Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tiedoksianto yritysten kustannustuesta 16.12.2020
Yritysten kustannustuen toinen hakukierros pyritään käynnistämään pian.
Kustannustuen ensimmäinen hakukierros oli 7.7.–31.8.2020. Hallitus linjasi neuvottelussaan 29.9.2020, että yrityksille tulisi avata uudelleen mahdollisuus hakea kustannustukea, sillä koronapandemian aiheuttama tilanne on edelleen syksyllä 2020 vaikea useille toimialoille. Kustannustuen toinen hakukierros pyritään avaamaan 21.12.2020. Haun avauspäivä vahvistetaan 18.12.2020.
Kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto on pudonnut merkittävästi koronapandemian vuoksi, ja joilla on sen vuoksi vaikeuksia selvitä liiketoiminnan joustamattomista palkka- ja muista kuluista. Myös liiketoimintaa harjoittavat säätiöt ja yhdistykset voivat saada kustannustukea. Kustannustukea myönnetään vain yhdistyksen/säätiön taloudelliseen toimintaan.
Kustannustukeen ehdotetaan nyt muutoksia, joiden ansiosta se vastaisi paremmin eniten kärsineiden yritysten tarpeeseen. Tuen perusperiaatteet säilyvät kuitenkin ennallaan. Kohdentamalla tuki nyt toisella hakukierroksella edelleen toiminnassa oleviin yrityksiin ja näiden vaikeasti sopeutettaviin kustannuksiin laajentamalla ja tarkentamalla korvattavien kulujen määrittelyä, sekä pidentämällä tukikautta, pyritään tukemaan erilaisissa tilanteissa olevia yrityksiä mukauttamaan toimintaansa myös tulevaisuutta ajatellen.
Tuki on luonteeltaan takautuva, eli sitä maksetaan jo syntyneistä kustannuksista.
Hakeminen harkinnanvaraisin perustein
Myös toimialarajauksen ulkopuolelle jäävät yritykset voivat hakea tukea, sillä tukea voidaan myöntää myös harkinnanvaraisin perustein niille yrityksille, jotka täyttävät muut laissa säädetyt tuen myöntämisen edellytykset. Valtiokonttori toivoo, että kaikki tukeen oikeutetut yritykset saavat tukea, joten suosittelemme hakemaan kustannustukea myös harkinnanvaraisin perustein toimialarajauksen ulkopuolelta.
Kustannustukea ei voida kuitenkaan myöntää maatalouden alkutuotannon, kalatalouden ja vesiviljelyalan toimialoille. Näille toimialoille tukea ei voida myöntää edes harkinnanvaraisin perustein, sillä toimialoilla sovelletaan erillisiä valtiontukisääntöjä, joista vastaa maa- ja metsätalousministeriö.
Lisätietoa löydät Valtionkonttorin verkkosivuilta.