaneita, hän kertoo.

 

Kankaanaukiosta alueen keskipiste?

Urakoitsijan näkökulmasta Kankaan alue ei eroa muista toimistokohteista, mutta miljöönä sillä on oma tunnelmansa, luonnehtii Riikonen.

– Kätevä pysäköintijärjestely ja autottomat pihat muodostavat alueesta ihmis- ja maanläheisen ympäristön.

 Optimes Business Garden sijaitsee aivan Kankaanaukion vieressä, keskellä Kangasta. Riikonen toivoo, että valmistuessaan Kankaanaukio kasvaisi “kokoaan suurempaan henkiseen rooliin”.

– Kankaanaukio voisi muodostua vielä selkeämmin varsinkin kesäaikaan plaza-tyyppiseksi, viihtyisäksi Kankaan keskipisteeksi, jossa olisi tapahtumia ja toimintaa, Riikonen miettii.

 – Eihän tällaista miljöötä ole Jyväskylässä missään, ja Suomessakin se on harvinainen, hän muistuttaa.

 

Julkaisemme kevään aikana juttusarjan Kankaalla sijaitsevista yrityksistä. Juttusarjassa seitsemän yritystä kertoo, mikä sai heidät valitsemaan juuri Kankaan ja millaista työskentely on Kankaan ainutlaatuisessa miljöössä.

#kankaanyhteisö #yritystenKangas

 

Teksti: Annukka Ollitervo

Kuvat: Petteri Kivimäki

Tutustu muihin artikkeleihin