”Ei tarvitse yksin pärjätä ja puurtaa” – yritysrahoitus ja neuvonta auttavat kasvuun ja kansainvälistymiseen
.jpg?width=2400&name=Kangas3%20(1).jpg)
Voimakasta kasvua ja kansainvälisyyttä ei tarvitse tavoitella yksin ja vain omalla riskillä. Team Finland -verkoston kautta saa sekä ohjausta että yritysrahoitusta. Tutustu tarkemmin kolmeen keskeiseen toimijaan ja rahoitusvaihtoehtoihin sekä ota jutun lopusta talteen muistilista.
Rahoituksella vipuvoimaa kasvuun ja kansainvälistymiseen
Onko sinulla ja yritykselläsi idea, joka tuottaa merkittävää uutuusarvoa markkinalle? Poltteleeko mielessäsi kunnianhimoinen kasvu-unelma, mutta seuraavat askeleet tuntuvat sumuisilta? Ei hätää, yksin ei ole pakko pärjätä, jos ei välttämättä tahdo.
Riippuen yrityksesi tilanteesta, voit saada joko osarahoitusta muun muassa ELY-keskuksen ja Business Finlandin kautta tai lainan takausta Finnveralta. Riihikuivien rahoitusratkaisujen lisäksi vähintään yhtä arvokasta tukea yritykselle on toimijoiden asiantuntemus kansainvälisistä markkinoista ja yleisesti liiketoiminnan kehittämisestä sekä innovaatioista, mitä rahoituksen haun yhteydessä heiltä saa.
”Sparrausta ja erilaisia rahoitusratkaisuja on Team Finland -verkoston kautta hyvin saatavilla ja mielellämme autamme. Suurin osa pk-yrityksistä ei ole kuitenkaan käyttänyt mitään kansainvälistymiseen tarjolla olevia julkisten toimijoiden palveluja. Tähän Finnvera haluaa yhdessä muiden Team Finland toimijoiden kanssa panostaa ja auttaa yrityksiä kansainvälistymisessä”, sanoo Markus Raaska, Finnveran Keski-Suomen aluepäällikkö.
Vaikka avun hyödyntäminen ei istu aina luontevimmin suomalaiseen mielenmaisemaan, ulkopuolisen tarjolla olevan asiantuntemuksen käyttäminen tarjoaa vipuvartta liiketoiminnan kehittämiseen.
“Näkemykseni mukaan aina kun kasvua ja kansainvälistymistä mietitään yrityksessä, olisi hyödyllistä keskustella verkoston asiantuntijoiden kanssa”, kannustaa Markus Raaska.
Business Finlandilta voivat hakea osarahoitusta voimakasta kasvua ja kansainvälistymistä tavoittelevat yritykset
”Rahoitamme voimakkaaseen kansainväliseen kasvuun tähtääviä yrityksiä. Kyse voi olla uuden palvelun, tuotteen tai muun innovaation kehittämisestä kansainväliselle markkinalle. Olennaista on, että yrityksellä on aitoa halua kasvaa voimakkaasti ja saada idea muutettua todeksi”, kertoo Olli Penttinen, Business Finlandin rahoitusasiantuntija.
Pk-yritykset voivat hakea Business Finlandin kautta kilpailtua osarahoitusta, joka on tyypillisesti noin puolet hankkeen kokonaiskuluista. Rahoitushakemus tehdään Business Finlandin rahoituksen asiointipalvelun kautta.
Kansainvälinen kilpailukyky ja korkea kunnianhimon taso yhdistävät rahoituskriteereihin sopivia yrityksiä.
“Pääkohderyhmämme on kansainvälistä kasvua tavoittelevat yritykset, jotka pyrkivät kehittämään uusia kansainvälisesti kilpailukykyisiä tuotteita, palveluita ja liiketoimintamalleja. Rahoituksen avulla mahdollistetaan suurempi riskinotto ja sellaisten projektien toteutus, joihin yritys ei pelkin omin resurssein ryhtyisi.”
Tarkemmin rahoitusmuodoista, minimikriteereistä ja asiakastarinoista löytyy Business Finlandin sivuilta: https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/rahoitus.
ELY-keskukselta voi saada osarahoitusta
Oletko kehittänyt vihreään siirtymään tai digitalisaatioon liittyvän ratkaisun? Hienoa, silloin ELY-keskuksen kautta yrityksesi voi hakea osarahoitusta kasvuun ja kansainvälistymiseen!
”Tuemme ratkaisuja, jotka tuovat merkittävää uutuusarvoa markkinoille: haastavat olemassa olevaa ja tuovat kokonaan uuden näkökulman”, sanoo Jouni Hynynen, Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Keski-Suomen ELY-keskuksesta.
Rahoituksen lisäksi kasvussa ja kansainvälistymisessä onnistumisen kannalta on osaamisen ja verkostojen kehittäminen. Rahoitusta hakiessa yrityksen liiketoiminnan kehittämisestä keskustellaankin kokonaisuutena.
”Tuki ja neuvot idean saattamiseksi toteen ovat usein yrityksen alkuvaiheessa jopa tärkeämpiä kuin itse raha. On nimittäin yleistä, ettei uuden ratkaisun keksinyt henkilö tiedä, miten käytännössä viedä ideaa isossa mittakaavassa eteenpäin. Missä ovat oikeat verkostot ja minkälaista osaamista vielä tarvitsen? Siksi liiketoiminnan sparraaminen on tärkeä osa asiakkaan kanssa käytävää vuoropuhelua”, kertoo Hynynen.
Tutustu Keski-Suomen ELY-keskuksen palveluihin tarkemmin täältä: https://www.ely-keskus.fi/-/yrityksen-kansainv%C3%A4listyminen-keski-suomi
Finnvera auttaa rahoituksen saamista takaamalla lainoja
Toisin kuin Business Finlandin ja ELY-keskuksen kautta haettavalla rahoituksella, Finnveran lainan takaukset sopivat kaikenlaisiin kasvua ja kansainvälisyyttä tuoviin investointeihin läpi yrityksen elinkaaren. Takauksien tavoitteena on riskin jakaminen ja rahoitusmarkkinan täydentäminen, eli lainan mahdollistaminen silloin, kun yritys sitä ei muuten saisi kaupallisilta toimijoilta.
Minkälaisiin tilanteisiin takaukset sopivat?
”Hyvin monenlaisiin. Takauksen avulla voidaan mahdollistaa esimerkiksi kasvun edellyttämää tuotekehitystä tai vaikkapa kansainvälisille markkinoille suuntautuvan myyntitiimin palkkaamista”, havainnollistaa Markus Raaska.
Aloittaville yrityksille suunnattu Alkutakaus ja yli kolme vuotta toimiville yrityksille suunnattu Pk-takaus ovat vakioituja tuotteita, ja yrityksen oma pankki hakee näitä suoraan Finnveralta. Osassa takauksissa, kuten Kansainvälistymistakauksessa asiointi tapahtuu suoraan Finnveran asiointipalvelussa. Voit tutustua tarkemmin Finnveran takausvaihtoehtoihin täältä: https://www.finnvera.fi/rahoitus/takaukset/kansainvalistymistakaus
Kasvua, kansainvälisyyttä ja rahoitusratkaisua pohtiessasi, mieti ainakin näitä:
- Uutuusarvo: mitä uutta voit keksiä tai kehittää?
- Kunnianhimo: voisitko ajatella vielä isommin?
- Rahoituskriteerit: vastaako ideani yritystukien rahoituskriteerejä?
- Kassavirta: mieti projektin aikainen oma rahoitus kuntoon – yritysrahoitukset kattavat vain osan kustannuksista ja projektin aikana on oltava uskottavaa omaa kassavirtaa
- Jatko: mieti rahoitettavan projektin jälkeinen rahoitus kuntoon – tuotekehityksen jälkeen on oltava resursseja ja kyvykkyyttä jatkaa liiketoiminnan kehittämistä ja kansainvälisen markkinan ottamista haltuun.
Artikkeli on osa ekosysteemityötä, jota Jyväskylän kaupungin elinkeinopalvelut toteuttaa. Ekosysteemityötä tehdään julkisen rahoituksen tukemana ja Työ- ja elinkeinoministeriön ekosysteemisopimuksen puitteissa vuosina 2021–2027 yhdessä alueen korkeakoulujen ja muiden kehittäjätahojen kanssa.
Rahoituksen myöntäjä on Keski-Suomen liitto (EAKR-rahoitus, Jyväskylän kasvu- ja innovaatioverkostot -hanke 2025–2027)