Kaupunki etsii vastuullisen liiketoiminnan kehittäjiä: online työpaja
Jyväskylän kaupunki kutsuu vastuullisesta yrittäjyydestä kiinnostuneita ihmisiä kehittämään uudenlaista liiketoimintamallia, jonka käytännön kokeilu toteutetaan kaupungin ydinkeskustassa vuosina 2022 ja 2023. Tavoitteena on luoda liiketoimintamalli, jossa edistetään vastuullista kulutuskäyttäytymistä ja lisätään kuluttajien vastuullisuustekojen haluttavuutta.
Liiketoimintamallia kehitetään yhdessä paikallisten yritysten, oppilaitosten ja järjestöjen kanssa vuoden 2022 aikana. Kaupunki tukee taloudellisesti liiketoimintamallin kokeilua vuonna 2022 ja 2023. Valtioneuvosto ja Keski-Suomen liitto ovat osoittaneet kaupungille kokeilun rahoituksen.
Kehitettävän liiketoiminnan tavoitteena on tarjota houkuttelevampia ja vastuullisempia kuluttamisen vaihtoehtoja kuin uuden ostaminen: esimerkiksi herkullisesti brändättyjä workshopeja ja tapahtumia, jotka innostavat vaatteiden ja tekstiilien elinkaaren pidentämiseen ja luovaan käsillä tekemiseen kiertotalouden periaattein.
Muotoilutoimisto 2Loops ja vastuullisuusasiantuntija Anniina Nurmi ovat luoneet liiketoimintamallin taustaksi ”K2 Studion” alustavan konseptisuunnitelman. Nyt Jyväskylän kaupunki etsii tekijää/tekijöitä, jotka lähtevät jatkojalostamaan konseptista liiketoimintasuunnitelman ja mahdollisesti vetämään kokeilua myöhemmin tänä vuonna.
Kuinka prosessi etenee? Toukokuussa järjestetään online-työpaja, jossa halukkaat saavat osallistua liiketoimintakokeilun kehittämiseen.
Työpajaan osallistuminen ei vielä sido seuraaviin vaiheisiin, joten lähde ihmeessä ennakkoluulottomasti mukaan, jos sytyt vastuullisesta liiketoiminnasta! Online-työpaja pidetään tiistaina 10.5. klo 17.00 - 18.30. Osallistumislinkki lähetetään ilmoittautuneille edellisenä päivänä. Ilmoittaudu online-työpajaan viimeistään maanantaina 9.5. klo 9.00.
Online-työpajan jälkeen järjestetään toimijahaku jonka tavoitteena on löytää toimija tai toimijat, jotka lähtevät rakentamaan kokeilun toteutusta oman yritystoimintansa kautta. Työssä tarvitaan luovaa ideointikykyä, sosiaalisuutta, aktiivisuutta, yrittäjähenkisyyttä, ajan hengessä pysymistä sekä ymmärrystä vastuullisuudesta.
Lisätietoa konseptista ja prosessin etenemisestä kerrotaan infotilaisuudessa tiistaina 26.4. klo 17.00-18.00. Lue lisää alla olevasta linkistä.