Kehittyvä koulutus ja osaajien yhteistyö tuottavat yrityksille liikunnan ja hyvinvoinnin huippuosaajia

Yhteistyössä on voimaa. EduFutura on taho, joka tuo yhteen Jyväskylän koulutuslaitokset ja edistää koulutuksen kehittämistä monin eri tavoin. Yritykset hyötyvät, kun he saavat opiskelijoista entistä osaavampaa työvoimaa. Lyhyet välimatkat, asiantuntijaverkostot ja erilaiset tilaisuudet, tuovat yritykset ja osaajat helposti yhteen.
Koulutuksen kehittämiseen pitää panostaa, jotta yritykset saavat innovatiivisia huippuosaajia myös tulevaisuudessa. Tätä varten tarvitaan tiivistä ja avointa yhteistyötä eri toimijoiden välillä erityisesti niin, että saadaan opiskelijat ja eri asiantuntijat kohtaamaan yrityksien kanssa. Jyväskylän yliopiston kehitysjohtaja Jarkko Pirkkalainen on mukana useissa eri yhteistyöhankkeissa. Hän avaa Jyväskylän koulutustoimintaa ja kertoo eri tahoista, jotka ovat mukana osaajapääoman kasvattamisessa.
Yhteistyötä ja osaamista edistävät tahot tukevat yrityksiä innovaatiotoiminnassa
EduFutura Jyväskylä on yliopiston, ammattikorkeakoulun ja koulutuskuntayhtymä Gradian strateginen kumppanuus, jossa heillä kaikilla on vahvoja, kaikille yhteisiä osaamisalueita. Kaikki toimivat omina organisaatioinaan, mutta samalla ne tekevät todella avoimesti ja tavoitteellisesti yhteistyötä. EduFutura järjestää lisäksi opiskelijoille ja eri liike-elämän toimijoille useita erilaisia tapahtumia, jossa he voivat kohdata ja verkostoitua keskenään.
”Yrityksen kilpailukyvylle on ratkaisevaa, että sillä on huippuosaajia. Panostamalla liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin koulutuksiin pystymme jatkossakin tarjoamaan opiskelijoille erilaisia mahdollisuuksia ja samalla tuottamaan yrityksille yhä parempia tulevaisuuden huippuosaajia”, Jarkko Pirkkalainen uskoo.
”Voimme luoda täysin uusia koulutuskokonaisuuksia yliopiston, ammattikorkeakoulun ja koulutuskuntayhtymä Gradian kanssa. Olemme kehittäneet EduFuturan avulla myös yhteisiä opintopolkuja ja ristiin opiskelua”, Jarkko Pirkkalainen kuvailee.
Aktiivisesta kehittämisestä kertoo myös se, että ammattikorkeakoulu ja Gradia hakevat parhaillaan uusia koulutusjärjestämislupia. Yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta on vuosittain noussut ylöspäin arvostetulla Shanghai Ranking -listalla ja se kertoo myös osaltaan koulutuksen laatutasosta.
EduFuturan lisäksi yksi merkittävimpiä tahoja yritysten tukena on KeHO eli Keski-Suomen Hyvinvoinnin Osaamiskeskittymä, joka painottuu enemmän tutkimus- ja innovaatiotoimintaan. KeHO on vahvasti mukana rakentamassa yrityksille ekosysteemiä, jossa mittava asiantuntijaverkosto auttaa yrityksiä mm. innovaatiotoiminnassa. Mukana on lähes 20 eri organisaatiota sosiaali-, terveys- ja liikunta-aloilta.
Jyväskylä on kansainvälinen liikunnan ja hyvinvoinnin osaajien keskittymä
Kaupunki rakentaa määrätietoisesti Jyväskylän kansainvälistä brändiä. Hippos2020- ja Kukkula-hankkeet tulevat entisestään lisäämään alueen vetovoimaa.
”Vahvat toimijat tuovat mukanaan muita toimijoita, kuten on jo käynyt kyberturvallisuuden puolella. Vahva osaaminen ammattikorkeakoulussa, yliopistossa sekä puolustusvoimilla on tuonut tänne koko ajan lisää myös kansainvälisiä toimijoita”, Pirkkalainen toteaa.
”Osaamista meillä on, ja meidän osaajat ovat verkostoituneet ympäri maailman. Tutkimusta tehdään kansainvälisesti yhteistyössä eri yliopiston ja tutkimuslaitosten kanssa päivittäin. Konkreettiset siteet ovat jo valmiina”, Pirkkalainen tietää.
Aivan Hippoksen alueen vieressä sijaitseva yliopisto suunnittelee rakentavansa uudelle alueelle ison liikuntalaboratoriokeskittymän.
”Mitä kaikkia mahdollisuuksia tulevaisuus tuokaan, niin välimatkat ovat lyhyitä ja osaajat lähellä. Yritysten kannattaa ehdottomasti olla etulinjassa mukana rakentamassa tätä kokonaisuutta”, Jarkko Pirkkalainen tiivistää.