Kokkolalainen ICT-alan yritys Alfame Systems on ottanut viime vuosina huimia kasvuloikkia. Vahvaan identiteettiin ja arvomaailmaan nojaava Alfame avasi toimipisteen Jyväskylään elokuussa.
– Alfa means excellent systems, oli Alfamen perustajajoukko ideoinut yritystä perustaessaan, valaisee toimitusjohtaja Janne Tirkkonen yrityksen tarinaa.
Alfame Systems on kotoisin Keski-Pohjanmaalla, missä myös kotipaikka edelleen sijaitsee. Nyt lähes parikymppinen, pitkästi yli 100 henkilöä työllistävä yritys on ollut aktiivisella kasvu-uralla jo useamman vuoden. Toimipisteitä löytyy ympäri Suomen. Asiakkaana heillä on niin julkisen sektorin toimijoita kuin B2B-yrityksiäkin.
– Viimeisen viiden vuoden ajan olemme olleet keskimäärin 30 %:n kasvuvauhdissa, ja kasvu on ollut täysin orgaanista, täsmentää vuodesta 2016 yritystä luotsannut Tirkkonen.
Alfame luonnehtii itseään ohjelmistokonsultiksi, jonka ytimessä on hakkeruus. Arvoissa pilkahtaa myös keskipohjalaista periksiantamattomuutta.
– Ikuinen oppiminen ja jatkuva asioiden kehittäminen on meille keskeinen draiveri. Ikuisen oppimisen lisäksi arvoihimme kuuluvat yhteistyö ja sisukkuus. Näiden kautta hakkeruus pääsee valloilleen ja kukoistamaan. Vuosien pitkäjänteisellä työllä olemme onnistuneet rakentamaan vahvan työntekijä- ja asiakaskokemuksen, Tirkkonen kuvailee.
Vauhdikas kasvu tarkoittaa myös aktiivista rekrytointia. Vaikka yrityksellä ei ollut Jyväskylässä toimistoa, Alfamella oli huomattu, että työhakemuksia tuli Jyväskylän seudulta kasvavassa määrin.
Jyväskylää “skauttailtiin” jonkin aikaa, ja toimipisteen avaamiseen aktivoiduttiin kevään 2023 aikana. Tuolloin tehtiin ensimmäiset rekrytoinnit ja aloitettiin toimitilavaihtoehtojen kartoitus.
– Vaikka työtä voi meillä tehdä pitkälti paikkariippumattomasti, yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin turvaajana paikallinen tukikohta on monelle työntekijälle iso lisäarvo, Tirkkonen sanoo.
– Kun meillä alkoi olla jo useampi työntekijä Jyväskylässä, oli hyvä syy perustaa oma yhteisö myös tänne.
Tirkkonen kehuu Jyväskylän kaupungin elinkeinopalveluiden Business Jyväskylää tuesta, joka auttoi heitä ripeästi eteenpäin sijoittumisprosessissa.
– Saatiin nopeasti apua, kun sitä tarvitsimme – hetkessä kattava ymmärrys talousalueesta ja toimitilamahdollisuuksista. Sen lisäksi saimme suoria yhteydenottoja eri toimitilatarjoajilta, mikä nopeutti vaihtoehtojen valintaa, Tirkkonen kertoo.
Harkinnassa oli niin kokonaan omat tilat kuin erityyppiset toimistohotellitkin.
– Työntekijät tekivät lopullisen päätöksen ja valitsivat CT:n annetuista vaihtoehdoista. Crazy Townin konsepti toimii ja täyttää hyvin meidän tämänhetkiset tarpeemme.
– Tuoreena tulokkaana odotamme mielenkiinnolla, että pääsemme tutustumaan ja verkostoitumaan paikallisten ja julkisen puolen toimijoiden kanssa.
Alfame haluaa ehdottomasti olla yksi parhaista työnantajista Suomessa. Parhautta benchmarkataan erityisesti Great Place To Work -konseptin kautta.
– Kolme kertaa olemme sijoittuneet oman sarjamme kolmen parhaan joukkoon, Tirkkonen mainitsee.
– Elämme arvojemme mukaisesti ja uskomme, että hakkeruus muuttaa kaiken. Se on meille asenne ja elämäntapa. Haluamme olla proaktiivisia, innokkaita oppijoita ja rohkeita kokeilijoita – ja sitä kautta onnistuneita kehittäjiä, hän sanoo.
Toimitusjohtaja Janne Tirkkonen sanoo, että paikkariippumattomasta kulttuurista huolimatta paikallisella toimistolla on iso rooli yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin turvaajana.
Tirkkonen luonnehtii Jyväskylää hienoksi yliopistokaupungiksi, jossa on paljon alan osaajia. Hän kannustaa jättämään avoimen hakemuksen, jos sopivaa roolia ei ole juuri tällä hetkellä auki.
– Etsimme säännöllisesti uusia hakkereita, joiden arvomaailma kolahtaa meidän kanssamme yksiin.
– Näkisin, että olemme yhteisö, jossa voi aidosti oppia ja kokea onnistumisia. Meillä pääsee kehittymään ja tekemään töitä itselleen mieleisten asioiden ja aiheiden parissa.
Teksti: Annukka Ollitervo
Kuvat: Alfame Systems ja Sandra Suomäki