TäsmäKoulutus
TäsmäKoulutus on räätälöity ammatillinen koulutus, joka vastaa henkilöstösi tarpeisiin ja soveltuu myös määräaikaisiin lomautustilanteisiin.
TäsmäKoulutus tarjoaa ratkaisun nykyisen henkilöstön koulutukseen silloin, kun yrityksessä tapahtuvat muutokset vaativat yrittäjän ja työntekijöiden osaamisen päivittämistä. Muutokset voivat olla teknologisia tai toiminnallisia. TäsmäKoulutuksen tavoitteena voi olla myös lomautusten tai irtisanomisten estäminen, jolloin koulutus toteutetaan määräaikaisten lomautusten aikana tai niiden sijasta.
Koulutuksessa ei suoriteta tutkintoja tai osatutkintoja. Tavoitteena on, että koulutuksen suorittaneet jatkavat nykyisen työnantajansa palveluksessa.
Kenelle TäsmäKoulutus sopii ja millä ehdoin:
TäsmäKoulutus sopii erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille. Myös julkinen sektori, kuten valtio, kunnat, kuntayhtymät ja seurakunnat, voivat hyödyntää TäsmäKoulutusta. Koulutus kestää vähintään 10 päivää opiskelijaa kohden.
Palvelu on harkinnanvarainen. TäsmäKoulutuksena ei rahoiteta tavanomaista perehdytys- ja henkilöstökoulutusta, jotka kuuluvat työnantajan vastuulle, eikä koulutusta, jota työnantajat järjestävät kansallisten koulutusnormien mukaisesti.
Palvelu on maksullinen. TäsmäKoulutuksen kustannukset jaetaan työnantajan ja Jyväskylän kaupungin kesken. Työnantajan maksuosuus on 30–50 prosenttia kokonaishinnasta, ja siihen vaikuttavat yrityksen koko sekä liikevaihto tai tase.
Toimi näin, jos TäsmäKoulutus kiinnostaa:
- Ota yhteyttä Jyväskylän kaupungin yrityspalveluihin, p. 014 569 1332 niin kartoitetaan yrityksesi tilanne.
- Tee esitys yhteishankintakoulutuksesta. Käytä ensisijaisesti sähköistä lomaketta. Mikäli sähköisen lomakkeen toimittaminen ei ole mahdollista, täytä tulostettava lomake ”Työnantajan esitys yhteishankintakoulutuksesta (TEM607)” ja lähetä lomake Jyväskylän kaupungin yrityspalveluille joko sähköpostitse osoitteeseen yrityspalvelut@jyvaskyla.fi tai postilla Jyväskylän kaupunki, Yrityspalvelut, Hannikaisenkatu 17, 40100 Jyväskylä.
- Esityksesi käsittelijä arvioi kanssasi rekrytoitavien henkilöiden koulutustarpeet ja laaditte yhdessä alustavan koulutussuunnitelman yritystäsi varten.
- Koulutussuunnitelman laatimisen jälkeen esityksesi käsittelijä pyytää tarjoukset kouluttajaehdokkailta julkisten hankintamenettelyjen mukaan. Valitset kouluttajan yhdessä esityksesi käsittelijän kanssa. Käsittelijä tekee kouluttajahankinnan julkisten hankintojen säädösten mukaisesti huomioiden työnantajan toiveet. Koulutuksen toteutuksesta tehdään hankintasopimus.
- Koulutuksen aikataulut, sisällöt ja työssäoppiminen toteutetaan asetettujen tavoitteiden ja hankintasopimuksen mukaan.
Ota meihin yhteyttä!
Yritys- ja työnantajapalvelut tavoitat numerosta 014 569 1332 arkisin klo 9-15.30. Voit myös jättää yhteystietosi, niin otamme sinuun pian yhteyttä.
Sähköpostitse meidät tavoittaa osoitteesta: yrityspalvelut@jyvaskyla.fi
Yrityspalveluiden postiosoite:
Jyväskylän kaupunki
Yrityspalvelut
Hannikaisenkatu 17
40100 Jyväskylä