Häät omalla työpaikalla
Joitakin vuosia sitten nuoret ravintola-alan ammattilaiset Emma ja Ville Kankkunen etsivät itselleen sopivaa modernia hääpaikkaa Jyväskylän seudulta. Yksi asia johti toiseen, ja nyt he toimivat Vehryt Nouka -juhlapaikan yrittäjinä Noukanniemen entisessä vierasvenesatamassa.
Haave oman liiketoiminnan aloittamisesta oli pyörinyt Kankkusten mielessä jo pitkään. Käytännössä asiat loksahtivat kohdilleen, kun pariskunta kävi läpi vaihtoehtoja omaa hääjuhlaansa varten.
– Sopivaa, modernia juhlapaikkaa ei oikein ollut tarjolla Jyväskylässä tai lähiympäristössä, he kertovat.
– Noukanniemen vanha vierasvenesatama oli hiljentynyt, ja katseltiin tätä vähän myös sillä silmällä, voisiko tänne päästä yritystoimintaa harjoittamaan.
Juhlapaikan etsiminen johti yrittäjyyteen
Kuin kohtalon johdattamana vierasvenesatamaa pyörittänyt pariskunta oli jäämässä samoihin aikoihin eläkkeelle, ja paikka tuli myyntiin. Muutaman käänteen jälkeen kokonaisuus ja yhteistyömalli alkoivat muodostua: Tomi Autere osti vierasvenesataman kiinteistön ja tontin, ja Kankkuset pyörittävät tapahtumaliiketoimintaa pitkällä vuokrasopimuksella.
Kankkuset ovat tehneet kiinteistössä mittavan remontin lattiasta kattoon. Lopputulos on juuri sellainen moderni juhlatila mitä he etsivät omiin häihinsä.
Harva haaveilee hääjuhlasta omalla työpaikallaan, mutta Kankkusten häitä vietettiin Vehryt Noukassa syksyllä 2021 pian tilan avaamisen jälkeen. Moni muukin on ihastunut paikkaan, ja esimerkiksi tälle vuodelle hääjuhlavarauksia on tehty marraskuun puoliväliin asti. Vehryt Noukassa järjestetään myös muita tilaisuuksia ja yritystapahtumia.
Ville hoitaa keittiön, Emma salin
Koulutuksen osalta molemmilta löytyy selkeät vahvuudet: Villen valtakuntaa on keittiö, Emman salin puoli.
– Samalla työnjaolla mennään edelleen, Kankkuset nauravat. Emman voi myös nähdä joskus keittiössä “leipomishommissa hääräämässä”, sillä hän tykkää leipomisesta ja on ehtinyt opiskella myös kondiittoritutkintoa varten.
Kankkusille huippuluokan palvelutaso ja asiakaskokemus ovat tärkein liiketoimintaa ohjaava nuora. Tarjoiluissa suositaan myös mahdollisimman paljon lähitilojen tuoreita raaka-aineita.
– Ruokailun osalta meille on erityisen tärkeää tarjota myös erikoisruokavaliota noudattaville yhtä korkeatasoinen kokemus kuin muillekin. Tästä olemme saaneet paljon kiitosta asiakkailta, Kankkuset mainitsevat.
Emma ja Ville Kankkunen ovat molemmat opiskelleet Jyväskylän Gradian Priimus-kampuksella ja työskennelleet kymmenkunta vuotta jyväskyläläisissä ravintoloissa. Emmalle ehti kertyä opintojen aikana myös kisamenestystä salin puolelta: hän voitti paritarjoilun SM-kisoissa hopeaa ja parhaan baarisuorituksen.
Vaikka vanha vierasvenesataman kiinteistö on nyt tilausravintolana ja -tapahtumapaikkana, Noukanniemen sataman tarjoama tankkauspaikka veneilijöille löytyy edelleen Vehryt Noukan läheisyydestä.
Mentoroinnista oppeja yrittäjyyteen
Yrittäjinä pariskunta on pitkälti itseoppinut.
– Priimuksen koulutus antoi ihan hyvän pohjan, mutta aika monta iltaa meni myös korona-aikana nettiä selatessa ja katteita ja yritystoimintaa opiskellessa, Ville Kankkunen kertoo.
– Ensimmäiset kaksi vuotta yrittäjinä ovat olleet vahva oppimiskokemus.
Yrityksen perustaminen ja pyörittäminen keskellä vaihtuvia kriisejä ei ole ollut ihan helppoa. Vastapainoa on tuonut asiakkaiden lämmin vastaanotto ja hyvä palaute.
– Yrittäjyyteen liittyy aina epävarmuus tulevasta. Siksi on palkitsevaa, kun sana kiirii ja uusia varauksia tulee, he sanovat tyytyväisinä.
Kankkuset nostavat Vehryt Noukan vahvuudeksi sijainnin Päijänteen upeissa maisemissa. Tilassa on 120 istuinpaikkaa, ja jokaiselta on näkymä Päijänteelle. Laivalaituriin pääsee luonnollisesti myös isolla laivalla. Moni asiakasryhmä onkin saapunut paikalle Hildenin kuljettamana.
Suomen Yrittäjien jäseninä Kankkuset saivat mahdollisuuden olla mukana mentorointihankkeessa. Kokemukset vuoden mittaisesta yhteistyöstä ovat olleet positiivisia.
– Meillä on nimetty henkilö – kokenut rahoitusalan yrittäjä – jolta olemme saaneet vinkkejä ja oppeja nimenomaan yrittäjyyteen liittyen, he kertovat.
Kokonaisuutena yrittäjyys jää heidän mielestään ehdottomasti plussan puolelle.
– Saamme itse suunnitella päivämme ja miten liiketoimintaa toteutamme. Sitä saatiin, mitä lähdettiin hakemaan, he summaavat.
Teksti: Annukka Ollitervo
Kuvat: Vehryt Nouka