Teräsmyynti investoi tulevaisuuteen
Teräsmyynti Suomi Oy on esimerkki siitä, että menestyä voi vaikeinakin aikoina. Se onnistuu panostamalla asiakaslähtöisyyteen ja kehitystyöhön. 30-vuotias perheyritys on selvinnyt rakennusalan haasteista investoimalla uuteen teknologiaan ja hyödyntämällä hiljaisemman ajan tehokkaasti kehittämiseen. Jyväskylän elinkeinopalveluiden tarjoama "rahoitusklinikka" osoittautui arvokkaaksi työkaluksi, jonka avulla Teräsmyynti sai EU-tukea uuden plasmaleikkauslaitteiston hankintaan.
Varatoimitusjohtaja Solja Lehtimäen isä, Timo Lehtimäki, perusti yrityksen vuonna 1995. Yritys perustettiin, koska Jyväskylästä ei saanut maalattua terästä. Teräsmyynti Oy on kasvanut pikkuhiljaa ja työllistää nyt 24 henkilöä. Keskeinen sijainti auttaa saavuttamaan asiakkaat ympäri Suomen.
– Onhan se klisee, mutta meillä on aina ollut johtotähtenä asiakaslähtöisyys, Solja Lehtimäki kertoo. – Isä perusti yrityksen, koska Jyväskylästä ei saanut maalattua terästä. Sitten aloimme myös sahaamaan terästä, koska asiakkaat luonnollisesti tarvitsevat sitä tietyn mittaisena. Hukkapalat jäävät meille ja asiakas saa juuri sen mitä tarvitsee.
Varatoimitusjohtaja Solja Lehtimäen isä, Timo Lehtimäki, perusti Teräsmyynti Suomi Oy:n vuonna 1995. Yritys perustettiin, koska Jyväskylästä ei saanut maalattua terästä.
Kuluttajamyynti erottaa kilpailijoista
Teräsmyynnin asiakkaat ovat pääasiassa teollisuuden yrityksiä kuten koneistamoita, teräspajoja, rakennusliikkeitä sekä teollisuuden kunnossapidossa toimivia yrityksiä. Viimeksi mainitut ovat vähän “piilossa”, vaikka ala on todella iso. Teräsmyynti on löytänyt myös kuluttajamyynnistä uuden kohderyhmän. Näin yritys on erottautunut kilpailijoistaan.
– Kuluttajamyynti erottaa meidät muista isoista tukkureista. Me voimme myydä pieniäkin määriä, kun toiset keskittyvät volyymiin. Meille mikään ei ole liian pieni kauppa.
Kehitystyötä vaikeina aikoina
30 vuotta on pitkä aika toimia yrittäjänä, ja aikaan mahtuu monenlaisia haasteita. Viime vuosien hyytynyt taloustilanne näkyy erityisesti rakennusalalla. Lehtimäki näkee kuitenkin jo ensimmäisiä merkkejä tilanteen parantumisesta, vaikka talvi näyttäytyy vielä hiljaisena.
– Rakennusalalla käytetään paljon terästä, mutta nyt teräs ei liiku ja yritykset kilpailuttavat useita toimittajia. Jokaisen kaupan eteen saa tehdä hommia. Meidän onni on, että asiakkaamme ovat monelta eri toimialalta, joten toiminnassamme on riittävästi tukijalkoja. Olemme kuitenkin hyvässä asemassa, sillä kaikille työntekijöillemme on riittänyt töitä.
Teräsmyynti on hyödyntänyt hiljaisemman ajan tehokkaasti ja panostanut kehitystyössä projekteihin, jotka vievät paljon voimavaroja. Esimerkkinä tästä on toiminnanohjausjärjestelmän vaihto toiseen. Projekti ei näy asiakkaille, mutta on ollut sisäisesti iso muutos koko talolle. Prosessi aloitettiin jo vuosi sitten keväällä ja nyt opetellaan uutta. Toinen suuri projekti on ollut investointi tuotannon plasmaleikkauslaitteistoon.
– Plasmainvestointia ei tietoisesti ajoitettu hiljaiseen aikaan, mutta ajankohta sattui sopivasti, sillä hiljaisena aikana ei menetetty tuotantopanosta.
Teräsmyynti työllistää 24 henkilöä. Keskeinen sijainti auttaa saavuttamaan asiakkaat ympäri Suomen.
Plasmaleikkauslaitteisto on investointi tulevaisuuteen
Uusi plasmaleikkauslaitteisto mahdollistaa paksujen teräslevyjen leikkaamisen haluttuun muotoon tarkasti ja tehokkaasti. Tämä on hyödyllistä esimerkiksi kaivinkoneiden kauhojen ja monien muiden metalliosien valmistuksessa. Investointi oli ajankohtainen, sillä entisellä laitteistolla teräksen leikkaaminen oli hitaampaa eikä tuottanut enää riittävää laatua.
Uuden laitteiston investointiin saatiin EU-tukea, jonka hankkimisessa Jyväskylän kaupunki oli suurena apuna. Lehtimäki kiittääkin kaupunkia yrittäjämyönteisyydestä, joka tuntuu ja näkyy yrityksissä konkreettisesti.
– Jyväskylän elinkeinopalvelut tarjoaa sparraustyyppisesti erilaisia yritystoimintaa tukevia palveluita ja koulutuksia. Varasin meille sopivan “rahoitusklinikan” ja siellä opitun tiedon turvin saimme plasmainvestoinnille EU-tukea. Tällä oli meille todella iso merkitys.
Pauli Hokkanen työn äärellä.
Rohkeutta tehdä oman näköistä toimintaa
Lehtimäki kannustaa yrityksiä osallistumaan kaupungin yrittäjille suunnattuihin palveluihin, joista suurin osa on maksuttomia.
– On tärkeää uskaltaa tehdä oman näköistä toimintaa. Oman alan toimintamallia rikkomalla saattaa löytää uutta, josta tulee kilpailuetua. Pk-yritysten olisi tärkeää tutkia etupainotteisesti myös vastuullisuusasioita, sillä ne tulevat nyt rytinällä. Niistäkin voi löytyä oma juttu ja erottautumistekijä, vinkkaa Lehtimäki.
Solja Lehtimäki suhtautuu Teräsmyynnin omiin kasvutavoitteisiin luottavaisin mielin.
– Toivon hyvää, tervettä kasvua, jossa voimme säilyttää tietynlaisen varmuuden ja mahdollisuuden kehittyä koko ajan. Jos voimme kasvaa, niin voimme lisätä investointeja esimerkiksi automaatioon.
Teksti: Helka Herlevi
Kuvat: Petteri Kivimäki