Vaikea vuosi kääntyi voitoksi
Viime kesänä Teeleidin yrittäjä Anne Savela oli vaikeassa tilanteessa: korona-aika taloudellisine haasteineen oli ottanut koville, alueen liikennejärjestelyt aiheuttivat ongelmia ja sitten vielä henkilökohtaiseen elämään osui isoja vastoinkäymisiä. Ensimmäinen keskusteluapu tilanteen selkeyttämiseksi löytyi Business Jyväskylän yrityspalveluista. Sieltä kautta Savela sai oppaakseen Sari Puumalan, jonka kanssa liiketoimintaa ohjattiin uusille urille.
– En halua enää yhtään konsulttia tänne pyörimään, oli yrittäjä Anne Savela vastannut, kun Business Jyväskylän projektipäällikkö Piija Äijänen ja yrityspalvelupäällikkö Risto Kovala ehdottivat hänelle yhteisten keskustelujen pohjalta uutta sparrauskumppania. Taustalla painoivat Savelan aikaisemmat kokemukset konsulteista, joiden kanssa tulokset olivat jääneet kartoitusten ja suunnitelmien tasolle ilman konkretiaa. Äijänen arveli kuitenkin, että juuri Sari Puumala voisi sopia sparraajaksi ja suostutteli Savelan yhteiseen tapaamiseen.
– Business Jyväskylän yrityspalveluiden tavoite on auttaa ja ohjata Jyväskylän alueen yrityksiä keskustelun kautta eteenpäin. Kartoitamme tilanteen ja pohdimme yhdessä yrittäjän kanssa, mikä olisi oikea askel jatkaa, Äijänen tiivistää.
– Usein keskusteluissa löytyy monia kehittämisen kohteita. Meidän tehtävämme on kaivaa ne esiin ja antaa ulkopuolisen näkökulma asioihin. Yrittäjä lopulta kuitenkin itse valitsee, mitä näistä näkökulmista lähtee toteuttamaan.
– Mikäli kyseessä on hyvin spesifi kehittämistarve, etsimme yhdessä asiantuntijan, joka sitten auttaa yrittäjää kehitystyössä eteenpäin. Juuri näin toimittiin esimerkiksi Teeleidin kohdalla, Äijänen kertoo.
Piija Äijänen, Sari Puumala ja Anne Savela muistelivat yhteisen taipaleen vaiheita.
– Business Jyväskylän palvelussa on erittäin arvokasta juuri se, että jos yrittäjällä on kasa asioita, jotka tulisi ratkaista, niin joku ottaa kokonaisuuden haltuun ja pystyy sanomaan miten sitä pitäisi lähteä ratkaisemaan, Sari Puumala luonnehtii.
Vastoinkäymisten suma
Teeleidin osalta ongelmien vyyhti alkoi kasautua alunperin alueen pysäköintijärjestelyistä, jotka aiheuttivat yritykselle suurta harmia. Savela otti yhteyttä Business Jyväskylään, ja Piija Äijänen ja Risto Kovala tulivat tapaamaan häntä.
– Yrittäjällä ei välttämättä ole ketään, jonka kanssa ratkoa liiketoimintaan liittyviä haasteita. Vaikka ratkaisua juuri nimenomaiseen ongelmaan ei saatukaan, minua helpotti jo se, että sain puhua jollekin suoraan huolistani, Savela kiittelee.
Ongelmat eivät kuitenkaan jääneet tähän.
Heti perään Savelan isä menehtyi, ja samaan aikaan myös yrityksen avainhenkilö menetti lähiomaisensa.
– Kesäkuusta tuli ennätysraskas. Vastoinkäymiset osuivat samaan hetkeen – jopa kylmävitriini hajosi juuri silloin.
Ulkopuolista apua
Savela tajusi, ettei pysty hoitamaan sekä yksityiselämän vaikeaa tilannetta että liiketoimintaympäristön haasteita yksin.
– Kun on yrittäjänä tottunut tietämään ja päättämään asioista, on kova paikka myöntää, että nyt tuli raja vastaan ja ulkopuolinen apu olisi tarpeen.
Hän otti uudelleen yhteyttä Äijäseen ja Kovalaan.
– Piija ja Risto lupasivat auttaa minua ja ryhtyivät kartoittamaan, mitä etenemis- tai rahoitusmahdollisuuksia minulla voisi olla, Savela muistaa.
Teen Ystävät ry myönsi hiljattain Teeleidille kunniakirjan teekulttuurin edistämisestä. Yhteistyö Fingerporin kanssa on houkutellut asiakkaiksi myös uusia teen ystäviä. Teeleidin teetä on saatavilla valtakunnallisesti esimerkiksi S- ja K-ryhmien kaupoista.
Tässä vaiheessa kokenut yrityssparraaja Sari Puumala astui mukaan tarinaan.
– Ensimmäinen asia oli, että lähdimme yhdessä luomaan kuvaa kokonaisuudesta. Eli mitä kaikkea Teeleidin liiketoimintaan liittyi ja liiketoimintalukujen kautta ymmärrystä, mihin resursseja kannattaa jatkossa kohdistaa, Puumala kuvailee.
– Anne on tehnyt erittäin pitkäjänteistä, hienoa ja kovaa työtä ja luonut todella merkittäviä yhteistyömalleja ja konsepteja. Tämän työn arvo piti tehdä näkyväksi.
Kramsunkadulta Vanhaan Pappilaan
Seuraavien parin, kolmen kuukauden kuluessa Puumala ja Savela kirkastivat liiketoiminnan kulmakivet ja suunnittelivat sen pohjalta mm. rahoitusvaihtoehtoja ja omistusjärjestelyjä.
Ulkoisesti näkyvin muutos on vapun tienoilla tapahtuva Teeleidin muutto Kramsunkadulta Vapaudenkadulle Vanhaan Pappilaan.
– Odotan innolla yhteistyötä kiinteistön omistajan Arto Hakasen kanssa. Meillä on Arton kanssa samankaltainen arvopohja ja tinkimätön asenne asiakaspalveluun. Vanhaan Pappilaan saamme rakennettua hienon kokonaisuuden, joka vahvistaa meille niin tärkeää asiakaskokemusta, Savela iloitsee.
Keski-Suomen yrittäjäjuhlassa tammikuussa Anne Savela palkittiin Jyvässeudun Vuoden 2023 yrittäjänä.
– Kun tammikuussa 2014 kävelin räntäsateessa rättiväsyneenä kotiin Paviljongin ohi ja näin hienosti pukeutuneita ihmisiä menossa yrittäjäjuhlaan, en olisi ikinä uskonut, että jonain päivän itse seison siellä lavalla, Savela naurahtaa.
– Kontrasti viime vuoteen, joka oli elämäni vaikein vuosi, on aika suuri. Kiitollisena otin tämän tunnustuksen vastaan.
Anne Savela on rakentanut vajaassa 10 vuodessa Teeleidistä elämyksellisen paikallisen teehuoneen ja valtakunnallisesti tunnetun korkealaatuisen teebrändin.
Business Jyväskylän yrityspalvelut
- Neuvontapalvelua, jossa pyritään löytämään yrittäjän tarpeeseen tai tilanteeseen ratkaisu ja seuraavat stepit. Tarve voi liittyä rekrytointiin, yritysjärjestelyihin tai liiketoiminnan kehittämiseen.
- Tarkoitettu Jyväskylän alueen pk-yrityksille, joilla on yrityksessään kehittämistarve.
- Palvelut ovat maksuttomia jyväskyläläisille yrityksille.
- Ulkopuolisiin lisäkonsultointi- tai kehityspalveluihin on mahdollista hakea tukea esimerkiksi ELYn kehittämispalveluista.
- Yhteyden Business Jyväskylän yrityspalveluihin saa soittamalla tai verkkosivujen kautta.
Teksti ja kuvat: Annukka Ollitervo