Siirry suoraan sisältöön

Jyväskylän kaupungin yrityspalvelusetelin haku jyväskyläläisille yrityksille aukeaa toukokuussa

Jyväskylän kaupungin yrityspalvelusetelin haku jyväskyläläisille yrityksille aukeaa toukokuussa

Jyväskylän kaupunki avaa toukokuussa yrityspalvelusetelin haun jyväskyläläisille yrityksille. Yrityspalvelusetelin tarkoituksena on kannustaa kasvuhakuisia yrityksiä yritystoiminnan kehittämiseen ja hyödyntämään asiantuntijapalveluita. Vuoden 2023 haettava yrityspalveluseteli on suuruudeltaan 5.000 euroa. Yrityspalvelusetelillä tuettavia kehittämisteemoja ovat myynti, markkinointi ja viestintä sekä liiketoiminnan strateginen kehittäminen. 

- Aikaisempina vuosina toteutetut yrityspalvelusetelihaut ovat olleet erittäin suosittuja ja hakemuksia on tullut moninkertainen määrä myönnettyihin seteleihin nähden. Olemmekin erittäin iloisia siitä, että voimme käynnistää jälleen tänä vuonna yrityspalvelusetelihaun ja tukea setelin avulla kaupungin yritysten toiminnan kehittymistä, sanoo Jyväskylän kaupungin palvelupäällikkö Risto Kovala. Yritysten toimintaympäristö muuttuu kiihtyvällä tahdilla, jonka vuoksi haluamme rohkaista yrityksiä ottamaan ensi- ja jatkoaskeleita toimintansa kehittämiseen. Setelin tavoitteena on, että se toimii siemenrahana yrityksen laajemmille kehittämishankkeille ja tukee samalla asiantuntijapalveluiden ostamista. Olemme myös uudistaneet portaalin täysin tälle vuodelle, jonka vuoksi se on huomattavan paljon käyttäjäystävällisempi, Kovala jatkaa.

Yrityspalveluseteli voidaan myöntää jyväskyläläiselle pk-yritykselle, jolla on pyrkimys kasvuun tai kansainvälistymiseen, tarve yrityksen uudistumiselle ja/tai digitalisaation edistämiselle. Jyväskylän kaupungin yrityssetelimallin tavoitteena on tuottaa pk-yrityksille parasta mahdollista asiantuntijapalvelua kunkin yrityksen tarpeiden mukaisesti. Samalla voidaan madaltaa asiantuntijayrityksen käyttämisen kynnystä paikallisille yrityksille. Tämä edesauttaa omalta osaltaan myös paikallisten yrityspalvelumarkkinoiden kehittymistä.

- Olemme käyttäneet Jyväskylän kaupungin yrityspalveluseteliä liiketoimintamme kehittämiseen. Se nopeutti meidän markkinoinnin ja myynnin kohderyhmien määrittämistä ja markkinointitoimintojen kohdentamista. Palveluseteli auttoi meitä liikkeelle, ja nyt markkinointimme sekä myyntimme ovat merkittävästi kehittyneet eteenpäin. Seteli tukee yritysten kehittymistä ja sitä on helppo hakea, kertoo Ceili Oy:n toimitusjohtaja Sami Kettunen.

Sami Kettunen, Ceili Oy

Palveluntuottajien ja asiakasyritysten haku aukeaa toukokuussa uudessa hakuportaalissa

Yrityspalvelusetelin hakuportaali on uudistunut tänä vuonna. Sekä palveluntuottajat että seteliä hakevat asiakasyritykset rekisteröityvät hakuportaaliin samassa osoitteessa https://jklyrityspalveluseteli.powerappsportals.com. Hakija määrittelee rekisteröinnin yhteydessä kummassa roolissa, palveluntuottajana vai hakijayrityksenä, hän portaalissa asioi. Rekisteröinnin jälkeen järjestelmä ohjaa käyttäjän oikealle puolelle portaalia. Huomioitavaa on se, että hakija voi toimia vain yhdessä roolissa järjestelmässä. Palveluntuottaja ei voi esimerkiksi hakea yrityspalveluseteliä asiakasyrityksenä.

Palvelutuottajahakuportaali on jo avoinna, ja palvelutuottajahakemuksen voi tehdä osoitteessa https://jklyrityspalveluseteli.powerappsportals.com/. Palveluntuottajan tulee tuotteistaa tarjoamansa palvelut ja viedä ne sähköiseen palvelutuottajajärjestelmään. Palveluntuottajan on täytettävä tilaajavastuulain mukaiset Luotettava Kumppani -ohjelman kriteerit ja palveluntuottajahakuun voi osallistua valtakunnallisesti.

Yrityspalvelusetelin asiakasyrityshaku on avoinna 22.5.-11.6.2023

Yritykset voivat hakea yrityspalveluseteliä 22.5.2023 alkaen yrityspalveluseteliportaalissa. Haku on avoinna 11.6.2023 klo 22.00. saakka. Vuoden 2023 yrityspalveluseteli on suuruudeltaan 5.000 euroa. Seteli maksetaan palveluntuottajayritykselle. Asiakasyritys maksaa setelistä 20 % omavastuun. Omavastuun käyttämisellä sitoutetaan asiakasyritystä kehittämistyöhön. Seteli on yrityksille niin sanottua vähämerkityksellistä de minimis -tukea. De minimis -tuki on yrityksille myönnettävää julkista tukea, jota säätelee Euroopan komission asetus (EU) Nro 1407/2013. Suomessa de minimis -tukea voivat myöntää kunnat, maakuntien liitot, ministeriöt, Tekes, Finnvera ja ELY-keskukset. Yrityspalvelusetelin kustannukset kaupungille vuonna 2023 ovat noin 120.000 euroa.

Yrityspalvelusetelin infotilaisuus palveluntuottajille ja asiakasyrityksille 12.5.2023

Yrityspalvelusetelistä järjestetään palveluntuottajille ja setelin hakijoille yhteinen info perjantaina 12.5.2023 klo 14–15 Teams-etäyhteydellä. Infotilaisuuteen voi liittyä mukaan Business Jyväskylän verkkosivujen tapahtumakalenterissa olevan Yrityspalveluseteli-info Teams-verkkolinkin kautta: https://www.businessjyvaskyla.fi/tapahtumat/jyv%C3%A4skyl%C3%A4n-kaupungin-yrityspalvelusetelin-hakuinfo

Lisätietoja: 
Jyväskylän kaupunki
Palvelupäällikkö Risto Kovala p. 050 365 0012, risto.kovala(at)jyvaskyla.fi
Yritysneuvoja Piija Äijänen, p. 040 573 2066, piija.aijanen(at)jyvaskyla.fi

Tutustu muihin artikkeleihin