Kaipaatko osaavia tekijöitä ja tukea kansainvälisen työntekijän perehdytykseen? – Uusi Kartta työelämään -hanke yhdistää maahan muuttaneet työnhakijat ja yritykset
Jyväskylän kaupunki ratkoo maahan muuttaneiden työllistämistä sekä työnantajien ja työnhakijoiden kohtauttamista uuden hankkeen voimin.
Kartta työelämään -hankkeessa tarkoituksena on yhdistää tekijät ja työpaikat tukien samalla työn aloitusta ja työntekijän suomen kielen oppimista. Hanketyöntekijät kartoittavat osallistujien osaamisen sekä motivaation ja näin yhdistävät sopivat tekijät ja työpaikat. Työnantajien on mahdollisuus hankkeen avulla saada työpaikalleen motivoituneita tekijöitä sekä oppia itse samalla uutta kansainvälisen osaajan perehdyttämisestä. Hanketyöntekijät tukevat työn aloituksessa sekä työntekijää että työnantajaa muun muassa jalkautumalla työpaikalle perehdytyksen tueksi.
Jyväskylä kansainvälistyy vauhdilla – uusi hanke tukee maahan muuttaneiden työllistymistä
Jo yli 11 000 jyväskyläläistä puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea. Kansainvälisten osaajien palveluihin erikoistunut International House Jyväskylä pyrkii nyt uudella hankkeella pilotoimaan uusia palveluita maahan muuttaneiden työllistämisensä tueksi. Idea uuteen hankkeeseen nousi arkityöstä ja siellä sekä tutkimuksessa havaituista haasteista. Maahan muuttaneiden työllistymisen haasteeksi ovat usein nousseet verkostojen puute, suomen kielen taidon riittämättömyys työpaikkojen vaatimuksiin sekä puutteet työnhakutaidoissa. Myös oman osaamisen sanoittaminen ja kansainvälisen kokemuksen avaaminen työnantajalle on monelle haastavaa. Hankkeessa tarkoituksena on tukea henkilöasiakkaiden suomen kielen taidon sekä työelämätaitojen kehitystä. Samalla kumppanuuskoordinaattori yhdistää sopivat työnhakijat sopiviin yrityksiin.
- Kansainvälisten osaajien työllistymisen edistäminen tulee tulevaisuudessa olemaan aivan valtava kilpailukykytekijä yrityksille, kun työikäisen väestön määrä vähenee ja äidinkielenään jotain muuta kuin suomea puhuvien osuus kasvaa. Tämä tulee entistä enemmän näkymään sekä työyhteisöjen että yritysten asiakaskunnan monimuotoistumisena. Ensimmäisen työpaikan saaminen Suomessa on totta kai myös inhimillisestä näkökulmasta valtava asia yksilölle ja hänen perheelleen, kertoo hankkeen kumppanuuskoordinaattori Severi Jarva.
Vahva tuki kohtauttamiseen sekä työnaloitukseen
Ensimmäisen maahan muuttaneen työtekijän palkkaaminen voi jännittää työnantajaa. Usein esille nousseita kysymyksiä ovat huolet siitä, nouseeko työpaikalle kielimuuria ja miten arkityö ja kommunikaatio lähtee sujumaan. Myös työturvallisuuden perehdyttäminen mietityttää monia. Työluvat ja muut kansainvälisen työntekijän palkkaamiseen liittyvä paperityö pohdituttaa myös. Uudessa palvelussa on tarkoituksena helpottaa puolin ja toisin työnaloitusta hanketyöntekijöiden tuella.
Hanketyöntekijät alkukartoittavat työnhakija-asiakkaat ja selvittävät heidän osaamisensa. Tämä auttaa yhdistämään oikeat tekijät ja työpaikat. Ennen työpaikalle siirtymistä työntekijät osallistuvat hanketyöntekijöiden järjestämälle 1–2 viikon intensiivijaksolle vahvistamaan työssä tarvittavaa suomen kielen taitoa, digitaitoja sekä oppimaan lisää suomalaisesta työkulttuurista. Lisäksi työntekijät osallistuvat ryhmävalmennukseen, jossa edellä mainittuja taitoja kehitetään työn aloituksen jälkeen. Tätä palvelukokonaisuutta kutsutaan Osaamispoluksi. Huomiota kiinnitetään erityisesti työssä tarvittavan suomen kielen oppimiseen.
- Kielitaito on usein nostettu esteeksi vieraskielisen palkkaamiseksi, mutta kielituetulla perehdyttämisellä on saatu Suomessa ja kansainvälisestikin erittäin hyviä tuloksia aikaan. Meidän hankkeemme tarkoituksena on tarjota yrityksille tietoa osaavista ja motivoituneista kansainvälisistä työnhakija-asiakkaista sekä tarjota työpaikoille jalkautuvaa tukea uuden työntekijän perehdyttämiseen. Työnhakija-asiakas voi tulla yritykseen palkatuksi työntekijäksi tai sitten kokeilemaan työtä niin sanottuna työkokeilijana. Tämän työpaikalle tapahtuvan jalkautuvan perehdytystuen lisäksi tarjoamme myös työelämälähtöistä ryhmämuotoista suomen kielen valmennusta tekijöille. Hankkeemme palveluiden avulla sekä työnantajalle, työntekijälle ja työyhteisölle saadaan rekrytointi- ja perehdyttämisvaiheesta mahdollisimman sujuva kokemus, Jarva jatkaa.
Hankkeen kumppanuuskoordinaattori sekä suomen kielen valmentaja jalkautuvat työpaikalle auttamaan työnaloituksessa sekä tukevat työpaikalla tarvittavan suomen kielen oppimisessa. Jalkautuva tuki räätälöidään työnantajan ja työntekijän tarpeisiin ja sitä on tarjolla noin 5–15 tuntia tarpeesta riippuen.
Uudenlaisia valmennuksia kielitaidon sekä työelämätaitojen tueksi työnhakijoille
Osaamispolun lisäksi hankkeessa toteutetaan maahan muuttaneiden työnhakijoiden kielitaitoa, työnhakuvalmiuksia, digitaitoja sekä suomalaisen työelämän tuntemusta kehittäviä valmennuksia. Kielipolulla kehitetään suomen kieltä, työnhakutaitoja sekä digitaitoja. Kirjoituspolulla vahvistetaan erityisesti työelämässä vaadittavia lukemisen ja kirjoittamisen taitoja. Naistenpolulla pilotoidaan kotiäideille suunnattua suomen kieltä ja urasuunnittelua yhdistävää valmennusta, johon äidit voivat osallistua pienten lasten kanssa. Osallistujat voivat käydä tarpeensa mukaan useammankin hankkeen polun. Lisää hankkeen järjestämistä palveluista voit lukea täältä.
Lähde mukaan – tarjoa työmahdollisuus kansainväliselle osaajalle!
Olisitko kiinnostunut lähtemään mukaan ja tarjoamaan työmahdollisuutta kansainväliselle osaajalle? Ota matalalla kynnyksellä yhteyttä kumppanuuskoordinaattori Severi Jarvaan.
Severi Jarva, kumppanuuskoordinaattori
p. 040 664 2386
severi.jarva@jyvaskyla.fi
Lisätietoja hankkeen palveluista työnantajille voit lukea täältä.
Kartta työelämään -hanke toteutetaan ESR+-rahoituksella sekä Jyväskylän kaupungin rahoituksella. Hankkeen toiminta-aika on 1.9.2025–31.12.2027. Hankkeen rahoittavana viranomaisena toimii Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
