JS-Puhdistamon kiertotalousinvestointi oli kannattava monella tapaa
Jyväskylän Seudun Puhdistamon vuonna 2022 tekemä investointi uuteen kalsiittiasemaan on osoittautunut onnistuneeksi ja kannattavaksi monella tapaa – niin taloudellisesti kuin ympäristön ja huoltovarmuuden näkökulmasta.
Jäteveden käsittely on monivaiheinen prosessi, jossa oikeat olosuhteet ovat tärkeitä prosessin toimivuuden kannalta. Puhdistamolla aiemmin toiminnassa olleen kemikaalisyöttöaseman biologisen prosessin pH-tasapainoa on ylläpidetty pääasiassa Venäjältä tuodulla soodalla. Sooda on synteettinen aine, jonka valmistukseen kuluu paljon energiaa.
- Vuoden 2022 helmikuuhun asti suurin osa Nenäinniemessä käyttämästämme soodasta tuotiin Venäjältä. Lisäksi elimme pitkään yhden syöttöaseman varassa, miksi tuli ajankohtaiseksi investoida uuteen asemaan, kertoo JS-Puhdistamon toimitusjohtaja Petri Tuominen.
Puhdistamolla käytetään tätä nykyä soodan sijaan kiertotalouskalsiittia. Uuden oivalluksen ansiosta sooda oli mahdollista vaihtaa kalsiittiin, jota saadaan puuteollisuuden sivuvirroista. Nenänniemeen kalsiitti tulee Metsä Fibren Äänekosken biotuotetehtaalta noin 50 kilometrin päästä.
- Tämä on erinomainen esimerkki kiertotalousratkaisusta, joka edistää niin huoltovarmuutta kuin ympäristöystävällisyyttä. Korvaamalla sooda kiertotalouskalsiitilla tuote saadaan läheltä kotimaasta ilman energiaintensiivistä prosessia. Lisäksi sivuvirtana saatava kalsiitti on soodaan verrattuna taloudellisempaa, ympäristöystävällisempää, sekä riskittömämpää huoltovarmuuden näkökulmasta, summaa Business Jyväskylän projektipäällikkö Timi Tiira.
Soodan korvaaminen kiertotalouskalsiitilla ei edellyttänyt prosessiin muutoksia, tarvittiin vain uusi syöttöasema. Uuden syöttöaseman kautta prosessiin on mahdollista lisätä myös muita kalkkipohjaisia alkalointiaineita, jotka parantavat huoltovarmuutta ja tasapainottavat riskejä entisestään. Nyt JS-Puhdistamon suunnitelmissa on päivittää myös Nenäinniemen vanha soodansyöttöasema kalsiittikäyttöiseksi.
Tuominen kertoo, että uuden syöttöaseman investointi on ollut poikkeuksellisen kannattava.
- Syöttöaseman kokonaiskustannus oli noin 1,1 miljoonaa euroa ja sen takaisinmaksuaika on alle kaksi vuotta. Kustannussäästön lisäksi muutoksesta tuleva päästövähennys on noin 3 900 tonnia CO2e vähentäen jätevedenpuhdistamon päästöjä noin neljänneksellä.
Kuva uuden syöttöaseman sisältä. Kuvat Jani Wihinen, JS-Puhdistamo Oy
Päätös uuden syöttöaseman investointiin tehtiin ympäristövaikutusten pienentämiseksi jo ennen Ukrainaan kohdistunutta hyökkäystä. Kun Venäjän hyökkäysota Ukrainaan alkoi, olisi venäläisestä soodasta irtautuminen tullut muutenkin ajankohtaiseksi pakotteiden vuoksi.
- Nyt puhdistamo ei ole enää riippuvainen tuontisoodasta, mikä lisää merkittävästi huolto- ja toimintavarmuutta, summaa Tuominen.
Tiira alleviivaa, että kiertotalouden ratkaisut ovat parhaimmillaan yksinkertaisia.
- Kiertotalouskalsiitin käyttö jäteveden pH-tasapainon säätelyyn on erinomainen esimerkki siitä, kuinka kiertotalouden keinoilla voidaan saada isoja muutoksia aikaan. Ratkaisu parantaa huoltovarmuutta entisestään ja mahdollistaa uusien innovaatioiden hyödyntämisen mutta ennen kaikkea vähentää jätevedenpuhdistamon päästöjä.
Tiesitko, että Nenäinniemen puhdistamolla puhdistetaan 70% keskisuomalaisten jätevedestä? Nyt keskisuomalaiset voivat olla hyvillä mielin jätevesien puhdistuksen osalta, katso videolta lisää syöttöaseman asennuksesta: https://www.js-puhdistamo.fi/2022/01/24/nenainniemen-puhdistamon-kalsiittiaseman-rakennusurakka-loppusuoralla/
Lisätietoja
Timi Tiira, projektipäällikkö
Green Industrial Areas -hanke, Business Jyväskylä
+358 40 553 6697
timi.tiira@jyvaskyla.fi
Petri Tuominen, toimitusjohtaja
JS-Puhdistamo Oy
petri.tuominen@js-puhdistamo.fi
Green Industrial Areas -hankkeen tavoitteena on edistää teollisuus- ja yritysalueiden kestävyyttä tekemällä työkaluja ja luomalla monikansallinen sertifikaatti kestäville teollisuusalueille vuosien 2023–2025 aikana. Hanke on osa uudistuvan teollisuuden innovaatioekosysteemityötä. Haluamme hankkeen aikana nostaa esiin erinomaisia yritystarinoita ja kestäviä ratkaisuja uudistuvan teollisuuden saralla.