Siirry suoraan sisältöön

Keski-Suomen teollisuusjätit sitoutuneita yhteiskehittämään tulevaisuuden ratkaisuja

Keski-Suomen teollisuusjätit sitoutuneita yhteiskehittämään tulevaisuuden ratkaisuja

Nimetön suunnittelumalli-1Keski-Suomen uudistuvan teollisuuden avaintoimijat ovat sitoutuneet tekemään yhteistyötä teollisuuden tulevaisuuden ratkaisujen kehittämiseksi. Yhteistyön teemoina ovat energia, pinnoitus, uudet kuitutuotteet ja –teknologiat sekä valmistavan teollisuuden digitalisaatio. Kehitysteemat ovat valikoituneet Jyväskylän kaupungin elinkeinoyksikkö Business Jyväskylän ja konsulttiyhtiö Synocuksen loppuvuodesta 2021 tekemän yrityskartoituksen pohjalta. Kartoituksessa selvitettiin alueen avaintoimijoiden intressejä ja halua sitoutua yhteiseen kehittämiseen uudistuvan teollisuuden ekosysteemin puitteissa.  

Yrityskartoitus on osa viime vuonna alkanutta Jyväskylän kaupungin vetämää uudistuvan teollisuuden ekosysteemityötä. Hankkeen päätavoitteena on vauhdittaa valmistavan teollisuuden yritysten uudistumis- ja innovaatiokyvykkyyttä sekä edistää alueen yritysten kansainvälistä kilpailuetua ja sektorien välistä tutkimus- ja kehitysyhteistyötä. 

Koronapandemia ja ilmastokriisi ovat kiihdyttäneet teollisuuden uudistumistarvetta. Ne ovat myös korostaneet tarvetta niin sanotulle digivihreälle kaksoissiirtymälle. Liiketoiminnan digitalisaatio, älykkäät ratkaisut sekä vastuullisemman ja hiilineutraalimman liiketoiminnan kehittäminen eivät enää ole yrityksille vain kilpailuetu, vaan välttämättömyys liiketoiminnan kehittymiselle ja kasvulle.  

Yrityskartoitukseen osallistuneet keskisuomalaiset teollisuuden toimijat tunnistivat alueen liiketoiminnalle neljä strategisesti merkittävää ydinteemaa, joiden ympärille luodaan seuraavaksi tarkempia tavoitteita ja toimenpiteitä. Kartoituksessa tunnistettiin myös tarve uudenlaiselle yksityisen ja julkisen sektorin väliselle yhteistyölle, jolla voidaan nykyistä paremmin kehittää ratkaisuja laaja-alaisiin ja globaaleihin haasteisiin.  

- Kartoituksen avulla ymmärrämme paremmin yritysten intressit ja valmiudet sekä alueelliset vahvuudet ja yhteisen kehittämisen teemat, erityisesti avaintoimijayritysten näkökulmasta. Kartoitus on nyt tehty, mutta se on vasta ensimmäinen askel kohti yhteisen kehittämisen toimintamalleja ja ekosysteemityön alaisten hankkeiden muodostamista sekä toiminnan vakiinnuttamista, sanoo Business Jyväskylän uudistuvan teollisuuden projektipäällikkö Timo Harju 

Kartoituksessa yritysten määrittämät neljä yhteistä pääteemaa ovat valmistuksen digitalisaatio, edistyneet pinnoitusmenetelmät, kuitumateriaalien ja -teknologian laaja-alaistaminen sekä energiamurros. 

Kartoituksessa mukana olleet David Brown Santasalo, Spinnova, Valtra ja Valmet näkevät kaikissa teemoissa yhteisiä intressejä, vaikka yritysten painotukset ovat erilaisia. Kaiken kaikkiaan kartoitukseen ja keskusteluihin osallistui kymmenen keskisuomalaista suurta tai keskisuurta teollisuusyritystä. Kartoituksen aikana syntyi myös yhteinen tahtotila uudistuvan teollisuuden ekosysteemityöstä. 

Avoin kutsu avaintoimijat kokoavaan yritysseminaariin 25.1.     

Kartoitusvaiheen selvitystyö on päättynyt mutta kehitystoiminta on vasta alkamassa ja tarkemmat toimenpiteet konkretisoituvat työn jatkuessa.   

Seuraava askel on avoin sidosryhmätilaisuus, jossa käsitellään kartoituksen löydöksiä ja havaintoja sekä niihin liittyviä toimenpiteitä. Tilaisuus on avoin verkkotilaisuus, johon kutsutaan mukaan kartoitushankkeessa toimineiden yritysten ja sidosryhmien lisäksi erityisesti pk-yrityksiä. 

Lue lisää tapahtumasta tai ilmoittaudu täältä 25.1.2022 järjestettävään Uudistuvan teollisuuden yritysseminaariin. Ilmoittautumisen ohessa voit ladata avaintoimijakartoituksen loppuraportin itsellesi PDF-muodossa.  

Lisätiedot: 

Jyväskylän kaupunki  
Anne Sandelin, elinkeinojohtaja, p. 040 581 9958, anne.sandelin@jyvaskyla.fi  
Timo Harju, projektipäällikkö, uudistuva teollisuus, p. 050 505 9198, timo.harju@jyvaskyla.fi  

Synocus  
Johan Wallin, Synocus Group, johan.wallin@synocus.com  
Patrik Laxell, Synocus Group, patrik.laxell@synocus.com  

Business Jyväskylän uudistuvan teollisuuden ekosysteemityö toteuttaa Jyväskylän kaupungin sekä työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) ekosysteemisopimusta. Sopimuksen tavoitteena on kiihdyttää tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa sekä yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välillä.  

Synocus toimi kartoitushankkeessa Business Jyväskylän uudistuvan teollisuuden ekosysteemin kehittämisen kumppanina. Työssä hyödynnettiin Synocuksen kokemuksia laajojen yhteistyöverkostojen orkestroinnista, kuten teollisuuden innovaatioalusta MEX Finland ry ja kaupunkien vähähiilisyyttä jo vuosikymmenen edistänyt World Alliance for Low Carbon Cities ry. Business Jyväskylän ja Synocuksen yhteistyö keskittyi alueen avainyritysten johdon kanssa yhteisesti rakennetun teollisen vision muodostamiseen ja jatkotoimenpiteistä sopimiseen.  

Tutustu muihin artikkeleihin