Siirry suoraan sisältöön

Kasvua kotimaan markkinaan Jyväskylästä käsin

Kasvua kotimaan markkinaan Jyväskylästä käsin

COMSTEDT HUOLTOYksi Pohjoismaiden johtavista vene-elektroniikan ja veneilytuotteiden toimittajista, Jan Comstedt Ab, valitsi Suomen-toimintojensa pääpaikaksi Jyväskylän. Eteläporttiin sijoittuneen Comstedt Finlandin maajohtaja Jussi Kesonen arvostaa keskeisen sijainnin lisäksi hyviä liikenneyhteyksiä ja alueen edistyksellistä imagoa.

Comstedt Finland Oy kuuluu pohjoismaiseen Jan Comstedt Ab -konserniin, joka maahantuo kansainvälisesti tunnettuja vene-elektroniikka- ja muita veneilytuotteita. Konserni toimii Ruotsin lisäksi Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. Tammikuussa 2022 perustetulla Suomen-yksiköllä on käsissään hyvät kasvunäkymät.


Vesilläolon suosio siivittää kasvua myös Suomessa

Comstedtin pääasiakasryhmä ovat veneilijät ja vesillä liikkuvat urheilukalastajat. Yrityksen edustamien tuotteiden kysyntä kulkee käsi kädessä venemyynnin kanssa.
– Vesilläoloon, luontoon ja vapaa-aikaan liittyvät ilmiöt ovat voimistuneet koko ajan. Veneilyn suosio oli kasvussa jo ennen koronaa, mutta korona tietysti on vauhdittanut kovasti myyntiä. Myös kalastusharrastajien määrä on kasvanut hurjasti viime vuosina, kertoo Comstedt Finlandin maajohtaja Jussi Kesonen.

– Tämä näkyy meilläkin suotuisasti, sillä tyypillinen asiakas haluaa veneen ja moottorin lisäksi investoida myös laadukkaaseen elektroniikkaan. Viimeiset kaksi vuotta tilauskanta on ollut ennnätysmäinen, Kesonen kiittelee.


– Myyntiä on rajoittanut ja tulee rajoittamaan jatkossakin ainoastaan tuotannosta ja logistiikasta johtuvat viiveet, joita on tällä hetkellä monella muullakin alalla komponenttipulasta johtuen, hän mainitsee. Esimerkiksi uusien veneiden myyntiä rajoittaa perämoottoreiden saatavuusongelmat. Tässäkin perimmäisenä syynä on komponenttipula.

Comstedtin edustamat tuotemerkit palvelevat laajasti erityyppisten veneilijöiden ja kalastajien tarpeita. Tuotteita hankitaan niin tavallisiin soutuveneisiin kuin huippuluokan huviveneisiin. Valikoimaan kuuluvat mm. Humminbird-kaikuluotaimet ja Minn Kota -peräasenteiset sähkömoottorit sekä kalastusharrastajien suosimat keulasähkömoottorit. Muita suosittuja tuotteita ovat esimerkiksi uisteluun käytettävät Cannon – syvätakilat sekä erilaiset kiinnitysjärjestelmät. Myös Comstedtin laadukkaat veneen sähköasennukseen liittyvät tuotteet ovat suosittuja Ruotsissa ja tätä tuoteryhmää kehitetään jatkossa myös Suomen markkinaan.

Comstedt HUMMINBIRD KAIKULUOTAIN
Comstedt Finland Oy:n huoltopäällikkö Janne Nisun työpäiviin kuuluu myös laitetestausta vesillä käytännön ympäristössä. Humminbirdin kaikuluotaimesta näkee veneen alla ja ympärillä olevat kalat. Nykyiset MEGA Live -luotaimet näyttävät jopa reaaliaikaisesti kaikki kalan liikkeet veden alla.


Tuotteidemme pääasiakasryhmä ovat kuluttajat, jotka tavoitetaan laajan jälleenmyyjäverkon kautta.
– Tämän lisäksi meille tärkeän asiakaskunnan muodostavat merivoimat, puolustusvoimat, pelastusvoimat ja palolaitokset. Esimerkiksi aika useassa vesillä liikennöivässä pelastusveneessä on meidän toimittama viistokaikuluotain sekä esimerkiksi vedenalainen Mega 360 -tutka henkilöetsintää varten, Kesonen antaa esimerkin.

Jyväskylä logistisesti keskellä Suomea

Comstedt Finlandille sijoittuminen juuri Jyväskylään oli luonteva valinta, sillä Jyväskylä sijaitsee keskellä heidän markkina-aluettaan.
– Jyväskylä on sijainniltaan erinomainen, sillä tavoitamme täältä käsin meidän kauppiaat, joita on ympäri Suomen Rovaniemeä tai Ivaloa myöten, Kesonen kertoo.

– Yksikkömme on perustettu vuoden 2022 alussa, mutta toki tunnetuimmat edustamamme tuotemerkit, kuten Humminbird, Minn Kota ja Cannon, ovat olleet Suomen-markkinoilla jo vuosikymmeniä, hän huomauttaa.

Comstedt Jussi Kesonen
– Huolto avattiin jo maaliskuussa, ja nyt kesäkuussa valmistuivat myös toimistotilat, Jussi Kesonen kertoo tyytyväisenä. Comstedtin Jyväskylän toimipisteellä työskentelee täällä hetkellä kolme henkilöä. – Myöhemmin on tarkoitus palkata Suomen myyntiin yksi lisähenkilö. 

Eteläportissa on tilaa, jos tarpeet kasvavat

Comstedtin toimipiste sijaitsee Jyväskylän Eteläportissa, 9-tien varrella. Vajaan parinsadan neliön tilat koostuvat toimistosta ja huoltotiloista, missä Comstedt hoitaa edustamiensa vene-elektroniikkatuotteiden huoltoja.
– Meille oli tärkeää, että huoltotilaan saadaan tarvittaessa helposti kokonainen vene sisälle, jos huolto sitä syystä tai toisesta vaatii, Kesonen huomauttaa.

– Tilojen yhteyteen avataan syksyllä kauppiaille suunnattu showroom, jossa pääsemme esittelemään ja opastamaan vuoden 2023 uutuuksia ja tarvittaessa kouluttamaan kauppiaitamme, hän vinkkaa.

Vaikka sopiva tila löytyi lopulta Kesosen omien kontaktien kautta, hän kiittelee myös Jykian ja Business Jyväskylän aktiivisuutta.
– Saimme heiltä hirveän hyvää apua ja tukea sopivien tilojen etsimiseen. Eteläportti osoittautui imagollisestikin meille hyväksi alueeksi.

“Eteläportti täytti meidän tarpeemme sijainnin ja ympäristön suhteen erinomaisesti.”


Kesonen pitää myös hyvänä, että Eteläportti tarjoaa joustavuutta mahdollisten tilatarpeiden kasvaessa.
– Keskusvarastomme ja pääkonttorimme sijaitsee Göteborgissa, mutta kiiretapauksia varten meillä on täällä Jyväskylässä pieni varasto huoltoon liittyviä tuotteita. On mahdollista, että jatkossa osa tuotevalikoimasta varastoidaan myös Suomessa. Eteläportin alueelta on tarvittaessa vuokrattavissa helposti lisää varastotilaa, mikä on meidän kannalta hyvä juttu.

– Eteläportista on kehittymässä uusi innovatiivisten yritysten alue. Vaikka kehitys on vasta aluillaan, näen siinä hyviä mahdollisuuksia, hän iloitsee.

COMSTEDT HUOLTOComstedtin huoltotiloihin mahtuu tarvittaessa kokonainen vene. Tällä kertaa Comstedtin huollon käsittelyssä on venevalmistaja Brant Oy:n Faster kalastusvene. Vene on matkalla suosittuun Arktisten Vesien Tv-sarjaan. Kuvassa vasemmalta alkaen: Comstedt Finland Oy:n Markkinointipäällikkö Tommi Ihalainen, Huoltopäällikkö Janne Nisu sekä Brant Oy:n Faster -veneiden tuotepäällikkö Jussi Virtanen.

 

Jan Comstedt Ab -konserni

  • perustettu vuonna 1983
  • korkealaatuisiin vene- ja kalastuselektroniikka- ja veneilytuotteisiin erikoistunut maahantuontiyhtiö
  • Toimii Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa.
  • Liikevaihto 17 Meur päättyvällä tilikaudella 2022
  • Työllistää 26 henkilöä, joista Suomessa 3
  • Jälleenmyyjiä 1600

 

Autamme yrityksiä sijoittumaan Jyväskylään. Tutustu sijoittumispalveluihimme tai Sijoitu Jyväskylään -oppaaseemme!

Tutustu muihin artikkeleihin