Siirry suoraan sisältöön

Jyväskylä kiinnostaa yrityksiä laajasti

Jyväskylä kiinnostaa yrityksiä laajasti

Jyväskylän alueella tehtiin vuoden 2022 aikana reaali-investointeja 2,240 miljoonan euron edestä. Business Jyväskylän sijoittumispalveluiden ja Yritystehtaan kautta tapahtuneiden yrityssijoittumisten myötä aluetaloudellisia vaikutuksia syntyi 775 916 euroa ja uusia työpaikkoja 48 henkilötyövuotta.

Jyväskylä houkutteli yrityksiä useilta eri toimialoilta eri puolilta Suomea perustamaan uuden toimipaikan Jyväskylään. Toimialanäkökulmasta yritykset edustavat monipuolista otosta Suomen yrityskentästä; metallituotteiden korjaus ja huolto, palvelut liike-elämälle, kulttuuri- ja viihdetoiminta, veneilytarvikkeiden tukkukauppa, asumiseen liittyvät palvelut, vaatteiden vähittäiskauppa, tietokoneiden ja ohjelmistojen vähittäiskauppa, ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus sekä muut liikuntapalvelut. Yritysten kokoluokka vaihtelee kasvavista startup-yrityksistä pk-yrityksiin sekä pörssiyhtiöihin.

Yritykset hyödynsivät aktiivisesti Jyväskylän kaupungin elinkeinoyksikön Business Jyväskylän sijoittumispalveluita ja Yritystehtaan kasvuun tähtääviä yritysvalmennuspalveluita vuonna 2022 eri puolilta Suomea. Kokonaisinvestoinnit Jyväskylään sijoittuneiden yritysten osalta olivat yhteensä 2,240 miljoonaa euroa, sisältäen liiketoiminnan käynnistämisen ja reaali-investoinnit uusiin toimipisteisiin. Lisäksi sijoittuneet yritykset vuokrasivat toimitiloja noin 1000 m2 alueelta uusia liiketoimintoja varten. Suorat ja välilliset toiminnan aikaiset työllisyysvaikutukset Jyväskylään ja ympäryskuntiin olivat yhteensä 48 henkilötyövuotta. Laskennalliset aluetaloudelliset vaikutukset sijoittuvien yritysten osalta verotuloina Jyväskylään ja ympäryskuntiin ovat 280 103 euroa vuodessa. Lisäksi tulovirtavaikutus vähittäiskauppaan ja palveluihin on 495 813 euroa vuodessa*.

 

Netum Group laajensi toimintaansa Jyväskylään sijoittumispalveluita hyödyntäen

Voimakkaasti kasvava räätälöityihin järjestelmä- ja kyberturvallisuusratkaisuihin erikoistunut suomalainen IT-palvelutalo Netum Group Oyj avasi helmikuussa toimiston Jyväskylään Crazy Townille. Netum on aiemmin toiminut pääasiassa Tampere-Helsinki-Turku-kolmiossa, mutta kasvun tueksi yritys lähti hakemaan uusia toimipistepaikkakuntia. Jyväskylä valikoitui uudeksi toimipistepaikkakunnaksi sijainnin, elinvoimaisuuden ja vahvan IT- ja kyberosaajien koulutuskeskittymän sekä mainioiden sijoittumispalveluiden vuoksi.

- Koimme, että saimme erittäin lämpimän vastaanoton. Tuntui mukavalta, että pystyimme olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä Business Jyväskylään. Saimme hyvin konkreettista apua. Ensin kävimme läpi tarpeitamme ja saimme kuulla Jyväskylän seudusta. Sen jälkeen saimme tarpeidemme mukaan etsittyjä toimitilavaihtoehtoja. Lisäksi sijoittumispalveluilta saimme vinkkejä rekrytointitapahtumista.

Toiminta on käynnistynyt mukavan vauhdikkaasti. Olemme palkanneet sijoittautumisen jälkeen viisi uutta osaajaa, jotka jakautuvat eri palvelualueille. Olemme osallistuneet myös mm. DuunIT-messuille ja järjestäneet opiskelijavierailun Netumilla, kertoo toimitusjohtaja Matti Mujunen.

 

Jyväskylä kiinnostaa edelleen laajasti

- Taloudellisen toimintaympäristön ollessa haasteellinen, investoinnit ja sijoittumiset Jyväskylään muualta Suomesta ovat hidastuneet. Lopulliset päätökset ja neuvottelut ovat venyneet sekä siirtyneet eteenpäin aikalisällä. Uskon kuitenkin vahvasti, että Jyväskylän vetovoima yhdistettynä hyvään palveluun tuo lisää myönteisiä uutisia ja sijoittumispäätöksiä myös nyt alkaneen vuoden aikana. Neuvotteluita toimipaikan perustamiseksi on runsaasti työn alla, kertoo sijoittumispalveluiden johtaja Harri Heinänen Business Jyväskylästä.

 

Yritystehtaan Hautomo-ohjelma kasvun kiihdyttäjänä

- Yritystehtaan Hautomo-ohjelmaan on ilahduttavasti hakeutunut kolme Jyväskylän ulkopuolista startuppia viime vuoden aikana. Hautomoomme hyväksytyiltä Jyväskylän ulkopuolelta tulevilta yrityksiltä edellytetään, että yrityksen kotipaikka siirretään Jyväskylään viiden muun kriteerien täyttymisen lisäksi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että saamme vielä kaksi uutta muuttajaa heti alkuvuonna lisää, kertoo Yritystehtaan toimitusjohtaja Marko Sorri.

Yksi Hautomo-ohjelmaan hyväksytyistä startup-yrityksistä on personal trainereita kouluttava Impulssi Valmennus Oy.

- Yritystehtaan valmennuspolku on tarjonnut apua hyvän pitch deckin rakentamiseen sekä erinomaiset ja toimivat työskentelytilat. Liiketoimintamme on käynnistynyt Jyväskylässä odotetun kaltaisesti. Toiminnan kehittäminen on vaatinut veronsa ja hieman notkauttanut liiketoiminnan lukuja, mutta toisaalta nyt tuotteemme on kunnossa sekä monilta osin skaalautuvampi, kertoo Impulssin Valmennuksen perustaja ja toimitusjohtaja Riku Aalto.

Tutustu muihin artikkeleihin