Siirry suoraan sisältöön

Kangas – lapsiperheiden urbaani idylli

Kangas – lapsiperheiden urbaani idylli

Kuudessa vuodessa Kankaasta on rakentunut moderni, yli 1000 asukkaan yhteisöllinen asuinalue, jossa viihtyvät niin opiskelijat, seniorit kuin työssäkäyvätkin. Lapsiperheille Kangas tarjoaa modernia kaupunkiasumista ja hyviä lähipalveluita.

Kankaan aluetta ja palveluja on kehitetty aktiivisesti yhdessä asukkaiden ja alueen yritysten kesken. Kankaan aluekehityshankkeesta vastaava projektipäällikkö Kaisa Hirvaskoski-Leinonen iloitsee alueen vahvasta yhteisöllisyydestä ja asukkaiden innokkuudesta alueen kehittämiseen.

– Yritämme kuunnella ja toteuttaa asukkaiden ideoita aina kun mahdollista, hän kertoo.

 Esimerkkejä asukkaiden esittämistä toteutuksista ovat viimekesäinen petanque-kenttä sekä suosituksi osoittautunut väliaikainen koirapuisto. Myös ensi vuodelle on suunnitelmia.

– Tänä talvena pystyimme vihdoin toteuttamaan myös talviaktiviteetteja Kankaanaukiolla. Juuri viime viikolla siellä järjestettiin Kankaan joulu -tapahtuma. Samalla avattiin kaikille kaupunkilaisille avoin pieni rusettiluistelukenttä, Hirvaskoski-Leinonen vinkkaa.

joulutapahtuma_kankaalla

Lapsiperheille vehmasta kaupunki-idylliä

Kankaan reilusta 1200 asukkaasta tällä hetkellä alle 5 % on lapsia tai nuoria, vaikka puitteet lapsiperheiden asumiseen ovat erinomaiset. Lähikauppojen lisäksi Kankaalla on oma päiväkoti ja lähin koulu sijaitsee kävelymatkan päässä. Kankaan läpi kulkee paikallisliikenteen bussi. Alueella pysähtyy myös kirjastoauto.

  Kangas on alueena turvallinen ja viihtyisä, kun esimerkiksi laajat parkkikentät puuttuvat kokonaan. Keskitetyn pysäköinnin lisäksi turvallisuutta ja viihtyisyyttä lisää myös yhteisjärjestelynä toteutettu jätehuolto. Kiinteistökohtaista huoltoliikennettä ei tällöin ole ja liikenteen määrä on vähäisempi, Hirvaskoski-Leinonen selvittää.
– Vaikka Kangas sijaitsee aivan ydinkeskustan vieressä, se on rauhallinen ja luonnonläheinen. Vieressä kulkeva Tourujoki, vehreä ympäristö ja vanhaa kunnioittava arkkitehtuuri luovat intiimin ja modernin tunnelman, hän luonnehtii.

 Edellytykset monenlaisiin pihaleikkeihin ovat Kankaalla hyvät.

– Kankaan ympäristöön on muodostunut luontainen pulkkamäki ja uuden baanan varteen skeittikumpareikko. Piha-alueet ovat yhteisiä, eli leikkiä voi minkä tahansa talon pihassa, hän mainitsee.

Astetta urbaanimpi Kangas

perhe_kankaalla

Katja Kokkinen kävi nauttimassa kuumaa mehua tyttärensä Ilona Raition ja schnoodle-Jäbän kanssa Kankaan rusettiluistelukentän avajaisissa.

Katja Kokkinen muutti Halssilasta Kankaalle koiran ja kahden teini-ikäisen lapsensa kanssa viime elokuussa. Rivitalossa asunut Kokkinen halusi lähemmäs keskustaa.

– Viime talvena päätin, että lumien kolaaminen saa nyt riittää. Halusin keskustan läheisyyteen mutta kuitenkin alueelle, missä olisi mukava lenkittää koiraa, hän kertoo.

 Jamkilla hyvinvointiyksikössä lehtorina työskentelevä Kokkinen taittaa työmatkat tyypillisesti pyörällä. Hän pyöräili vuosia Kankaan ohi miettimättä asiaa sen kummemmin.

– Aluehan oli pitkään suljettu tehdasalue. Kun muutto tuli ajankohtaiseksi, ihastuin Kankaan luonnonläheisyyteen ja rauhallisuuteen. Tunnelma on täällä ihan omanlainen, kun autot ovat parkkitalossa ja pihat ihmisten käytössä. Sen jälkeen ei tarvinnut oikeastaan edes harkita muita vaihtoehtoja, Kokkinen kertoo.

 – Tämä ei ole mikään perisuomalainen kerrostaloalue vaan astetta urbaanimpi. Vanhasta tehdasmiljööstä säästetyt elementit tekevät tästä uniikin. Arkkitehtuuri on vaihtelevaa mutta kuitenkin miljööseen sopivaa, hän kehuu.

Kankaalla kaikki on lähellä

Kokkisen lapsista vanhempi Ilona Raitio (18) opiskelee Gradialla Viitaniemessä kampaajaksi ja nuorempi Eeti Raitio (13) käy Norssin yläkoulua. Molemmat pystyvät helposti kulkemaan kouluun ja harrastuksiin joko kävellen, pyörällä, skootterilla tai linja-autolla.

– Itse asiassa arki on helpottunut todella paljon, sillä Kankaalta pääsee bussilla tarvittaessa joka paikkaan. Jos vien lapsia autolla, kuskausmatkatkin ovat lyhentyneet, Kokkinen kertoo.

 Myös lapset arvostavat Kankaan sijaintia, joskin hieman eri syistä. Skootterilla liikkuvan Ilonan mukaan alueelta on kätevä lähteä joka suuntaan. Myös kaupat ovat lähellä. Eeti nauttii “mäettömästä” fillaroinnista ja erityisesti lyhyestä matkasta keskustan noutoruokapaikkoihin.

– Hänestä onkin tullut Pick Up Pizzerian aktiivinen asiakas, Kokkinen nauraa.

Oma koirapuisto, lounasravintolat etäpäiville

Kokkinen ei ole kokenut Kankaan keskitettyä pysäköintiä ongelmaksi.

– Pysäköintitaloon on lyhyt matka. Varsinkin näin talvella on kiva, että lämmitystolpan saa päälle etänä eikä auton putsaamiseen kulu aikaa. Lisäksi auto on suojassa mahdolliselta ilkivallalta ja kesällä kuumuudelta, hän perustelee.

 Koiranomistajana Kokkinen arvostaa vieressä sijaitsevaa väliaikaista koirapuistoa.

– On myös ihana ajatus, että koiraa ulkoiluttaessa reittejä voi vaihdella. Eri puolilla aluetta on hauskaa taidetta ja yksityiskohtia, kuten Norsu ja Kuuseen kurkottaja. Tourujoki virtaa vieressä ja tuo luonnon lähelle, Kokkinen kuvailee.

kankaan_norsu

 Myös etätyöpäivien arkirutiinit ovat vähän muuttuneet Kankaalla.

– Aikaisemmin ei juuri tullut etäpäivinä poistuttua kotoa, mutta nykyisin on kivaa vaihtelua syödä välillä lounaspaikoissa, joita on alueella kaksi, hän kertoo.

Kokkinen suosittelee lämpimästi Kankaan aluetta lapsiperheille.

– Todellakin suosittelen! Me olemme viihtyneet oikein hyvin. Juuri tässä kohtaa elämää Kangas sopii meille erinomaisesti, hän sanoo tyytyväisenä.

Teksti: Annukka Ollitervo
Kuvat: Petteri Kivimäki

Tutustu muihin artikkeleihin