Siirry suoraan sisältöön

Cityspotting seilasi Tukholmaan ja haaveilee Pariisista

Cityspottingin Sami Toivanen kuvattiin Kankaan vanhojen rakennusten edessä. Hän näkee kauneutta arkisissa asioissa.
Cityspottingin Sami Toivanen kuvattiin Kankaan vanhojen rakennusten edessä. Hän näkee kauneutta arkisissa asioissa.

Virtuaalisia kaupunkiseikkailuja tarjoavan jyväskyläläisen Cityspottingin matka kansainvälisille markkinoille on alkanut. Yritys suuntasi meren yli länsinaapuriimme ja lanseerasi digitaalisen lähimatkailun myös Tukholman markkinoille. Muutaman Ruotsin-kuukauden jälkeen kokemukset ovat erittäin positiivisia, ja jo sadat tukholmalaiset ovat ostaneet Cityspotting-seikkailuja. Jyväskylän elinkeinopalveluiden ja Cityspottingin tiet kohtasivat ensimmäisen kerran, kun Cityspotting osallistui vuonna 2023 International Venture Academyyn.

Ensimmäinen kansainvälistymisen kokemus on ollut vuonna 2020 perustetulle yritykselle kasvun näkökulmasta tärkeä avaus. Tähän mennessä Cityspotting on kasvanut omalla rahoituksella ja tiimillä. Tulevaisuudessa yritys hakee kuitenkin entistä voimakkaampaa kasvua ja kansainvälistymistä, minkä vuoksi myös ulkopuoliselle rahoitukselle on tarvetta. Toiveena on myös, että Ruotsista kasvaisi Suomen kaltainen markkina-alue, ja Cityspottingin kaupunkiseikkailuja olisi tarjoilla lukuisissa ruotsalaiskaupungeissa.

- Lisäksi haluamme kattaa muutkin Pohjoismaat, ja ajan myötä tähtäämme myös Euroopan isoimpiin kaupunkeihin. Esimerkiksi Pariisi on meille erittäin kiinnostava kohde, sillä kaupungin väestötiheys on tuotteemme kannalta houkutteleva, kertoo Cityspottingin tuottaja Sami Toivanen.

Cityspotting-sovelluksessa on kartta, joka ohjaa kävijät haluttuun kohteeseen. Perille päästyään voi katsoa tarinallisen videon kohteesta ja tutustua siihen sen jälkeen itse. Kun Cityspotting suuntaa uuteen kohteeseen, on sen kyettävä näkemään kaupungissa jotain sellaista, mitä sen asukkaat eivät itse näe. Toivanen kertoo, että kyky tunnistaa kaupunkien persoonallisia ominaisuuksia on hioutunut vuosien varrella. Samalla hän on oppinut näkemään arkiset asiat uusin silmin.

- Lähes jokaisessa kaupungissa on vesitorni. Eihän niissä sinällään ole mitään ihmeellistä, mutta kokeilepas mennä aivan vesitornin juurelle seisomaan – se on yllättävän vaikuttavaa. Paikkakokemus on jokaiselle henkilökohtainen ja voi olla voimakaskin. Konseptimme on lopulta aika yksinkertainen, mutta siinä kokemukset tapahtumat positiivisten asioiden jatkumona: lähdetään ulos, liikutaan, opitaan uutta. Kaikki tämä palkitsee ja yhtäkkiä voi huomata lukeneensa vartin verran vesitorneista, Toivanen havainnollistaa.

Cityspotting käyttää kaupunkiseikkailujen sisällön luomiseen ulkopuolisia sisällöntuottajia. Esimerkiksi Tukholman seikkailun sisällön ovat tehneet kaksi ruotsalaista sisällöntuottajaa.

- Opastimme heitä, miten homma menee, mutta he tekivät siitä vielä paremman. Meillä on käynyt uskomattoman hyvä tuuri sisällöntuottajiemme kanssa.

66431348-066b-4554-9b7b-92d9d9b73950

Cityspottingin tuottaja Sami Toivasen mielestä kaupunkiseikkailujen kohteet eivät saa olla ennalta-arvattavia. ”Myös asiakkaamme alkavat havaita tavallisissa asioissa syvempiä ulottuvuuksia ja ajan kerrostumia.”

Sitoutunut Jyväskylän yritysyhteisöön

Toivanen kokee, että kun Cityspotting on osoittanut sitoutumistaan ja haluaan olla osa jyväskyläläistä yritysyhteisöä, se on myös saanut tarvitsemaansa palvelua. Esimerkiksi sijoittuminen Yritystehtaalle on tarjonnut pienelle startup-yritykselle ympärilleen joukon asiantuntijoita ja eräänlaisen laajennetun työyhteisön.

Vuonna 2023 Cityspotting osallistui Jyväskylän elinkeinopalveluiden järjestämään International Venture Academyyn. Toivanen kertoo, että IVA-viikon tärkein anti olivat kontaktit, joita sijoittajaohjelma tarjosi.

- Käymme tällä hetkellä keskusteluja rahoittajan kanssa. IVA-viikon kokemukset ja siitä syntynyt jatkokehitys ovat valmistaneet meitä tällaisiin tilanteisiin.

Kolmen hengen tiimissä yrityksen arvot näkyvät käytännön tekemisessä. Asiakas- ja käyttäjänäkökulmasta tärkeä arvo on oman lähiympäristön ja lähellä olevien asioiden arvostaminen. Työn teossa Toivanen toivoo tuovansa esiin oivalluksen siitä, ettei töitä tarvitse runtata maaliin stressikäyrät tapissa.

- En koe, että minulla olisi töissä kiire. Hommaa on toki paljon, mutta jos tästä haluaa tehdä itselleen mielekästä, on vain pakko hyväksyä se, ettei kaikkea ehdi hoitaa heti, Toivanen avaa filosofiaansa.

Katso lähelle uusin silmin

Toivanen kertoo, että yksi kaupunkiseikkailu on mahdollista tehdä valmiiksi kuukaudessa. Vauhti on hioutunut vuosien varrella kokemuksen karttuessa. Ensimmäinen Cityspotting-seikkailu syntyi vuonna 2020 ja vuodet sen jälkeen ovat opettaneet katsomaan kaupunkeja moniulotteisesti. Kohteiden sisältö rakennetaan aina siten, että mukaan tulee tietty määrä luontoa, kulttuuria, historiaa, henkilöhahmoja ja liikuntaa.

Cityspottingin yhtenä ideana on katsoa omaa lähiympäristöä uusin silmin. Toivanen itse suosittelee kotikaupungistaan Jyväskylästä kahta kohdetta, jota kaikki paikallisetkaan eivät välttämättä tunne.

- Oma suosikkini on ankeasta nimestään huolimatta Kuolemankuopat Seppälänkankaalla, Bilteman takana. Siellä korkealla kukkulalla on kaksi syvää kuoppaa. Kun painelet sinne, et kuule mitään, vaikka ympärillä on vilkasta liikennettä. Lisäksi suosittelen kiinnittämään huomiota vanhaan rantapoijuun Kirjanpainajanpuistossa Hannikaisenkadulla. Poijun sijainti kertoo siitä, että Jyväsjärven ranta on aikoinaan ollut eri kohdassa.

Cityspottingin kanssa töitä tehneitä: Yli 20 ihmistä

Kaupunkeja mukana: 20

Ensimmäiset kohteet kartalle: 2020

Rahoittajien logot yhdessä (1)

 

 

Tutustu muihin artikkeleihin