Ari Tolonen aloittanut Jyväskylän elinkeino- ja työllisyyspalveluiden toimialajohtajana
Jyväskylän kaupungin elinkeino- ja työllisyyspalveluiden toimialajohtajana on aloittanut 15.6.2023 alkaen diplomi-insinööri Ari Tolonen. Jyväskylän kaupunginhallitus valitsi Tolosen toimialajohtajan virkaan 8.5.2023 kokouksessa.
Tolonen on kokenut yritysjohtaja, joka on aiemmin toiminut monipuolisissa kansallisissa ja kansainvälisissä johtotehtävissä muun muassa Landis+Gyr:n, DNA:n, Telia Finlandin ja Ericssonin parissa. Hän on myös toiminut hallitusammattilaisena ja kasvuyritysten neuvonantajana. Tolonen on lähtöisin Helsingistä, mutta muuttanut työn perässä Jyväskylään vuonna 2008.
"Aloitan hyvillä mielin tässä tärkeässä tehtävässä ja haluan keskittyä työssäni erityisesti kaupungin elinvoiman kasvattamiseen, koska kaupungin ja alueen yritysten menestyminen kulkee hyvin pitkälle käsi kädessä. Jos alueella on menestyviä yrityksiä, jotka työllistävät, myös kaupunki saa tuloja peruspalveluiden toteuttamiseen. Toinen tärkeä muutos, joka vaatii erityishuomiota, on 2025 toteutuva TE-palveluiden siirtyminen kuntaorganisaation hoidettavaksi. Kyseessä on suuri toiminnallinen ja organisatorinen muutos, johon täytyy panostaa riittävästi. Uskon, että pystyn vahvan yritys- ja johtamiskokemukseni myötä tuomaan uusia tuulia ja osaamista kaupungin elinkeino- ja työllisyyspalveluihin", sanoo Jyväskylän elinkeino- ja työllisyystoimiajajohtaja Ari Tolonen.
Elinkeino- ja työllisyys -toimiala vahvistaa kaupungin toiminnan painopisteen siirtymistä elinvoiman lisäämiseen
Kaupungin toiminnan painopiste on siirtynyt entistä vahvemmin elinvoiman lisäämiseen ja kuntalaisten hyvinvoinnin edistämiseen liittyvään ennaltaehkäisevään työhön sosiaali- ja terveyspalveluiden ja pelastuslaitoksen siirtyessä hyvinvointialueen järjestettäviksi.Elinkeino- ja työllisyyspalvelut -toimiala vastaa paitsi elinvoiman edistämisen näkökulmasta keskeisistä yritys- ja työllisyyspalveluista, myös kotoutumiseen liittyvistä tehtävistä, joilla on tiivis liittymäpinta työllisyyteen. Toimialajohtaja johtaa toimialaa sekä toimii esittelijänä kaupunginhallituksen alaisuudessa toimivassa elinkeino- ja työllisyysjaostossa.
Elinkeino- ja työllisyyspalveluiden toimialalla on kaksi palvelualuetta: elinkeinopalvelut sekä työllisyyspalvelut, ja näitä kumpaankin johtaa oma palvelujohtajansa.
Anne Sandelin jatkaa vakituisena viranhaltijana elinkeinopalveluiden palvelujohtajana. Elinkeinojohtajan tehtävä keskittyy jatkossa elinkeinopalveluiden palvelualueen johtamistehtäviin. Työllisyyspalveluita johtaa päätösten mukaisesti palvelujohtajana työllisyysjohtaja Hanna Lähteelä.
Elinkeinopalveluihin kuuluu neljä palveluyksikköä: Visit Jyväskylä Region, Yritysympäristön kehittäminen, Yrityspalvelut ja International Jyväskylä.
Toimialalla on yhteinen Talous- ja hallinto -palveluyksikkö. Työllisyyspalveluihin kuuluu neljä palveluyksikköä; Alkupalvelut ja palvelutori, Rekry- ja urapalvelut, Osaamisen palvelut sekä Työkyvyn vahvistamisen palvelut.
Lisätietoja:
Ari Tolonen, toimialajohtaja
p. 040 5567 822
ari.tolonen@jyvaskyla.fi