Monimuotoistuvat työyhteisöt - Uudistavan johtamisen verkostotapaaminen
Teija Vuontisjärvi Servica Oy:stä kertoo, miten heidän organisaatiossaan on menestyksekkäästi kehitetty arjen toimintatapoja ja johtamistekoja. Niiden myötä Servica on pystynyt tarjoamaan työmahdollisuuksia yhä moninaisemmalle osaajajoukolle.
Servicalla on oma ESR-rahoitettu Monimuotoistuvat työyhteisöt -kehittämishanke. Sen aikana on työllistetty jo 44 henkilöä 67 osallistujasta. Ensimmäisen vuoden jälkeen projektikoordinaattori Anna-Mari Repo toteaa:
- Kun työyhteisöt, esihenkilöt ja yhteistyöverkostot tekevät tilaa erilaisuudelle ja näkevät potentiaalin jokaisessa ihmisessä, syntyy tuloksia, joista hyötyvät kaikki.
Ilmoittaudu mukaan alla olevasta linkistä. Saat sähköpostiisi vahvistusviestin, jossa on linkki etätilaisuuteen. Tarkista tarvittaessa myös roskaposti, sillä joskus viesti saattaa mennä sinne.
Monimuotoisuudella menestykseen -tietoiskut tuovat ihmisiä yhteen muuttuvan työelämän kysymysten äärelle oppimaan vertaisilta ja löytämään itselleen sopivia ratkaisuja. Tule sinäkin inspiroitumaan tietoiskuihin, jotka järjestää KOHTAUTUS-projekti.
Liity postituslistalle
Liity postituslistalle! Saat tuoreimmat uutiset ja vinkit suoraan sähköpostiisi.